Niinistö ja media.

https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat

Siteeraan tuota Jari Ehrnrothin  kolumnia siksi, että ihan henkilökohtaisestikkin en Niinistöä omaksi presidentikseni tunnista.

Lienee Koivisto viimeinen.

Muutamien kommenttien kohdalta on viitattu mm omaan ajatusmaailmaani laatusanoilla; vasuri, katkeroitunut, yms.

Niin Niinistö kuin Koivistokin olivat ja Niinistö on; aikansa poliitikkoja, huolimatta puoluejäsenkirjan irtisanomisesta.

En erityisemmin Ehrnrothia arvosta kolumnistina mutta nyt mielestäni osui melkoisesti ”naulan kantaan”.

No, maa elää, politiikka ja poliitikot elävät aikansa. Aika näyttää joskus ehkä tilanteen sitten joskus historian valossa.

4 vastausta artikkeliin “Niinistö ja media.”

  1. Jari Ernrooth: Muistan tarkalleen sen päivän, jona aloin arvostaa Mauno Koivistoa. Hän oli antanut 80-vuotishaastattelun ja arvioi siinä, että jos punaiset olisivat voittaneet vuonna 1918, Suomesta olisi tullut osa Neuvostoliittoa.

    Viisaita miehiä Koivisto ja Ehrnrooth

  2. Oikeeta laitaa mennään pres ja hallitus – toivokaamme etteivät unohtaisi vasenta jos koko suomen kaikkia kansalaisia halutaan pitää veneessä. Valtio ei ole firma joka voi antaa loparit osalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *