Merisodan pikkujättiläinen (kirja)

Vuonna 2015 on ilmestynyt kirja Suomen Merisodan pikkujättiläinen. Kirjan on kirjoittanut Jyrki K. Talvitie ja kuvittanut Kalevi Keskinen.

Kirjassa on runsas kuvitus merisotaan liittyvästä kalustosta ja henkilöistä. Yksittäisistä taisteluista ja muista tapahtumista on kohtalaisen hyviä kuvauksia.

Valitettavasti suuremmista ja tärkeämmistä tapahtumista kuten itse sodista on kirjoitettu sitä samaa suomettunutta venäjämielistä jargonia, johon on saatu tottua pitkän, syvän ja synkän suomettumisen aikana.

Vapaussodasta käytetään nimiä Vapaussota ja Sisällissota, viimeksi mainittua selvästi enemmän – vaikka kyseessä oli nimenomaan Suomen ja Venäjän välinen sota, joka päättyi pitkien ja vaikeitten rauhanneuvottelujen jälkeen Suomen ja Venäjän välillä solmittuun Vapaussodan rauhansopimukseen.

Talvisodan syttymisestä kerrotaan taas valhe siitä kuinka Venäjä irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen ennen hyökkäystään. Valhe siksi, ettei kerrota totuutta, ettei hyökkäämättömyyssopimusta, jatkosopimuksineen voinut noin vain irtisanoa ja heti hyökätä. Oikein olisi ollut kertoa:

Venäjä hyökkäsi rikollisesti Suomen kimppuun 30.11.1939 rikkoen Suomen ja Venäjän välillä voimassa ollutta hyökkäämättömyyssopimusta, Tarton rauhansopimusta ja sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä – esittämättä minkäänlaista uhkavaatimusta ja julistamatta sotaa.

Jatkosota kirjan mukaan vastaavasti vain syttyi, eikä sen syttymisestä kerrottu oleellisimpiä yksityiskohtia, joiden mukaan Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan, joka oli erillissota.

Oikeastaan kaikkein törkeintä on pitkin koko kirjaa toitottaa Venäjän motiiviksi rikoksilleen ”Pietarin turvallisuus”. Ei puolella sanallakaan mainita Venäjän olleen ja olevan imperialistinen valtio ja sen olevan sotien todellinen syy. Venäjän tavoitteista tällä suunnalla voi lukea täältä.

Positiivista on, että kirjassa sentään todetaan Suomen saavuttaneen Jatkosodassa torjuntavoitot ja siksi jääneen itsenäiseksi valtioksi. Torjuntavoitoista voi lukea hyvät kuvaukset täältä, täältä ja täältä.

4 vastausta artikkeliin “Merisodan pikkujättiläinen (kirja)”

  1. Ne ”Pikkujättiläiset” ovat järkiään olleet aivan surkeita – vaikka tämä onkin kooltaan suurempi.

    Jokaisessa on ollut selvää historian vääristämistä – valehtelua Suomen historiasta, tietysti ryssien hyväksi.

    Ettei vaan Kremlin ”karvainen käsi” ole niiden takana? Olisiko kyseessä hybridivaikuttaminen tai jopa osa hybridisotaa?

    Tyypillistä on, että osa kirjoituksista on täyttä asiaa – lisäämässä uskottavuutta – mutta ne tärkeimmät osat ovat Venäjän ja kommunistien valheita, propagandaa.

  2. YYA aikaan julkaistuun materiaaliin sotahistoriasta pitää suhtautua varauksella

    1. Tämä kirja on julkaistu vuonna 2015, eli karkeasti neljännesvuosisata YYAsta, mutta kun lähteinä on käytetty sitä syvästi suomettunutta materiaalia, niin se suomettuminen jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Homma on ihan perseestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *