Kirjallisten lähdeaineistojen käyttäminen väittämänsä tueksi perustuu oikeastaan kahdenlaiseen tapaan. Kun omataan mielipide, haetaan sen tueksi mahdollisimman pitkä luettelo, jossa lainauksia tyyliin ”kirj xx; teos yy, sivu x”, tämän tyyppisiä sitten peräperää, vaikuttaako luotettavalta? Kritiikittömiä usein ollaan sitten sen suhteen onko lainauksen kohde kirjailija, tietokirjailija, joka voi kirjoitella itsekkin vähän esittämääni tyyliin, (tyypillinen esimerkki Pentti Pylkkö, joka nyt on kummitellut tuon tuostakin näissä avauksissa faktatietona). Sitä vastoin suhteellisen luotettavia totuuksia tuottavat esim akatemiatutkijat, akateemiset historiantutkijat mm.
Toinen ja parempi käsittelytapa on oman käsityksensä tueksi tuoda esiin nykyaikaisiin historiantutkimusmenetelmiin perustuva teos, johon käsityksensä voi perustaa, jopa vapaamuotoisesti ko aineistoon oleellisesti vedoten.
Mielenkiintoinen tietokirjailija, joka on perehtynyt sisällissodan aikaisista tapahtumista mm Tampereen seudulla, on karjalohjalainen Tauno Tukkinen; laatinut jopa opaskirjan aloitteleville tietokirjailijoille esim henkilöhistorian laatimiseksi.
Tukkinen käsittelee aineistoja laaja-alaisesti ja molemmin puolin, toisin kuin edellä mainittu Pylkkö. Kummankin tuotantoon olen tutustunut; Tukkisen perusteellisemminkin.
Tampereella syntynyt Pertti Haapala sekä Lempäälässä syntynyt Tuomas Hoppu, molemmat professoreita ja historiantutkijoita; heidän kirjoituksiaan olen todella paljon hankkinut ja lukenut. Heidän paneutumisensa mm sisällissotaa käsitteleviin asioihin on hyvin tasapuolista ja asenteetonta, todellisia historioitsijoita.
Sisällissotaa ja vastaavia tapahtumia ei mielestäni tulisi koskaan käsitellä yksipuolisesti ja yhden osapuolen kannalta, helposti menetetään luotettavuuden vaikutelma.
Pentti Pylkön tulkinta Mannerheimin 25.2.1918 julistuksesta on myöskin vähintäänkin mielenkiintoinen.
Sen julistuksen löytää hakusanalla; Julistus 25.2.1918.
…….Julistuksen mukaan:[2]
Törkeään sodan aikaina tehtyyn rikokseen tai sabotaasiin kuten siltojen ja puhelinyhteyksien rikkomiseen syyllistyneet oli lupa ampua paikan päällä ilman oikeudenkäyntiä. Sama koski niitä, jotka ilmeisesti aikoivat jatkaa aseellista vastarintaa valkoisten joukkojen selustassa sen jälkeen, kun julistus oli kuulutettu tiedoksi. Myös pelkkä luvattoman aseen hallussapito antoi oikeutuksen ampumiseen ilman oikeudenkäyntiä.
Taistelun aikana antautunut ja aseestaan luopunut kapinallinen voitiin ottaa vangiksi joukko-osaston päällikön oman harkinnan mukaan (Kapinallinen, joka avoimessa taistelussa laskee aseensa ja antautuu vangiksi, vangittakoon päällikön harkinnan mukaan). Päällikkö saattoi oman harkintansa mukaan ammuttaa vankien joukosta vaarallisina pidetyt. Vankien kuulustelun yhteydessä tuli selvittää myös vangin vaarallisuus. Tämän perusteella vangit jaettiin kolmeen luokkaan: heti ammuttavat, vangittavat ja vapautettavat.
Menettely oli vastoin vuoden 1907 Haagin sopimusta, jonka mukaan sotavankien kohtalosta ei voinut päättää joukko-osasto tai yksittäinen henkilö, vaan he olivat hallituksen vastuulla……
Lainaus Wikipedia.
Tuosta suppeasta lainauksestakin löytyy sitten hakuaineistoa moneenkin asiaan.
Koko tuo julistus sinällään on erittäin epämääräinen ja Mannerheimin olemattoman suomenkielen taidot kun tiedetään, julistus lienee vain Mannerheimin allekirjoittama.
https://histdoc.net/historia/1917-18/mannerheim1918-02-25.html
Ylläoleva kuuluu otsikoltaan Kuulutus 25.2.1918.
Samaa mieltä.
Osittaisella lainaamisella voi luoda haluamansa kuvan.
Mainio avaus. Kuinka yksinkertaista onkaan kulkea laput silmillä vedoten itselle mieluiseen tietolähteeseen. Ja eihän se helppoa ole ihmislapselle kenelle on iskostunut vahva ennakkokäsitys esimerkiksi vuoden 1918 tapahtumista niin että toinen osapuoli oli yksiniittisesti oikeassa ja toinen väärässä.
Mieluisia historiantulkitsijoita itse kullekin löytyy mielin määrin.
Ajallemme onkin tullut tyypilliseksi että esimerkiksi poliitikot ja lehdistö etsivät siteerattaviksi mieluisen asiantuntijan, professorin, dosentin.
Eikä se vaikeaa ole, ihmisiähän nuo korkeasti oppineetkin vain ovat.
Enkä minä sitä tarkoita etteikö löytyisi myös objektiivisia tietoviisaita mutta millä ihmeellä minä asioihin vain pinnallisesti paneutunut heidät tunnistan?
Tieteellisten tutkimusten, opinnäytetöiden jne. tasoa arvoidaan myös sillä perusteella, millaisia lähteitä on käytetty ja millaista lähdekritiikkiä tekijä on harrastanut.
Jos lähteet ovat kovin yksipuolisia ja ylipäätään suppeita, niin tällöin tutkimus tai opinnäytetyö ei kovin kummoista arvosanaa saa tiedeyhteisön piirissä.
Tuolla US-puheenvuoro, Antti Mulari oli käsitellyt tätä 1918 sodan nimikkeistöä, varsin analyyttisesti perustellen, ei vedonnut minkäänlaisiin lähdeaineistoihin vaan yleisiin ja yleisesti tunnettuihin käsitteisiin. Se on yksi hyvä tapa perustella mielipiteitään.
Tuolla Putkisen avauksessa taas lähdeaineistona mainittiin prof Ohto Manninen MPPK:n professori; ei enää vuosiin ole ollut. Saman ikäinen kuin minäkin.
Tyypillistä lähdeaineistojen, en nyt sanoisi väärinkäyttämistä mutta kuitenkin todisteluhakuista ja osittain harhaan johtamista.
Maailma muuttuu, historiantutkimuksen menetelmät sen mukana; edelleenkin toistan noiden kirjallisten ja tietokirjallisten kirjoittajien tarkoitushakuisuuden kritisointia.
Jos ei Putkisella olisi periaate; ei ole tärkeätä mitä kommentoit vaan kuka kommentoi, voisin kommentoida asioihin suoraan. Aina en viitsi/en jaksa tehdä rinnakkaiskommentointeja.
No, näillähän mennään; säännöillä ja sovellutuksilla, jotka ylläpito on määritellyt.