Melkoista ”älämölöä”.

On täällä nyt vaahdottu kohtuu paljon tuosta Paraisten poliisioperaatiosta. Poliisin rynnäkkökivääreistä ja kommandopipoista, lienevät poliisin melkoista arkipäivää. Kas kun ei kukaan ole kommentoinut esim uutisissa mainitsematta jätettyä Karhu-ryhmää tai ps-ajoneuvoja.

On puhuttu merivartioston väreihin maalatuista aluksista; todellisuudessa kaksi Kimmo-kenttävihreällä maalatuista Kampela-luokan kuljetuslautasta ja K-veneestä. Molemmat aika monta vuotta sitten vanhentuneita ja aseettomia kuljetusaluksia. Molempia olen ajanut.

Aseista; monessakohan suomalaisessa taloudessa aseita löytyy? Monessa.

”Asiantuntijalausuntoja” on vilissyt aina lentokenttien tuhoamisista ja vihollisen strategioista Suomeen hyökkäämisen tiimoilta. Mielenkiintoista sinällään, että todelliset sotilasasiantuntijat ovat kaikesta tästä olleet vaiti. Nämä sotilas-/aseasiantuntijat näyttävät olevan näitä rj-tason/joukkuetason ”asiantuntijoita”.

Annetaan nyt vaan poliisin, rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien asiantuntijoiden hoitaa hommat. Käsittääkseni heillä lienee tarvittava tieto/taito.

Minä kyllä luotan suomalaisiin viranomaisiin; poliisi/puolustusvoimat; siellä todellinen tieto ja taito yhdistyvät. Näin ajattelen ja olen antanut itseni ymmärtää.

9 vastausta artikkeliin “Melkoista ”älämölöä”.”

  1. No eipä ole eikä taida sitä olla lainkaan vaikka omistuspohja onkin todennäköisesti Venäjällä .
    Epäilen etttä paikan tarkoitus olikin vain rahanpesu plus muuta veronkiertoa terv tepivaari

  2. Syytäkin pitää älämölöä, vaikka osittain ylimitoitetusti.
    Jokin tekijä on siinä, että venäläiset ovat hankkineet kiinteistöjä laajasti pitkin maata strategisilta paikoilta kuten koko infrarakenteemme läheisyydestä ?
    Mutta on tässä muutakin, jota ei kerrota.

  3. Toki älämölöä syntyy, kun virkavallan edustajat haluavat loppuun asti olla viimeisen päälle salaperäisiä. Kuitenkin yleisesti tiedossa on, että kyse on yrityksestä nimeltä Airiston Helmi Oy. Venäläisomistuksessa olevasta yrityksestä.

    Jos, sanon jos, kyse on muustakin kuin talousrikoksista, niin ei poliisi niitä tuollaisen tiedotuslinjan valittuaan tuo heti esiin. Varsinkin kun kyse on asiasta, jota on Suomessa kritisoitu jo vuosia.

    Eli ulkomaalaisten (venäläisten) mahdollisuudesta ostaa ja omistaa maata ja kiinteistöjä strategisesti tärkeiltä alueilta.

  4. Olen aika pitkälti Kallen kanssa samaa mieltä. Meillä on viranomaiset joilla on tietoa ja taitoa hoitaa tehtävänsä.

  5. Totta kai syntyy älämölöä kun KRP tiedottaa kuin Venäjän media. Kommandopipot tosiaan ovat poliisin vaklovarusteita, minutkin aina puhalluttaa kommandopipoinen poliisi jolla on rynnäri. Ja Puolustusvoimat on paikalla vain huoltoa opettamassa eli neuvovat poliiseille, miten metsässä tehdään soppaa. Joopa joo. Ja venäläiset ovat muuten vaan hankkineet joukon saaria ja sotalaivoja Turun saaristosta tärkeän laivareition varrelta ja varustaneet saaret valtavilla laitureilla, ruopanneet pohjan isommille aluksille, rakentaneet helikopterikenttiä ja laittaneet paikan täyteen valvontakameroita ja pudottivat Ylen dronen ja veivät kameran. Ihan tavalline yrityshän se on, tosin liikevaihto on minimaalinen ja yritys tuottaa valtavasti tappiota eikö siellä ole paljon ketään koskaan, Että ihan normaalia bisnestä, mitä nyt rahanpesua kun siinä on sopivasti vettä vieressä.

  6. Tuolla eräässä avauksessa puhuttiin oikein sotilastukikohdasta. Olettaisin kyllä, että jos mies (nainenkin), joka on asevelvollisuutensa suorittanut; oivaltanee, tai sitten ei, mitä eroa on kiinteistön omistamisella ja sotilastukikohdalla.

  7. Edelleen samassa avauksessa viitattiin ”sotilasasiantuntijaan”. Mikä se sellainen sotilasasiantuntija lienee, joka ei edes nimeään uskalla antaa.
    Näitä sotilasasiantuntijoita/aseasiantuntijoita kyllä Suomessa riittää; vahvana koulutusnäyttönä varusmiespalvelu + google. Tampereen seudultakin löytyy ainakin kaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *