Diggaan Petteri Orpoa

Hän sanoi kaiken sen, mitä kokoomus ajaa ja mikä on heidän arvomaailmansa.

Suoraan ja mutkitta. Oikeistolainen kokoomusporvari.

Puhui Suomen kieltä Suomalaisille, ei kosiskellut kuin omaa potentiaalista äänestäjäkuntaansa, keskiluokkaa. Köyhille ei edes yritetty jättää mitään.

Verotus on ollut ja on edelleenkin oikeiston hellimä ajatus, eli tuloveron kevennys ja verotuksen painopiste kulutukseen.

Toki valveutunut kansalainen käsittää hyvin, että kyse on tasa-veromallista, jossa verotus siirretään kulutukseen, jossa pienituloinen maksaa eniten ja suurituloinen vähiten.

Vasemmisto sai huutia Orpon haastattelussa. Aamulehti 30.9-18 sivu 16/uutiset.

Me Vasemmisto enemmänkin ajamme progressiivista veromallia, jossa verotetaan maksukyvyn mukaan, eli oikeudenmukaisemmin.

Oikeisto lähtee ylipäätään siitä, että suurituloisten verotusta kevennetään ja siirretään verotus kulutukseen.

Väärin ja epäoikeudenmukaistahan se on, mutta eihän porvarit niin ajattele.

Orpo korostaa yksilökeskeisyyttä, joka meissä Suomalaisissa on muka  kuin sisäänrakennettuna. Näinhän asia ei ole.

Suomalainen tavallinen, keskiverto työläinen välittää, itsensä lisäksi muistakin.

Keskiverto Suomalainen maksaa mieluusti veronsa, jos se menee yhteiseen hyvään omaan yhteiskuntaamme, yhteiseksi hyväksi.

Kokoomus kosiskelee keskiluokkaa, kun varsinaisia kapitalisteja on kovin vähän.

Perinteisiä kosiskelun kohteita Orpo mainitsee sairaanhoitajat, poliisit, lastentarhaopettajat, esimerkkinä.

Mainitsee ja alleviivaa, että Kokoomus pitää huolta ihmisistä.

Mitenkään ei huolta pidetä ei ihmisistä eikä yhteiskunnasta korostamalla yksilökeskeisyyttä, jota Orpo korostaa.

Ei sitenkään, että kaikkein pienituloisimmat maksaisivat eniten veroja ja maksuja palveluista.

Kokoomus on suurpääomien eduspuolue, siitä ei päästä mihinkään.

Mutta se ei onnistu jos ei saada kansanjoukkoja taakseen tukemaan Suomen kansan- ja heidän etujen vastaista politiikkaa.

Kapitalisteja lukuun ottamatta on oman edun vastaista kannattajaa ja äänestää kokoomusta.

Mutta, mutta…kokoomus mielestäni on likimain ainut puolue Suomessa joka on liki rehellisin puolue.

Orpo tuo Suomenkielellä varsin selvästi kokoomuksen tavoitteet, joihin olisi varsin helppo vasemmiston puuttua ja tarttua.

Vasemmiston olisi varsin helppoa tuoda oma, varsin vasemmistolainen ohjelma, joka olisi radikaali, vaihtoehtoinen, kansantajuinen.

Feminismin ja sukupuolisen tasa-arvon kysymykset on jo oikeisto ottanut haltuunsa ja tuonut omalle agendalleen.

Siksi minusta olisi aika palata tavallisen kansan, työväen ja vähäväkisen, vähävaraisen kansan pariin ja puhua heidän kielellään heille.

Me ihmiset olemme ihmisiä, sukupuoleen katsomatta, tasa-arvoisia aina, syntymästä lähtien, samassa asussa syntyneitä.

Melkoinen osa maailman kansoja, saati me Suomalaiset, olemme tavallisia ihmisiä, joiden tulot ja tarpeet ovat ihan tavallisia: tulla toimeen ja uusintaa oma työvoimamme, päivästä toiseen.

Meillä on unelma!    Mikä se on?

 

Markku Huhtala. Lempäälä

 

3 vastausta artikkeliin “Diggaan Petteri Orpoa”

  1. Tosi on ja lisäksi sain tänään ilmoituksen, että sähkön siirtohinta nousee eli sekin on sitä tasaveroa ja kymppi lisää vähätuloisen vähästä.

  2. Orpo on omalla sektorillaan, kieltämättä.

    Mutta en minä sitäkään mallia osta että yrittäjistä leimataan yhteiskunnan vihollinen numero yksi.

    Voin valita haluanko Orpon joka puhuu meistä kauniita ja iskee puukolla selkään, tai voin valita Rinteen joka haukkuu meidät paskaksi ja sitten iskee puukon rintaan.

    Ah miten rikas onkaan poliittinen valinta.

  3. Huhtalalta hyvin jäsenneltyä tekstiä
    Veikko Vennamokin oli omalla tavallaan lahjakas. Kävi kerran Kuhmalahdella tapaamassa maalaisliittolaisia näin sanoen: ”Jos maanviljelijä äänestää kokoomusta, niin se on kuin hattuunsa paskantaisi.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *