68 vastausta artikkeliin “Taas yksi törkeä demari”

  1. Tämä valehtelijapunikki on ollut aiemmin Ylen toimittaja.

    Marsalkka Mannerheim on ansainnut tittelinsä: ”Suurin suomalainen kautta aikojen”.

  2. Onhan tummat pakottaneet Yhdysvalloissa ns Etelän puolella hajoittamaan/ siirtämään sisällissodan aikaisia Etelän pystyttämiä patsaita sotilaidensa muistoksi jne. Syy… Rasismi. Ja niin niitä on siirrelty…

    1. Marko, minua ei kiinnosta pätkääkään onko jenkkilässä siirretty patsaita neekereiden vaatimuksesta.

      Me elämme Suomessa ja marsalkka Mannerheim pelasti Suomen itsenäisyyden Vapaussodassa, Talvisodassa ja Jatkosodassa. Valehtelevan punikin vaatimuksen takia Marskin patsasta ei siirretä mihinkään.

      1. Arvasin että tulee tulikiven katkuinen teksti sinulta. Se oli tarkoituskin. Eihän Suomessa saa olla muita kuin UKK ja Paasikivi pystejä ja Väyrysmukeja.

        Siksipä nämä demaritkin ajaa noita agendoja kun ne on tajunneet kuinka ulkomailla saa kaikenmaailman porukat tahtonsa läpi. Eikös nämä pölhöt Suomessa ajanut myös kieltoa suomi leijonan käytölle, eli paidat, kaulariipukset jne olisi pitänyt kieltää kun se on razizta.

        Sandaalijätkät tulee ajamaan vielä omaa agendaa. Perziizx tämä menee vielä.

      2. Marski oli se joka piti Suomen pystyssä 1918, 1939-1945 ja häneen henkilöityi puolustaistelumme valtavaa vihollista vastaan. Täytyy olla täydellinen idiootti tai punikki tai sitten molempia henkilön joka väittää Marskia maanpetturiksi ja sotarikolliseksi. Miten kun muistelen lukeneeni historiasta…, että eikös ne herra musiikkitoimittelijan edustamasta puolueesta ole löytyneen tähän asti ne maanpetturit ja sotarikolliset valtaosin….

        1. Vuonna 1918 demareissa oli maanpettureita ja sotarikollisia ihan perusteellisen paljon, valitettavasti osa niistä armahdettiin ja päästettiin vapaalle jalalle.

  3. Juhani, pyytäisin että välttäisit tätä turhan arvolatautunutta n-sanaa.

    Ei, se ei ole kielletty. Ei, en poista viestiä sen sanan vuoksi koska mikään laki tai edes journalistinen tapa ei sitä vaadi.

    Ihan ihmisenä pyydän että turha viedä keskustelulta arvokkuutta.

  4. Maassamme on sananvapaus. Saa haukkua ketä vaan jos tekee mieli. Niiku Putkinen käyttää ahkeraan ryssä-sanaa ja ryssälää. Ja paljon muuta.

    1. Eemeli, maassamme on sananvapaus – niin pitääkin olla. Minusta sananvapauden ei saisi kuitenkaan merkitä vapautta valehdella merkkihenkilöiden tekemisistä – eikä Suomen historiasta.

  5. Voidaan olla montaa mieltä patsaan siirtämisestä. Lienee lahtelaisten asia mitä tekevät.

    Mutta jos ajatellaan valtuutettu Ripatin esittämää kritiikkiä Mannerheimia kohtaan, niin ei hän liene aivan yksin ajatuksineen. Toki Ripatti esitti patsaan siirtoperustelunsa turhan kärjekkäästi.

    Kannattaa lukea mitä esim. kaksi sotahistorioitsijaa, (kenraaliluutnantti evp. Heikki Koskelo, eversti evp. Pekka Visuri) ovat Mannerheimista ja hänen sodanaikaisista toimistaan lausunut. Nämä herrat tuskin ovat mitään kommunistej tai ryssän hännystelijöitä, joten ei heidän arvioitaan voi ainakaan sillä perusteella mitätöidä.

    Myös monet Mannerheimin aikalaiset, päämajassa palvelleet upseerit ovat esittäneet kovaa kritiikkiä Mannerheimia kohtaan, mutta Mannerheim on pitkään ollut tabu, jonka virheistä ei ole saanut keskustella.

    1. Ainakin Visuri on tunnettu venäjämielinen ja länsivastainen valehtelija.

      Se on sitten ihan kokonaan eri asia, että myös Marski on taatusti tehnyt elämässään virheitä – kukapa ei olisi. Mukaellen jotakin ikivanhaa sanontaa, se joka ei ole tehnyt koskaan mitään virhettä heittäköön ensimmäisen kiven.

  6. Nyt piti yhdestä kommentista leikata häntä pois.

    Henkilöön ei saa mennä. Se on nyt vaan niin yksinkertaista. Hänen sanomisia voi kutsua valheiksi, törkeiksi ja vaikka mitä, mutta henkilökohtainen herja ei käy. Se ei vaan käy.

  7. Suomessa järjestettiin ”kansanäänestys” Suurimmasta suomalaisesta kautta aikojen.

    Ehkä ei ihan aiheetta Marski voitti sen äänestyksen ylivoimaisesti ja presidentti Ryti tuli toiseksi. Kyseinen henkilö solvasi törkeästi näitä molempia Suomen merkkihenkilöitä. Ettei se vaan toiminut ryssälän käskystä ryssälän hyväksi?

    1. Ryti uhrasi itsensä Suomen puolesta. Tekemällä nimissään Saksalaisten kanssa sopimuksen vastarinnan jatkamiseksi. Ilman Saksalaisten stukia olisi ollut kannaksella tilanne lähes toivoton. Jos valmistellut asemat joudutaan jättämään yksitoisensa jälkeen ja siirtymään tilapäisasemiin se yleensä on merkki siitä että läpi tullaan että kolisee… Stukat pysäyttivät panssareiden hyökkäys kärjet yhdessä aseveljeltä saatujen pst. aseiden kanssa.

        1. Hyvä huomautus. Ei tosiaankaan mikään juridinen sopimus se ollut. Olenhan tuon tiennyt vaan oli unohtunut. Hyvin selviää asia tuon Jussin linkin takaa.

          1. Ei ole mikään ihme, että unohdit, sillä punikit ja muut ryssän perseen nuolijat ovat koko pitkän, synkän ja syvän suomettumisen ajan väittäneet kyseistä henkilökohtaista kirjettä sopimukseksi.

  8. Minusta Helsingissä voisi Mannerheimin patsaan taustalta lanata sen ruman laatikon, jossa on yleensä pelkkää roskaa, joitain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Niille poikkeuksille varmaan löytyisi näyttelytilat muualta sitten.

    Mitä Mannerheimiin tulee, niin varmaan hän virheitä teki, mutta hän oli sota-aikana kansaa yhdistävä ja luottamusta herättävä hahmo ja jo sellaisena korvaamaton. Tapani Ripatilta yllättävä veto, ei hän minusta noin tyhmä ollut silloin kun Ylesssä työskenteli.Onkohan nyt vaalit mielessä, että pitää saada nimi julkisuuteen vaikka millä keinolla? Ala-arvoista tekstiä ja halpamaista touhua, tahallinen provokaatio oman edun takia, mitä mahtavat esimerkiksi sotaveteraanit ajatella?

  9. Ripatti vetää kyllä täysin överiksi sanansa tuossa Verkkouutisten jutussa. Hän sopisi kyllä hyvin aiemmin esiteltyyn painajaisten ”neuvostohallitukseen”, tietenkin kulttuuriministeriksi.

    Ripatti vetää tuosta vain vessanpöntöstä alas presidentti Rytinkin, joka niin ryhdikkäästi uhrasi itsensä maana puolesta, jotta pienet tapanipojat voisivat syntyä ja kasvaa vapaassa maassa. Häpeä.

  10. Historiasta voidaan vääntää vaikka kuinka katkeraan loppuun asti.

    Se on hyvä tapa välttää vääntäminen nykyajan asioista. Jotenkin semmoinen fiilis että Lahdessa(kin) on ihan kotitarpeiksi todellisia haasteitakin. Ilmeisestikin jokin taho ei oikein pidä jostain tämän hetken kurantista asiasta. Ounastelen, että toveri Ripatti halusi vetää läskiksi jonkun toisen keskustelun ja tällä tavoin myrkytti ilmapiirin.

    Vanha poliittinen temppu. On helppo tapella asioista joista ei koskaan voida saada absoluuttista faktaa.

  11. Niin, pieni lisäys, näyttäkää äijä joka on ollut kovempi kuin Mannerheim, onko se sitten Tarja Halonen, vihreitten Touko..Pouko, Käteinen Katainain, Urpolainen Urpilainen…. ei ole toista, eli asiasta ei voi kiistellä, sekä tämä kaveri ansaitsee ne patsaat mitä hänestä on tehty,,,,

  12. Sen takia en usko väitteitä että Trump olisi ahdistellut naisia kymmenen tai 20 vuotta sitten kun sitä ei pystytä mitenkään todistamaan.

    1. Ei, seuraavana todistetaan että Trump on homo, se ei voi ahdistella naisia… en yhtään ihmettelisi jotta näin kävisi…

  13. Blogi koskee Mannerheimiä, onhan tämä oikeasti törkeää touhua keneltäkään jotta patsaita siirrellään.

    Mikä maa se sellainen on mikä ei omaa historiaansa halua näyttää, muovi-ihmisiä betoni helvetistä.

    Nykyään kun on helppo lukea itsensä ”viisaaksi”, todellisuudessa et tiedä mitään mistään, keskityt siihen graduun mitä teet.

    Tälläiset perheettömät helpolla selvinneet muovi-ihmiset tulevat kertomaan mikä on oikein, mikä on väärin.

    Sama pätee näihin historian uudistajiin, ne kun sattuu olemaan niin älyttömän viisaita, minusta tuntuu että nämä on niitä narsisteja.

  14. Olis fiksua antaa ylläpitäjälle päätösvalta sillä hänellä sellainen on.
    Marski oli hyvä ja huono ja huonoa oli antaa määräys tapattaa / katsoa läpi sormien omien aseettomien tappaminen.

    1. Niilo, tiedossani ei ole yhtään tapausta, että Mannerheim olisi tapattanut syyttömiä sivullisia.

      Punakapinalliset syyllistyivät maanpetokseen, josta normaali rangaistus oli kuolemantuomio.

      Ei kannata uskoa romaaneja, eikä punapropagandaa.

  15. Punaiset oli varsinaisia terrorin harrastajia, olisi pitänyt loputkin pistää vaikka lahjoituksena Siperiaan, siinä ei olisi erääseenkään kaupunkiin montaa asukasta jäänyt….

    Punainen terrori:

    ”Terrori oli varsinaisten taistelujen ulkopuolella tapahtuneita väkivallantekoja.

    Punaisen terrorin pahimmat aallot Satakunnassa olivat tammi-helmikuun vaihteessa ja punaisten vetäytymisvaiheessa huhtikuussa, jolloin punaisen terrorin uhriluku oli noin puolensataa ihmistä. Pahiten Satakunnassa punaisesta terrorista kärsi Sastamalan seutu.

    Punaisen terrorin uhreina kuoli Satakunnassa noin 170 henkilöä. Vastaava luku koko Suomessa oli 1 649 henkilöä.

    Molemmilla puolilla poliittinen johto pyrki puuttumaan terroriin.

    Valkoinen terrori oli organisoidumpaa. Organisoitu terrori toimi suunnitelmallisesti. Punaisella puolella vahvemmin organisoitua terrori oli Kouvolan ja Akaan seuduilla.

    Satakunnassa ei ollut kovinkaan organisoitua, mutta esimerkiksi ”Kiikoisten murhakeskus” edustaa organisoitua terroria. Se etsi vastavallankumouksellisia, kuulusteli heitä ja tappoi. ”Murhakeskus” tappoi yhteensä 7 henkeä.”

    Lähteet: Marko Tikka, Sisällissodan pikkujättiläinen, Satakunnan historia osa VII.

  16. Tuo Marko Tikka on kirjoittanut erinomaisesti molempien puolien terrorista. Enempi valkoisten. Ja on sitä mieltä, että yhtä totuutta ei ole.

    1. Juu, totuus on se että nyt 100 vuoden jälkeen. Koko aihe pitäisi unohtaa ja jatkaa eteenpäin. Kylmä tosiasia on että jos punaiset olisi voittanut, emme eläisi siinä Suomessa kuin missä nyt elämme… Sanotaan näin. Oikeus ja suomalaiset voitti.

    2. Pentti Pylkön mukaan Tikka on antanut väärää tietoa. Kirjassaan Pylkkö antaa useita esimerkkejä niistä virheellisistä tiedoista ja luuloista.

  17. SDP:n kannattaisi ensiksi alkaa tuulettamaan omaa ummehtunutta pesäänsä maanpettureista.

    SDP:n korkealla tasolla politiikassa edelleen vaikuttavien tovereiden syntilista lieneekin melko pitkä.

    Vai minkä muun takia SDP:n avainhenkilöt olivat salaamassa Länsi-Saksan turvallisuuspalvelu BND:n vuonna 1990 Suomelle luovuttamaa Tiitisen listaa ja Rosenholtz-aineistoa?

    1. ”Suojelupoliisi ei luovuta niin sanottua Tiitisen listaa tutkimuskäyttöön. Listasta oli tehty yksi tutkimuslupahakemus.
      Tiitisen listalla tarkoitetaan Supon listaa suomalaisista, jotka olivat yhteydessä Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasin kanssa. Vuonna 1990 saatu lista on nimetty silloisen suojelupoliisin päällikön Seppo Tiitisen mukaan.

      Lista on ollut tutkijoiden käytössä tietyin ehdoin jo vuodesta 2015. Myös media on yrittänyt saada listaa julki jopa oikeusteitse”

      Lähde: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/242173-supo-teki-paatoksen-tiitisen-listaa-ei-luovuteta-tutkijalle

      Lista on vuonna 2050 käytettävissä kun nämä Suomea kohtaan maanpetoksellisesti toimineet politiikot ja henkilöt on jo kuolleet.

      On outoa että elämme ”demokratiassa” mutta sitä ei ole. Eli keskuudessamme elää ja vaikuttaa Suomen syöjiä ja heitä on paljon ja vieläpä päättävissä elimissä.

        1. Varsin todennäköisesti, mahdollisesti myös sillä hetkellä korkeissa asemissa olleita.
          Miksi se muuten olisi piilotettu.

          1. Jokainen tietää että siellä on liuta 60,70 ja 80 luvulla vaikuttaneita valtion virkamiehiä, politiikkoja, ns ”nimimiehiä”, vaikuttajia, puolueiden johto hahmoja. Minä olen varma että näitä on joka puolueesta. Niin kova hyöty oli aikoinaan Kremlin linkkuveitsenä olla.

            Nämä kärpät ehtii kuolla ennenkuin listoja tulee julkisuuteen.

  18. Vuonna 1918 Venäjä yritti viedä Suomen itsenäisyyden, joten Suomi joutui käymään Mannerheimin johdolla voitokkaan Vapaussodan Venäjää vastaan. Venäjä yllytti osan suomalaisista punaisista nousemaan aseelliseen kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan, sekä aseisti kapinalliset.

    Se punakapina oli törkeä rikos nimikkeellä maanpetos. Maanpetoksesta normaali rangaistus oli kuolemantuomio.

    http://jput.fi/Vapaussota.htm

  19. Tampereen verilöyly laittoi punaiset polvilleen ja sai loputkin punaiset miettimään tulevaisuuttaan…osahan pakeni työläisten paratiisiin ryssälään ja siellä heidät lopulta lahdattiin, pieni kiitos siis myös venäläisille. Ei jääty Suomessa heitä valtion taholta kaipaamaan.

    Tampereen kevät 1918 oli ennennäkemätön verilöyly – näin punaisten ja valkoisten suurtaistelu eteni https://www.is.fi/suomi100/art-2000005034833.html

  20. Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun 30.11.1939, rikkoen törkeästi Suomen ja Venäjän välillä voimassa olleita Hyökkäämättömyyssopimista, Tarton rauhansopimusta ja sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä, sekä allekirjoittamaansa YKn edeltäjän Kansainliiton peruskirjaa.

    Venäjä yritti valloittaa koko Suomen siinä Talvisodassa, mutta epäonnistui yrityksessään – kiitos Mannerheimin.

    http://jput.fi/Talvisota.htm

  21. Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan, joka oli erillissota.

    Venäjä yritti jälleen valloittaa koko Suomen, mutta Suomi saavutti suurenmoiset torjuntavoitot, joten Venäjä epäonnistui taas yrityksissään. Suomi jäi itsenäiseksi kiitos Mannerheimin ja presidentti Rytin. Toki Mannerheim on tehnyt virheitäkin, mutta hän on hyvin ansainnut tittelinsä ”Suurin suomalainen kautta aikojen”.

    http://jput.fi/Jatkosota.htm

    1. Onneksi meillä on täällä pari tietäjää joiden mukaan tälläisen päällikön kuin Mannerheim olisi pitänyt olla hyökkäämässä etulinjassa. Varmaan se miekka ylhäällä, pistooli kädessä ja : ” eteenpäin”…

      Tässä on taas saanut makoisia nauruja, välillä kyllä yskittää siihen kaupan päälle.

      1. Joo, Vapaussodassakin Mannerheim oli koko Suomen Armeijan komentaja ja hänen alaisuudessaan olivat myös saksalaiset divisioona ja prikaati. Ei Mannerheim voinut johtaa kaikkia joukkoja edestä, vaan piti olla taustalla, jotta langat pysyy käsissä.

        Komppanianpäällikkö voi vielä olla välillä joukkojensa etunenässä, pataljoonan komentaja etukomentopaikalla. Rykmentinkomentajakin joskus jonkun pataljoonan etukomentopaikalla – virhe olisi mennä hyökkäyksen kärkeen.

        Mutta tällaisista sotateorioista kaikilla ei ole hajuakaan – mielipiteitä kyllä löytyy asiasta kuin asiasta.

  22. Veisin mielelläni Ripatin kaltaiset Lahden ristinkirkon sankarihautausmaalle lukemaan hautakivien tekstejä, jotta oppisivat näkemään, kuinka nuorina monet Suomen sotilaat antoivat uhrinsa verellään Suomen itsenäisyyden puolesta.

  23. Suomen puolustusvoimien ”palikkatesteissä” pitäisi olla useita kysymyksiä liittyen marsalkka Mannerheimiin. Jos asennoituminen Mannerheimiin osoittautuisi negatiiviseksi, niin sellaisia henkilöitä ei saisi päästää raukkiin, rukkiin, eikä tietenkään puolustusvoimien palvelukseen.

  24. Viime sodissa oli takuulla niin tavallisia rivimiehiä kuin upseerejakin, jotka tappelivat menestyksellisesti, mutta joille Manneheim kuten muutkin herrat olivat yhdentekeviä henkilöitä. Toki tottelivat käskyjä.

    1. Niin, Eemeli, tavalliselle sotilaalle merkitsi hyvin paljon oma ryhmä, ehkä vielä joukkuekin.

      Sillä oli merkitystä oliko komppanianpäällikkö ja/tai pataljoonankomentaja hyvä sotilas. Joko kunnioitettiin tai sitten ei. Jo rykmentinkomentaja oli kaukainen herra jota ei juurikaan nähty.

      Hyvin monelle sotilaalle Marski merkitsi kuitenkin kansan yhdistäjää ja Marskia kunnioitettiin. Todennäköisesti oli hyvin pieni vähemmistö joka ei kunnioittanut Marskia – lähinnä kommareita. Kuitenkin moni kommunistikin kunnioitti Marskia.

      Jatkosodassa lähes kaikki sotilaat pitivät Marskia Suomen pelastajana Talvisodassa.

  25. Näillä alustoilla on ihme ja kumma Mannerheimia vastustavia tahoja.

    Silti muualla maailmassa henkilö on valittu taitavimpien sotapäälliköiden joukkoon maailmassa.

    Monasti moni narsisti näkee vain itsessään hyvää ja ylivertaista. Monen sellaisen on vaikea hyväksyä toinen parempana…ei voi tietää…

    1. Enpä osaa sanoa kuuluuko Mannerheim taitavimpien sotapäälliköiden joukkoon. Hänellä ei esimerkiksi ollut yleisesikuntaupseerin koulutusta. Oletan ainakin parhaasta päästä strategeja ja joukoilla operoijia olleen saksalaisen marsalkka Erich von Mansteinin – aivan loistava sotilas.

      On kuitenkin vaikea kuvitella Suomen Puolustusvoimille parempaa komentajaa Vapaussodassa, Talvisodassa ja Jatkosodassa kuin Mannerheim oli.

      1. Marskilla oli sekin etu että hän oli varsin tunnettu kansainvälisesti ja omasi suhteita monen maan poliittisiinpiireihin ja kuningashuoneisiin . Niistä henkilökohtaisista kontakteista on varmasti ollut hyötyä tälle maalle ehkä enemmän kuin tie
        detäänkään…

        1. Erinomaisen hyvä näkökulma Juha, Marski oli ehkä jopa enemmän diplomaatti kuin sotilas. Se yhdistelmä oli Suomelle äärettömän arvokas.

          Jo heti Vapaussodan jälkeen Marski matkusti Ruotsiin, Englantiin ja Ranskaan tekemään hyviä palveluksia Suomelle.

  26. Niinhän sitä eri aika vaatii erilaisen johtajan. Englannissa tarvittiin sodan aikana Winston Churchill. Sodan jälkeen ei hänen palveluksiaan juuri tarvittu.

    Sama koskee hyvin pitkälti Mannerheimiä.

    Jos nyt syttyisi maailmanpalo niin kuka olisi Suomessa se joka johtaisi joukkoja, armeijan kovin jäbä…? Tuleeko ketään mieleen…

    Rauhan aikanahan näitä herrasmiehiä ja kirjaviisaita riittää.

    1. Marko, se samainen Winston Churchill oli niin viisas, että tajusi Saksan kukistuttua, että: ”Taisimme teurastaa väärän sian”. Olisi pitänyt teurastaa ryssälä.

      Englanti itse julisti Saksalle sodan – ei suinkaan Saksa Englannille, eikä Saksa hyökännyt Englannin kimppuun. Kohta Englanti oli ihan helisemässä – nääntymässä. Siksi Englanti tarttui viimeiseen oljenkorteen liittoutuen ryssälän kanssa. Churchill puhui siihen tapaan, että pitää liittoutua vaikka Pirun kanssa kunhan se sotii Saksaa vastaan.

        1. Katsoin kahdesti peräkkäisinä iltoina – se on minun tapanani uutuuksien suhteen.

          Ostin sen Virosta, joten siinä oli tietysti virolainen tekstitys – mutta luen viroa aivan yhtä hyvin kuin suomea.

          Oli nimenomaan Hitleriltä aivan valtava moka päästää noin 300 000 vihollista pakoon. Ne olivat vastassa Kanaalin toisella puolen kun olisi pitänyt toteuttaa Operaatio Merileijona ja sittemmin olivat vastassa myös mantereella.

          1. Juu, katselin sen tänään toisen kerran. Erikoinen kuvaustekniikka ja äänimaailma.

  27. Verkosta=Neuvostoliiton turvallisuusintressit huomioonottanut poliittista linjaa kutsuttiin Paasikiven linjaksi. Suomen Marsalkka Mannerheimin käsialaa on kuitenkin YYA-sopimuksen ensimmäinen luonnos tammikuulta 1945.

    1. Olet ihan oikeassa Eemeli.

      Se on sitten taas ihan eri asia, että missä kaikissa asioissa Mannerheim oli valmis antamaan ryssille periksi, missä Paasikivi ja missä Kekkonen.

      Se viimeksimainittu osoittautui vetelimmäksi paskaksi.

  28. mtv-sivu=On aika lailla unohdettu, että Mannerheim laati käsin ensimmäisen luonnoksen ystävyys, yhteistyö ja avunanto -sopimuksesta vuonna 1945. Sopimus, joka oli suurelta osin hänen hahmottelemassaan muodossa, allekirjoitettiin vuonna 1948 ja oli voimassa aina vuoteen 1992 saakka.

    1. Totta.

      Tavoitteena Mannerheimilla oli kuitenkin säilyttää Suomen itsenäisyys – ja siinä hän onnistui. Punikeilla oli kuitenkin tavoitteena kommunistinen diktatuuri Kremlin alaisuudessa – se oli jälleen maanpetoksellista toimintaa.

  29. Mannerheim ja Paasikivi oli hetken kuin veljekset kuin ilvekset:

    ”Presidenttiydestä maaliskuussa 1946 luovuttuaankin Mannerheimin kantoi huolta Suomen kohtalosta. Hän tuki seuraajaansa Paasikiveä, mutta lausui pessimistisiä ajatuksia Neuvostoliiton aikomuksista. Porkkalan tukikohta vetäisi Suomen mukaan suurvaltojen välisiin sotaan. Paasikivikin muuttui pian presidentin virkaan astuttuaan puolustusliittoajatuksen vastustajaksi. Hänen syytettiin kuuntelevan Mannerheimin neuvoja.

    Pariisin rauhansopimuksen ratifioimisen jälkeen Neuvostoliitto alkoi yhä voimakkaammin äänenpainoin vaatia liittosopimuksen solmimista. Mannerheim asettui selkeästi liittoa vastustamaan. Kun Suomen mahdollisuudet varustautua oli rauhansopimuksella rajoitettu ja taistelukyky tavallaan ennakkoon estetty, maa ei saisi solmia puolustusliittoa, joka voisi viedä sen sotaan. Paasikivikin vastusti liittoa viimeiseen, eli kevääseen 1948 asti”

    Harva muistaa tämän.

    Kas tässä lisää: http://www.mannerheim.fi/11_pres/s_yya.htm

    1. Hyvä lainaus Marko.

      Paasikivi (kok) oli ensin myöntyväisyyslinjan kannattaja. Esimerkiksi Vapaussodan rauhansopimuksessa Paasikivi ja Tanner melkein toimivat ryssälän eikä Suomen hyväksi. Talvisodan hujakoillakin Paasikivi oli myöntyväinen ryssälän suuntaan. Välirauhan aikaan Paasikivi alkoi viimeinkin ymmärtää, että ryssälälle pitää panna kova kovaa vastaan.

      Mannerheim taas oli ennen Talvisotaa reaalipoliitikko. Hän tiesi tasan tarkkaan miten surkeassa kunnossa Suomen puolustus oli mm. Tannerin (demarien pj.) puolustusmäärärahojen korotusta vastustavan kannan vuoksi. Siksi Marski olisi halunnut juuri ennen Talvisotaa pelata aikaa ryssälän suhteen, jotta Suomi olisi ennättänyt varustautua ennen Venäjän hyökkäystä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *