Rumasana sanotaan niinkun se on

Simo Salminen aikanaan pornolaulussaan sanoi että rumasana sanotaan niinkuin se on. Nyt on yksi Pihlajalinnan johtaja ja koulun rehtori tahoillaan sanoneet ruman sanan ja seurauksena potkut oitis kummallekkin.

En nyt ota kantaa noihin potkuihin kunhan ihmettelen että koska ja missä ruman sanan lausuminen on sallittua ja missä ei. Esimerkiksi satojen tuhansien katsojien mediassa eli telkkarissa jota lapset ja mielensä herkästi pahoittavat herkkäsielut pahaa aavistamatta katselevat on viime aikoina yleistynyt esimerkiksi paska ja vituttaa sanojen käyttö.  TVssä tuntuu olevan sallittua tällaisten rumien sanojen käyttö niin toimittajille kuin vieraille, en ainakaan ole kuullut että olisi moitittu saati potkuja annettu. Jotain epäloogisuutta asiassa mielestäni on.

7 vastausta artikkeliin “Rumasana sanotaan niinkun se on”

  1. Imago on kaikki kaikessa, aina ja iankaikkisesti.

    Joku sanoo että tämä on totuuden jälkeinen aika. Mielestäni tämä on tekojen jälkeinen aika. Sillä ei ole mitä teet – tai mitä osaat, tai mistä on näyttöjä. Lopulta edes sillä ei ole väliä mitä sanot.

    Sillä on väliä miltä se näyttää somekansalle.

    Vain sillä.

  2. Kalle. Nuoria pitäisi opettaa oikeinkirjoittamaan siten, että siihen kohtaan tulee pilkku, mihin puhuessaan sanovat v###U

  3. Kyuu osui oikeaan – ei Pihlajalinnan johtoasemassa oleva voi käyttää kännääjistä eikä huumehörhöistä mitä kieltä tahansa. Siitähän oli kysymys, ei yleisestä kielenkäytöstä.

  4. Mikähän se on tuo ylätaso? Miten esimerkkiksi kansanedustajat? Kuka määrittelee mikä on ruma sana? Onko ruman sanan käyttö paljonkin pahempi juttu kuin valehtelu, tahallaan väärin ymmärtäminen tai oikean tiedon pimittäminen?

    Aikalailla veteen piirrrettyjä rajoja ja tulkinta kuulijan korvassa. Oma käsitykseni menee niin että Pihlajalinnan pomolle olisin antanut potkut, rehtorille varoituksen pillu sanan käytöstä. TV toimittajia jotka käyttävät rumaa sanaa laittaisin säädyllisen kielenkäytön kursseille torrujen kera.

  5. Kyllä Myllymatti kommentoi mielestäni oikein. Jokaisen tulisi omaan kielenkäyttöönsä perehtyä tai sitten opiskella sitä. Säädyllinen kielenkäyttö kertoo kirjoittajan henkisestä kypsyydestä, ei koulupohjasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *