12 vastausta artikkeliin “Puusta tehtyä eli tikusta asiaa”

  1. Juu muovin kielteisyydestä itse edellä. Kyllä puumassasta saa jos vain halutaan – sellunkeitto osataan. Miksi ei muotteja ja valuhommiin?
    Ennen tehtiin vesikattoja päreistä ja pilli pajupuusta.

  2. Puusta voi tehdä melkein mitä vain. Ostaako niitä sitten kukaan onkin ihan eri juttu. Jos vaikka pahvinen kertakäyttölautanen on puolta halvempi, niin moni ostaa sen pahvisen.

  3. Tuskin nyt kukaan puulautasta maastoruokailuun hankkii; tosin Lintu-Antilla oli aivan oma innovaationsa.
    Puusta prässätään, tarkemmin puuviilusta, höyryttämällä kaikenlaisia aterimia, käytetyt voi surutta laittaa nuotioon mutta muovisiin kertyy lisäkustannusta esim niiden kuljettamisesta jätelaitoksen uuniin.
    Silloin kun puusta maasto-olosuhteissa tehdään kertakäyttöisiä aterimia, se lienee turistille eksotiikkaa, samalla se on erityisen ekologista.
    Ruokailuastiana kuksa on mitä ekologisen, kuten aiemmin kerroin. Se on helppo puhdistaa, jos vertaa esim alumiinisiin esineihin.
    Puuta meillä on ja puuesineiden valmistaminen (kuksat) on jopa hieno harraste. Minulla on vieläkin parisenkymmentä kuksaa, muutama sellainenkin, josta on irroitettu lusto kerrallaan suolavedessä keiton jälkeen. Lopputuloksen määrittää lustojen muoto.
    Kuten jo mainitsin, ykköskuksani on jo vuosikymmeniä vanha, tosin kovertaen tehty mutta raidan pahka on lähes ikuista.
    Mukavaahan tuota vuosikymmenten vanhaa, sisältä sysimustaa kuksaa aina on katsella, oikeastaan omaa henkilökohtaista historiaanikin.
    Tuolta Eestin puolelta kun tulin maanantaina, viikon siellä olin; iltakonjakkini nautin päivittäin, mistäs muusta kuin kuksasta. Kuksani kulkee ja on vuosikymmenet reissuillani kulkenut mukana; moni on sitä kysellyt ostaa, vastaukseni on aina ollut; reissukaveriani en myy.

  4. Noin on Kalle kuksani on roikkunut rinkkani kyljessä tuolta n v 1970 kohta se pääsee miehen ikään ja musta on sisältä mutta mistään ei kaffe maistu niin hyvältä .
    Ja on se nähnyt nuorempana monetkin tunturit . terv tepivaari

  5. Se on muuten Tepi tuon kuksani syntymä n kahden kuukauden kaivertamisen tulos, sitten sen ohella suolavedessä keittäminen.
    Kylkien kuviot (karhu) tein vähän vippaskonstilla, pehmeälle paperille kuva ja sitten piikkikolvilla polttelin hahmon. Sitten taas jatkoin kolvilla kunnes mieleiseni kuva syntyi.
    Sitten taas uusi suolavedessä keittely, ulkopuolen öljyäminen lämmittämällä ja sitten kuksa täyteen konjakkia, jääkaappiin viikoksi. Missään ohjeissa ei sanottu, ettei sitä konjakkia saisi juoda, joten siis join.
    Nyt kuksa on palvellut mainitsemani vuodet ja palvellee koko lopun ikääni.
    Edellä mainitusta voit arvata miksen kuksaani myy.

    1. Voin sieluni silmin hyvin kuvitella mikä nautinto on siemailla iltakonjakkinsa raidan pahkasta, itse taidolla kärsivällisesti vuollusta kuksasta. On jalo juoma siinä löytänyt arvonsa mukaisen astian matkallaan pullosta konjakin ystävän vastaanottavaisiin ja parhaan päälle ymmärtäviin kitusiin.

  6. Minä olen joskus niitä veitsiä ihan aikani kuluksi veistellyt katajasta. Haarukkaa en ala tekemään, ehkä joskus semmosen kolmepiikkisen.

    Myllymatti, kyllä niitä kuviakin kommenttiin saa. Ehkäpä vaan ylläpidon voimin ja luvalla. No, selittäkööt itse, minä en osaa.

  7. Meikällä on aina mm mökillä ja mettäreissuilla mukana trangia, lusikkahaarukka mysteeriö, pakki löytyy myös, hyvin on pärjännyt.

    Kertausharjoitusissa (viimeksi olin huhtikuussa) jostain syystä käytetään pahvilautasia ja pahvikuppeja vaikka porukalla on pakit repuissa mukana. Sekä bajamajat on aina. Elämme luxus aikaa.

    Silti puumassasta saisi haarukoita, veitsiä, lusikoita, kippoja, ihan mitä vaan….kaipa se hintakin tulee ok kun volyymia on paljon.

  8. Otsikon mukaisesti; Lintu-Antti loi puusta nimenomaan bisneksen ja oman elämänmuotonsa.
    Muistan kun 80-luvun alussa käveleskelin aikaa tappaakseni makkaratalolta eteenpäin. Ateneumin portailla istui tuttu mies, Antti. Rupateltiin, Antti saneli, minulla on kusihätä ja kaljakin kävisi; tuuraa minua, pikkulintu 50mk ja iso satasen. No, siihenhän jäin, Antti tuli runsaan tunnin kuluttua ja vaihdoimme kassan.

  9. Nykyiset ns. uudet puu(kerros)(talot on todettu toivottomiksi, koska ne sisältävät erilaisia liimamyrkkyjä ja kemikaaleja täyspuun sijasta. Eli eivät ole hyvälläkään ilmanvaihdolla terveellisiä.
    Lisäksi mineraalivillat ja muut eristeet ml. toivottamat monikeroksiset ikkunarakenteet eivät ratkaise ns. puutalon terveellisyyttä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *