Sää on ihan /Cstä, mutta eihän sille mitään voi

Tänne Varkauden seudulle satoi jo ihan mukavasti lunta, joten elättelin toiveita pääseväni hiihtämään sekä ladulle, että myöhemmin myös metsäsuksillani repun kera.

Lämpötila on kuitenkin ollut jo päiviä plussan puolella, joten ei tee mieli edes kävellä saati sitten hiihtää. Ampumaradalle menevä tiekin on luultavasti surkeassa kunnossa.

Poppamiehet ennustavat vielä huomiseksikin tätä samaa loskakeliä, mutta sitten muka pitäisi pakastua. Toivottavasti pakastuu ennen kuin lumet häviää – Grrr…

17 vastausta artikkeliin “Sää on ihan /Cstä, mutta eihän sille mitään voi”

    1. Niilo, minäkin kävelen mielelläni, jopa raskaan repun kanssa.

      Metsässä on nyt karkeasti 40 cm lunta, väylillä välillä kuin luistinrata, paska lentää. Ei hirveästi miellytä. Toki tänäänkin kävin kävelemässä – mutta luulisin luilleni olevan parempaakin tekemistä kuin olla kipsattuna.

  1. Oltiin joulun aikana viikon verran tuolla Suomen eteläisimmällä tunturilla Iso-Syötteellä. Siellä lunta kyllä riittää ja sai kokea ihan oikean tuntuman siitä mitä on/ oli valkoinen joulu..Pakkastakin oli parhaimmillaan -20 . Nämä etelän ”talvet” ei kyllä maistu pohjoisesta kotoisin olevalle..

    1. Mielelläni minäkin hiihtelisin, vaan lumi puuttuu. Minulla muuten on sellaiset sukset, että joka pojan kaapista ei löydykkään. Ne ovat legendaarisen Järvisen suksitehtaan eräsukset, prototyypit, eivät koskaan tulleet sarjatuotantoon kun Järvisen kävi kuten kävi; 210cm pitkät, 8,5cm leveät. Kärkiosa erittäin kapea ja joustava (nousee helposti hangen pintaan) ja kantaa silti. Näitä tehtiin 70-luvulla koe-erä ja yhdet ostin. Ne kyllä peittoavat kaikenlaiset eräsukset ja ”eräsukset”. Nämä armeijan sukset, sellaisetkin löytyvät, ovat toivottoman jäykät ”mölkyrät”, tosin, eihän niitä suksiksi ole suunniteltukkaan vaan kulkuvälineiksi.
      Saas näkeä, kolmeksi viikoksi ei Intermeteo lupaa kummempia, pikkupakkasta 2-5 astetta, lunta ei juurikaan.

  2. Täällä Lounais- Suomessa on satanut vettä koko vuoden, ihan joka päivä. Tänäänkin tuli oikein kunnollisia kuuroja niin, että vaatteet kastu ja jalassa on oltava kumisaappaat.

  3. Tänäänkin oli vielä melko surkea keli – plussan puolella ja räntäsateen tapaista. Oli melkoisen raskas keli ajaa pyörällä, mutta tulipahan liikuntaa.

    Nyt alkaa jo kuitenkin näyttämään kohtuullisen hyvältä täällä Varkaudessa. On jo pikkuisen pakkasen puolella ja vielä tulee hieman lunta.

    Tästä eteenpäin on luvattu pikkupakkasia – noin 6-8 astetta miinuksen puolella monta päivää. Niinpä huomenna aamulla pitää huoltaa sukset ja aloittaa hiihtokausi – vaikka yleensä haluaisin edes -10 kelin, ettei tule hirmuinen hiki hiihtäessä.

    Pidän peukkuja että poppamiehet ovat nyt oikeassa ja pääsee hiihtämään.

  4. Nyt se sitten täräytti talven pakkasennätyksen ja ennustajaeukot osasivat asiansa, peräti -7 astetta.

  5. Onpas siellä Pentin maisemissa pakkasta meillä on tampereella vain 4,6 astetta miinuksella mutta hyvä noinkin terv tepivaari

  6. Citymarketista ostin parikymmentä vuotta sitten Ruotsin armeijan ylijäämäpuusukset. Jäykänpuoleiset ovat mutta olen jonkun kerran metsässä umpihankia niillä hiihtänyt, ei tullut kyllä mieleen Leinon Einon tapaan että ”Hyvä on hiihtäjän hiihdellä kun hanki on hohtava alla” sellaista tarpomista se on, parempi kumminkin kuin ihan jalkpatikassa kahlata.
    No on tavalliset perinteisen hiihdon Karhu sukset joilla enempi sujuttelen. Senverran olen vanhoillinen että kyllä en luistelusuksia itselleni hanki.

    1. Minullakin ovat ne Ruotsin armeijan valkoiset kantasiteillä. Raskaat kuin mitkä ja, kun vielä panee päälleen niiden armeijan vihreän pompan, niin hiki tulee jo ajatellessakin.
      Tallissa odottelee 20-30 v. vanhat laskuituiset kilpa Karhut. Ne on erinomaiset, jos vain olisi latuja.
      Viimeksi hiihdin Porvoossa 6 vuotta sitten.

  7. Tulihan noilla armeijan suksilla joku vuosi rämmittyä ja niin kuin sanoin; kulkuneuvot lumessa.
    Kun sitten onnistuin nämä Järvisen prototyypit hommaamaan, ovat minulla palvelleet vuosikymmenet. Lumikenkiin kun en koskaan ole innostunut.
    Niissä armeijan suksissa tuo side, pääsääntöisesti oli kiinnitetty liian eteen ja osin siitäkin syystä suksi sukelsi.
    Vilmingon puusuksia on jo vuosia mieleni tehnyt mutta se hinta…450-490€, ei oikein ole varaa satsata kun nämä talvet nyt näyttävät tämmöisiksi muodostuvan.

  8. Minun metsäsukseni ovat muistaakseni noin 40 vuotta vanhat Järviset, noin 65 mm leveät ja 230 cm pitkät.

    Joskus umpihangessa tuntuu, että saisivat olla leveämmät ja vittikossa, että saisivat olla lyhemmät.

    Hiihdän niillä noin 40 vuotta vanhoilla Nokian huopavuorisilla kumisaappailla, joissa on hiihtorantti siteitä varten ja kannassa vastaava ura siteiden kantajousta varten.

    Tämä yhdistelmä kelpaa minulle mainiosti. Olen tehnyt valkoisesta pressusta suksipussit, että voin käyttää niitä Virossakin talvisotaharjoituksissa. Eivät sotkeennu matkalla lentävään suolasumuun.

  9. Kaikenlaisia vaihtoehtoja löytyy tuolta meidänkin vanhemman rakennuksen vintiltä. Siellä on ehjiä, sekä katkenneita suksia ja sauvoja iso määrä, sekä erilaisia siteitä. Erikoista siellä on Lampisen aikanaan tekemät ruokosukset, joita ei pitänyt poikki saada. Minä kyllä sain yhden sellaisenkin aikanaan.

    Monoistani ovat hiiret käyneet syömässä osan pehmikettä, joten hiihdot saakin olla. Se vaan on niin, että jos tarvii uudet monot niin täytyy ostaa koko paketti sauvoja myöten.

    1. Pentti, minulta murtui vuosia sitten monon kärkiosa ja siksi piti ostaa sekä uudet monot että sukset. Ostin halvat Peltoset ja ne ovat minulle riittävän hyvät. En tarvitse nopeusennätyksiä, en myöskään kilpailujen voittoja – kuntoilu ja ulkoilu riittää.

      Nyt varmaan olisi halpoja suksipaketteja tarjolla. Suosittelen.

  10. Outo valoilmiö taivaalla.

    Täällä ei ole ”miesmuistiin” näkynyt aurinkoa. Tänään on kuitenkin pilvetön päivä.

    On se vaan upeaa kun on sininen pilvetön taivas, puissa valkoinen kuorrutus ja niihin paistaa aurinko. Mielikin piristyy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *