Lehtikuusesta apua tykkylumituhoihin ja sähkökatkoihin?

Tänäkin talvena metsien tykkylumituhot ovat olleet merkittävät. Etenkin mäntyjä on katkeillut. Vähäisessä seurannassani en ole havainnut tykyn vaivanneen lehtikuusta. Samoin kuin haapa tuntuu kestävän tykkyä koivua paremmin, niin uskoisin myöskin lehtikuusen kestävän koivua paremmin. Koska lehtikuusen neulaset karisevat talveksi, kestää se tykkyä kuustakin paremmin.

Lehtikuusen tykynkestävyydestä aiheutuu hyötyä metsän tuotokselle. Lisäksi se soveltuisi istutettavaksi sähkölinjojen läheisyyteen, jossa se ei juurikaan aiheuttaisi sähkökatkoja. Lehtikuusi saattaa kestää myös myrskyä paremmin kuin mänty, kuusi ja koivu.

Lehtikuusen arvo käyttöpuuna kohoaa, koska aletaan vieroksua puiden kyllästysaineita ja toiseksi aletaan säästää sademetsien lahoa kestäviä puulajeja.


Lehtikuusi

Suomessa lehtikuusen käyttö on ollut rajallista, koska sitä ei ole ollut saatavana ja Keski-Euroopan lehtikuusikin on jäänyt oman puusepänteollisuuden käyttöön sen riittämättömyyden ja hinnan vuoksi. Viime aikoina on kiinnostus siihen lisääntynyt, koska on huomattu sen ominaisuudet uudelleen. Samalla sademetsien kovapuiden ehtyminen ja niiden hintojen räjähdysmäinen nousu sekä ympäristöarvojen merkitys ovat tehneet lehtikuusesta erittäin kilpailukykyisen ja kysytyn materiaalin.”

Lehtikuuset – Wikipedia

 

3 vastausta artikkeliin “Lehtikuusesta apua tykkylumituhoihin ja sähkökatkoihin?”

  1. Ei täällä Lounais Pirkanmaalla hirmuisen suuria eroja minkään puun suhteen ole. Kuusikin pysyy pystyssä kun maa on jäässä.

    Peri terassia on lehtikuusesta tehty. Hirmuisen painava ja kova puu, ei ruuvikaan mene läpi, ilman etuporausta. Jos on hiukankin kiero, ei anteeksi anna yhtään. Pesässä varmaan lämpöarvo suuri, on niin pihkanen, että kintaat jää kiinni.

    On sitä muutama hehtaari kasvussa, mutta näyttää nuorena olevan peurojen herkkua. Aika isolla prosentilla tuhoavat, vaikka mitä muutakin on vieressä kasvamassa. Ei kelpaa koivu eikä haapa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *