Lunta, tuli kyllä.

Jotkut hihkuvat tuosta lumesta; minulle se pääsääntöisesti on riesa, no tietysti asiakkaitteni suhteen tuo se jotain euronsyrjääkin.

Tänä aamuna pihallani oli kuin en eilen lumitöitä ehkä ollut tehnytkään. Ei auttanut, siinä kahdeksan maissa oli pakko mennä asiakkaitteni pihoja raivaamaan. Olihan siellä töitäkin. Kun sitten kymmenen maissa pääsin kotipihaan, jäätävää tihkua satoi. Puhdistin levyn ja silikonia pintaan ja töihin. Paksuimmat kinokset olivat yli 30cm, joten sai Polaris työskennellä. Onneksi tunne pihpiirini ja voin käyttää tiettyyn tasoon vauhtiakin mutta se systeemi i välttämättä ei vieraalla pihalla toimi. No, hommanhan oppii kun tekee; vanha viisaus.

15 vastausta artikkeliin “Lunta, tuli kyllä.”

  1. Minä tulin ihan juuri ja istuin tähän verstaan tuoliin. Ensin koitin mönkijällä minäkin, mutta pakko oli ottaa traktori ja aurailin tiet samalla. Eipä sitä lunta paljon ollut, miten sitä meidän pihaan aina tuleekin. Varmaan tuli tuolta järveltä tuulen mukana, niinhän se aina ennenkin.
    Maksumiestä minun on turha etsiä, vaikka aina löytyy kulkijoita, jos vaan on tie auki. Jos ei muita, niin pilkkimiehiä on tien tukkeena. Joskus tulee ihan riita, kun ei sen vertaa ajatella, että muitakin kulkijoita on.

  2. Samaa se Pentti on täällä.
    Itse pitää tie aukaista – tosin välillä yhdessä naapurin kanssa – ja talvella kulkee pilkkimiehet ja kesällä veneen laskijat, mutta kukaan ei auta tai maksa tien kunnossapitoa.

  3. Juha

    Niinhän se on, jos tulee auto tiellä vastaan ja kysyy maksua, niin kyllä vastaus on, että enhän minä tätä tietä tarvitse. Huomenna se sitten tulee taas, kun ei tarvitse.

  4. Minulla em riesaa ei ole mutta sitten pihapiiriin parkkeeraavat jänismiehet; koira ulos ja mies passiin tuonne takapihan reunaan. Ovat nyt viimein uskoneet kun tuoreeltaan puhuttelun olen pitänyt.
    Lumitöistä sen verran, että kun tuo ACE on sportsmania melkoisesti painavempi, niin samalla lumikalustolla (152cm levy), ACE vielä pärjää, missä Sportsmanilla jo tuli vaikeuksia.

  5. Meillä Kulloossa mönkijä Polaris puskulevyllä oli hätäapu vrt. siihen kuin saatiin traktorin linko kiertämään pihatiet ja muut. Avanti oli sentään kunnon työkalu.
    Loput lingolla- oli vaan niin sa—-nan huono rööri. että vähän väliä tukossa. Ainoa linko, mikä toimi oli vanha Clinton, jossa röörin mitoitus oli sellainen, että sieltä suojalumikin lensi niin kuin piti. … ja loput kolalla ja lapiolla.

    Meillä oli alaa tietä muidenkin tarpeisiin.

    1. Se on Heikki niin, että esim kymmenen vuoden takainen Polaris on aivan eri laite kuin nykypäivän Polaris ACE. Mm neliveto. Laite painaa nykyisin 660kg+puskukalusto 30kg, silloin vajaat neljäsataa kiloa; ACE:ssa on eväät huomattavammasti parempaan lumen siirtelyyn. Puhumattakaan parinkymmenen vuoden takaiseen vastaavaan; kokonaismassa n 300kg.
      Tänäänhän tuota tuli taas testattua.

        1. Oleellista tuossa mönkijän käytössä on se, että kun pihat ovat osin ahtaita; mönkijä on ketterä.
          Nykyiset lumilevykalustot ovat aika kehittyneitä mm pinnoitukseltaan ja hyytelömäinen silikoni tai suksen luistovoide lämpöpuhaltimella levyn pintaan estää lumen tarttumista ja viistolta levyltä luistaa liukkaasti sivuun.
          Yksi tärkeä asia on ”auraussuunnitelma”, monenlaisia pihoja kun olen auraillut, niin monta suunnitelmaakin on tullut tehtyä (vähentää vinssin käyttötarvetta.

    2. Olihan minullakin MF 35 aikanaan. Hyvä kone tienpitoon kun oli perälevyllä, samoin etupihan puhdistukseen, nurkissa sillä kyllä helposti rikkoi paikkoja. Myin sittemmin pois. Linko oli yhden talven, Ariens, työleveys liian pieni, eikä oikein seinustoille lunta saanut kasattua..
      Tuota Avant traktoria en koskaan edes ajatellut; todella kallis ja rajoitettuneet käyttömahdollisuudet. Peruskone (ilman työlaitteita), sillä hinnalla saisi kaksi ACE:a lumivarusteineen.
      Jos minulla olisi Avant, tarvitsisin siltikin mönkijän ja kun en ole varakas mies, pitää mönkijään tyytyä.
      Tarkastelin tuossa juuri Polaris Sportman 570 vm -18, kokonaismassa 318 kg, se on selkeä rajoite lumitöissä, muistan kyllä ennen tätä ACE:a, kyllä 4-vetoinen Sportsman pyrki jo hyppimään kun lunta oli yli 25cm ja työntöhalssi 30-40m, puhumattakaan sitten märästä lumesta..

      1. Tuossa traktorin lingossa sai olla varovainen, kun se irroitti kiviä tienpinnasta, ettei lentänyt ikkunoihin ym.. Mutta erinomainen peli se oli haastavissa lumimassoissa ja sillä, kun lumi lensi kauas tien reunoista.
        Silti piti olla varmuuden vuoksi kunnon maastoauto perälukkoineen ja alennusvaihteineen, Jeep Cherokee, jolla pääsi pahimmassa tilanteessa vaikka perse edellä puuhun.

  6. Kyllä se volkkari vihdoinkin pihalta lähti, mutta ei ihan vähällä vaivalla. Vaan eipä sitä nelivetoa halua ostaa vain että olisi pari helpompaa päivää vuodessa.

    Elämä ilman lumen tuskaa ei ole elämää! Ei Suomessa!

  7. Joo tuli sitä lunta ja auraamatta ovat vieläkin enkä usko että tänään sellasta tapahtuisi .
    Kummallisin piirre oli kun puistokäytävät oli aurattuna mutta kadut ei no makuasia sanoi koira kun pyllyään nuoli terv tepivaari

  8. Nyt alkaa näyttää huolestuttavalta. Päivän hiukan valjetessa ei voi muuta, kuin todeta lumen paljouden. Sitä on eilisen jälkeen tullut valehtelematta yli 30sm ja koko ajan tulee lisää. En muista ihan lähivuosilta tulleen kerralla yhtä paljon, eikä edes joka vuosi yhteensäkään näin paljon.

    Nyt saa Polaris pysyä katon alla, ulos sitä ei kannata ajaa. Ongelma.ei ole painossa, ei voimassa, eikä lukoissa. Etulevy vaan on naurettavan kapea, jatkuvasti saa ajaa liian paljon kaksinkerroin. Tein siihen jopa viime talvena vasemmalle topparilevyn, mutta silti näillä lumilla.

  9. Tavallaan oikeassa olet. Se 152cm levy on kapea, mutta se on myöskin ahtaissa paikoissa näppärä. Olen tuota levyn kapeutta koettanut kompensoida erilaisilla pinnoitteilla. Aamulla laitoin tuota hiihtäjien parafiiniä lämpöpuhaltimen kanssa levyn pintaan, sitten sen kiillotin porakoneen rättilaikalla, nyt tuntuu toimivan.
    Jotenkin kuitenkin aamusella sitä MF 35:ttä tuli ikävä. No, näillä pelimerkeillä mennään mitä on, isompiin investointeihin ei ole varaa.

  10. Onhan traktorikin hankala näillä lumilla, meilläkin kun on noita pihateitä vähän ristiin rastiin. Yhden polun kun saa aukaistua, niin toisen tukkii. Oikein tuli hiki kopissa, kun ei oikein paitasillakaan voi olla. Onneksi nyt naapuri ajoi tiet isolla alueauralla ja suurella traktorin rohmulla.

    Minä vaan en enää ymmärrä miten paljon lunta on määrä tulla, kun jatkuvasti nytkin sataa. Minulle kiitos riittäisi jo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *