USA ja Venäjä, apu ja sota

Tullut selväksi että sekä USA että Venäjä ovat hanakkaita sotimaan rajojensa ulkopuolella.  Venäjä kai puolustelee rajojaan uhkaajilta, joskus vähän haluaa laajentaakin valtapiiriään ja ennaltaehkäistä kuviteltuja hyökkäyksiä alueelleen. USA taas kärkkäästi  toimii maailmanpoliisina  ja turvailee kaupallisia etujaan.

Mutta vähemmän puhutaan, moititaan tai kehutaan mitä kumpikin näistä pullistelevista suurvalloista tekee hyvää, avustaa ahdingossa olevia, auttaa nälänhädässä ja taudeissa  kituvia ihan sellaista humanitääristä pyyteetöntä apua lähinnä tarkoitan.  USAkin uhkailee ja jo lie vähentänytkin maksuosuuksisiaan YKn suuntaan. Ikinä ei silmiini ole sattunut miten Venäjä  YKn kohdalla kortensa kekoon kantaa.

Olisko jollakin tiedossa tarkennuksia tai faktaa kertoa.

36 vastausta artikkeliin “USA ja Venäjä, apu ja sota”

  1. USA on YKn suurin rahoittaja. Kun YK on monilla sektoreilla hyvin tehoton ja osin jopa haitallinen toimija, niin on ymmärrettävää, että USA murisee YKlle.

    Venäjä taas on yleinen ongelmien aiheuttaja, eikä suinkaan ongelmien positiivinen ratkaisija.

  2. Minä luotan USA:han ja Venäjään tasan yhtä paljon: en tippaakaan. Kumpikin on ollut härski kovin monille maille ja molemmat ovat lyöneet Suomea moneen kertaan, kieltämättä Venäjä kovemmin.

  3. USA on Suomen ystävä ja mahdollinen auttaja kun Suomen vihollinen Venäjä taas hyökkää Suomen kimppuun yrittäen jälleen valloittaa koko Suomen.

  4. Jos USA on meidän ystävä, pelottaa ajatellakaan mitä ovat meidän viholliset.

    USA on torpedoinut meidän kauppaa ja tuotekehitystä varsin aktiivisesti pitkän aikaa. He harjoittavat maailman aggressiivisinta teollisuuvakoilua, tietoverkon häirintää, räikeää monopolien väärinkäyttöä ja he ovat käytännössä yksin aloittaneet valtaosan Lähi-Idän levottomuuksista, jättäen sotkun EU:n siivottavaksi. Heillä on krooninen tapa murhata demokraattisesti valittuja johtajia jotka eivät nuole oikeaa takamusta ja Trumpin aikana heistä on tullut myös talousjärjestelmälle vakava uhka.

    USA ja Venäjä haluavat molemmat vallata maailman, mutta he tekevät sitä eri tavoin. Onneksemme emme ole USA:lle kovinkaan mielenkiintoinen kohde, se on ainoa syy miksi emme saa heidän pahinta lastia niskaamme.

    Tämä ei edelleenkään ole Venäjän puolustamista, mutta se että yksi on paskiainen ei tee toisesta hyvistä.

    1. Kyuu: ”Heillä on krooninen tapa murhata demokraattisesti valittuja johtajia”

      Esimerkiksi kenet demokraattisesti valitun johtajan USA on murhannut?

      1. Ns ”likaisen työn” tekijät on ikivanha keksintö riippumatta valtiosta. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Mossad tai KGP (aikanaan).

          1. No jaa, kyllä varapresidentti Lyndon B. taitaa sittenkin olla vahvin ehdokas syylliseksi. Hänen valtakaudellaan USA käyttäytyi varsin murhanhimoisesti Vietnamissa, jonne USA:lla ei pitänyt olla enempää asiaa kuin tänäkään päivänä.

  5. Venäjä on hyökännyt monesti Suomeen ja Venäjä tulee hyökkäämään taas kun tilanne on meille heikko. Näin on ollut pitkin historiaa. Se on väistämätöntä vaikka kuinka siitä väittelisimme.

  6. Niin, hyviksiä tällä Maapallolla on harvassa, jos ollenkaan.

    Suomi on länsimaiden leirissä ja niin pitääkin olla. Länsimaiden leirissä ainoa sotilaallisesti voimakas valtio on USA. USAn kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä kun naapurinamme on imperialistinen roistovaltio Venäjä, jonka tavoitteena on valloittaa Suomi ”takaisin” orjuuteensa.

    USAn tavoitteena ei ole tehdä Suomesta USAn uutta osavaltiota, mutta Venäjän tavoitteena on valloittaa koko Suomi. Jos Venäjä onnistuu valloittamaan Suomen, niin se tulee merkitsemään suomalaisten kansanmurhaa. Venäjä ei ole unohtanut sitä, että Suomi voitti Vapaussodan Venäjää vastaan 1918, saavutti torjuntavoiton 1940 ja saavutti suurenmoiset torjuntavoitot 1944.

    Suosittelen, että Kyuu tutustut Suomen historiaan:
    http://www.jput.fi/suomen_historiaa.htm

  7. Eikös Trump ollut hetki sitten Pohjois-Korean ylin ystävä ja allekirjoittivat jotain papereita. Nyt uhkaa Pohjois-Koreaa nälänhätä. Taitaisi olla tarpeen Trumpin lähettää apua ystävälleen. Vai oliko se allekirjoitus- ja kättelytilaisuus pelkkää teatteria?

    1. Trump rakastaa rahaa, en luota tälläisiin tyyppeihin, Sipilä Suomessa on samaa luokkaa, raha menee ihmisten edelle.

    2. Eemeli, kommunistinen (eräs sosialismin lahko) P-Korea rakentaa ydinaseita ja ohjuksia niiden ydinaseiden lähettämiseksi eri etäisyyksille – jopa mannertenvälisesti.

      Eikö ole parempi yrittää estää jo etukäteen ydinsota, kuin vain ampua lisää ydinohjuksia sinne sun tänne?

      Toki se kommunistinen P-Korea pitäisi hävittää – mutta mielellään siten, etteivät esimerkiksi demokraattiset E-Korea ja Japani tule siinä samalla hävitetyiksi.

  8. Trumppi on kova jätkä mutta EU on edelleen ongelma. Suomen pitäisii saada oma markka takaisin ja aloittaa devalvointi ja rajat kiinni.

  9. Ei USA ”kroonisesti murhaa demokraattisesti valittuja johtajia”, mistä ihmeellisestä todellisuudesta tuollainen väite kumpuaa?

    Tuollaisia perättömiä lauseita on niin helppo heitellä ja niin vain ne latistavat tämänkin median tasoa ja kiinnostavuutta.

  10. Tapio, kyllä moisia löytää historiasta valitettavasti. Esimerkiksi Guardianin artikkeli vuoden takaa on varsin hyvä tiivistelmä.

    Ja Juhani, sinulla on erinomaista tekstiä Venäjästä enkä kiistä heidän uhkaa lainkaan, mutta se ei tee USA:sta meidän puolustajaa. Tuoreet sopimusrikkomukset antavat myös syytä epäillä että heillä ei välttämättä ole mitään intressiä auttaa hädän tullen ellei heillä ole netottavaa.

    Vierailen mieluusti jenkkilässä, kiva maa ja ihmiset ovat mukavia, mutta heidän ulkopolitiikka on jäätävää. Emme voi heille – tai kenellekään muullekaan – ulkoistaa puolustustamme. Yhteistyö on hyvä idea, tietenkin, mutta vastuu on tasan ja vain Suomella, mitä tulee Suomen rajoihin.

    1. Tuskin USA puolustaa Suomea, emme edes kuulu Natoon. USA:lla ei ole mitään intressejä Suomessa. Miksi se puolustaisi…?

    2. Kyse olikin juuri sinulla demokraattisesti valituista johtajista. Vain Salvador Allende oli tietynlainen menetys, eivätkä jenkit häntäkään tappaneet.

  11. ”Tarkoitus pyhittää keinot” – ja tarkoitus useimmiten on valvoa omaa etupiiriään ja varmistaa että muissa maissa on vallassa henkilö joka toteuttaa jenkkien veto-oikeutta.

    On ihan mahdollista kyllä että hädän tullen jenkit tulisivat Suomen apuun. Ei se ole mahdotonta. He ovat pitäneet sodan käynnistä väliportaiden kautta ja heillä voi olla halua mätkiä ryssää ihan vaan huvin vuoksi. Tämä väliporrassota on heille suurta hupia. Toissapäivänä he tapattivat parikymmentä pikkulasta Jemenissä, mutta se oli vain jenkkien aseet, jenkkien tiedustelu ja jenkkien lupa, eli ei heidän syytä tietenkään. Heillä on intressejä siellä.

    Ollapa itsenäisen maan asukas…

  12. Suomen turva lienee että emme ole kovin kiinnostava kenellekkään. Venäjää kiinnostaa toki uhkaako kukaan Venäjää Suomesta. Meilläkin voitaisi ottaa enemmän etäisyyttä EU:hun ja mennä omille teille.

  13. Jos nyt palataan siihen avauksen aiheeseen, niin kyllähän Venäjä kantaa kortensa kekoon käyttämällä turvallisuusneuvoston pysyväisjäsenenä ”veto” oikeuttaan. Sillä se saa kaadettua jokaisen lännen ehdotuksen. Sama toimii tietysti toisinkin päin, onko se jotain demokratiaa.

  14. Chile

    Augusto Pinochet kuoli 10.12.2006. Häntä kutsuttiin yleisesti diktaattoriksi ja vallasta luovuttuaan entiseksi diktaattoriksi – toisaalta suuri joukko chileläisiä rakasti Pinochetia ja kiitti häntä mm. Chilen talouden hyvästä tilasta. Tarkastellaanpa sitä ”veristä” historiaa vähän tarkemmin.

    Chilestä varsinkin Suomessa muistetaan Augusto Pinochetin diktatuuri ja sen diktatuurin aikana tehdyt ihmisoikeusrikokset, joista rikoksista johtuen myös Suomessa on chileläisiä pakolaisia. Kuitenkin kannattaa muistaa myös kolikon toinen puoli – Venäjä oli tekemässä Chilestä kommunistista diktatuuria ja tarvittiin vastahyökkäys. Salvador Allende ei suinkaan ollut viaton demokraattinen pulmunen. Lainaan Hans Graf Huynin kirjaa Hyökkäys: ”Levottomuudet, katuterrori, laukkaava inflaatio ja yleinen oikeudettomuus antoivat leimansa Chilelle Allenden kolmantena hallitusvuotena. Elokuun 22. päivänä 1973 julistikin Santiagossa koolla ollut Chilen parlamentti Allenden hallituksen laittomaksi 81 äänellä 47 ääntä vastaan.

    Edustajainkamari totesi päätöksessään seuraavaa: »…Chilen tasavallan oikeusjärjestys on kiinteä osa kansallista perintöä, joka on kehittynyt aikojen kuluessa yhteisten ja omien elämäntapojemme perusteella… perustuslain kolmannesta pykälästä ilmenee, että hallitus, joka riistää itselleen oikeuksia, joita kansa ei ole sille siirtänyt, syyllistyy kapinalliseen tekoon… On osoitettu tosiasia, että nykyinen hallitus on alusta alkaen tähdännyt totaalisen vallan käsiinsä saamiseen ilmeisenä aikomuksenaan koko väestön alistaminen mitä ankarimpaan poliittiseen ja taloudelliseen kontrolliin. Tällä tavoin oli tarkoituksena pystyttää hallitus, joka on perustuslain tarkoittaman edustuksellisen demokratian täydellinen vastakohta. Tämän päämäärän saavuttamiseksi hallitus ei ole loukannut lakia ja perustuslakia ainoastaan yksittäisissä tapauksissa, vaan on tehnyt näistä loukkauksista toimintansa peruslinjan.»

    Tämän jälkeen Chilen parlamentti esitti laajan luettelon erilaisista tapauksista, joissa Allenden hallitus oli rikkonut perustuslakia vastaan: »Se on – mikä on kaikkein raskauttavinta – asettunut muitta mutkitta kongressin perustuslakia säätävien toimintojen yläpuolelle… halveksinut oikeutta… Loukaten karkealla tavalla voimassa olevia lakeja sekä vallankäytön jakamisen periaatetta se on mitätöntänyt sellaisten oikeudellisten ratkaisujen ja tuomioiden täytäntöönpanon, jotka eivät ole olleet sille mieluisia… Se on halveksinut ylimmän revisioviraston antamia määräyksiä ja päätöksiä silloin kun ne ovat koskeneet hallituksen ja sille alistettujen instanssien päätösten lainvastaisuutta… Loukkaus kaikkien kansalaisten juridista tasa-arvoisuutta vastaan… Häikäilemättömät puuttumiset sanan­vapauden periaatetta vastaan… Yliopistojen itsehallintaoikeuden louk­kaukset… Kokoontumisoikeuden rajoittaminen, estäminen ja jopa väkivaltainen tukahduttaminen… Opiskelun ja opetuksen vapauden tukahduttaminen… perustuslaillisesti säädetyn omistusoikeuden järjestelmällinen loukkaaminen… Työläisten ja heidän ammatillisten järjestöjensä ja syndikaattiensa oikeuksien halveksunta… Perustuslaissa säädetyn vapaan maastamuutto-oikeuden räikeät loukkaukset… Hallituksen edistämä ja tukema kapinallisten järjestöjen suurimittainen muodostaminen ja ylläpitäminen… Hallituksen suojeluksessa tapahtunut aseistettujen joukkioiden muodostaminen ja koulutus…»

    Tämän jälkeen Chilen parlamentti kehotti päätöksessään erityisesti asevoimien ja poliisijoukkojen jäsenistöön kuuluvia ministereitä »lopettamaan kaikki edellä kuvatut, tosiasiallisesti tapahtuneet vääryydet, jotta hallituksen toiminta tapahtuisi jälleen oikeudelliselta pohjalta ja jotta maan perustuslaki ja demokraattisen elämän perustat saatettaisiin jälleen kunniaan».

    Salvador Allende piti tätä parlamentin päätöstä armeijalle esitettynä kehotuksena hyökätä itseään vastaan. Parlamentille esittämässään taistelunjulistuksessa hän totesi 24. elokuuta 1973: »Toissapäivänä esittivät opposition kansanedustajat armeijalle ja poliisijoukoille kirjaimellisesti vaatimuksen asennoitua poliittisesti toimeenpanevaa valtaa vastaan, luopua kuuliaisuudestaan hallitusta vastaan, ryhtyä kapinaan sitä epäsotilaallista valtiokoneistoa vastaan, jolle ne perustuslain nojalla on alistettu sekä ryhtyä poliittiseen toimintaan kongressin toisen edustajainhuoneen enemmistön perustuslain vastaisen mielipiteen mukaisesti. Se tosiseikka, että lakiasäätävä elin kehottaa asevoimia ja järjestystä ylläpitäviä yksiköitä aseelliseen toimintaan demokraattisesti valittua hallitusta vastaan, merkitsee suvereenin valtion poliittisen johdon alistamista aseistetuille instituutioille, jotka eivät harjoita poliittista toimintaa eivätkä voi eivätkä saa ottaa edustaakseen kansan tahtoa..,»

    Paria päivää aiemmin ylivoimaisella äänten enemmistöllä Chilen vapaasti valitussa kansanedustuslaitoksessa tehdyn päätöksen jälkeen asevoimat puuttuivatkin tapahtumiin. Presidentti Allende syöstiin vallasta 11. syyskuuta 1973. Hän päätti päivänsä oman käden kautta. Chile saattoi kerskailla sillä, että se oli vapautunut omin voimin marxilaisesta diktatuurista – jollaiseksi Allenden hallitus oli vajonnut.

    Vuonna 1965 perustettu maanalainen terroristijärjestö MIR – Movimiento de Izquierda Revolucionaria – ja muut marxilaiset terroristiryhmät perustivat Allenden suostumuksella muiden maahan soluttautuneiden kuubalaisten, brasilialaisten, uruguaylaisten ja myös eurooppalaisten vallankumouksellisten kanssa Kuuban ja Baader-Meinhof -joukkion mukaan iskuryhmiä, joiden tarkoituksena oli panna Chilessä toimeen vallankumous. Maahan salakuljetettiin itäblokissa valmistettuja aseita etupäässä Kuuban kautta. Jotta vielä oikeusvaltion viranomaisten tavoin toimineet chileläiset tulli- ja rajavartiostovirkailijat eivät olisi puuttuneet asioihin, merkittiin kokonaiset lentokonelastilliset asetoimituksia »Fidel Castron henkilökohtaiseksi lahjaksi presidentti Allendelle». – –

    Samanaikaisesti kun Castro toimitti Allendelle aseita ja vaati tätä kiihdyttämään vallankumouksellista toimintaa, aloitti Neuvostoliitto jo valmistelut laivastotukikohdan rakentamiseksi Chileen, Tyynen valtameren rannikolla sijaitsevaan Colcuraan. Noin 13 000 ulkomaista neuvonantajaa ja seikkailijaa koulutti neuvostoliittolaisin asein chileläisiä terroristiryhmiä odotettavissa olevaan valtataisteluun. Kutsumalla eräitä sotilashenkilöitä hallitukseensa Allende yritti murskata armeijan yhtenäisyyden, niin ettei siitä olisi enää ollut haittaa marxilaisten siirtyessä väkivaltaiseen toimintaan ja vallankaappaukseen.

    Luis Corvalanin johtama Chilen kommunistinen puolue on ehdottoman oikeaoppinen ja Moskovalle uskollinen; miltei kaikki sen keskuskomitean jäsenet ovat saaneet koulutuksensa Neuvostoliitossa. Allende oli päässyt valtaan kansanrintamapolitiikan avulla, jonka tukijoina toimivat kauas vasemmalle ajautuneet ja sitäpaitsi marxilaisten soluttamat kristillisdemokraatit. Kun Allende syöstiin vallasta, päättyi samalla Neuvostoliiton unelma eteläisen Tyynen valtameren rannikolle sijoitetusta suurvaltapolitiikan tukikohdasta. Yhtä karun lopun saivat kansainväliset sosialistit, jotka reagoivat tapahtumaan voimattomalla raivolla.

    Allenden jälkeen valtaan tulleen kenraali Augusto Pinochetin sotilashallitusta vastaan Moskova pani toimeen maailmanlaajuisen vääristelykampanjan, jonka kustannusten läntiset tiedustelulähteet arvioivat nousseen noin kahteensataan miljoonaan dollariin. Moskovan raivo kohosi sellaisiin mittoihin, että Pinochetin alaisen turvallisuuspoliisin KGB:n laskuun toimivat jäsenet panivat toimeen hyökkäyksiä väestöä kohtaan, joista tiedotettiin viivytyksettä radioteitse Moskovaan. Sieltä käsin ne toitotettiin kaikkialle maailmaan »Pinochetin hallituksen ihmisoikeuksien loukkauksina».”[i]

    Vaikka Augusto Pinochet on voinut tehdä vääryyksiä, jopa rikoksia (ei ole todistettu ja tuomittu), niin on ehdottomasti muistettava, että Pinochet pelasti Chilen Venäjän maahan ujuttamalta kommunistiselta diktatuurilta ja venäläiseltä laivastotukikohdalta Chilessä.

    Mitä todennäköisimmin tämä tarkoittaa samalla, että Pinochet säästi hyvin suuren joukon ihmisiä joutumasta kommunistien kiduttamiksi ja murhaamiksi – sekä joutumasta äärimmäiseen köyhyyteen, jonka kommunismi on aiheuttanut kaikkialla mihin on perustettu kommunistinen diktatuuri.

    Lainaus: ”Monet chileläiset kuitenkin rakastivat häntä ja sanoivat hänen pelastaneen maan marxismilta.”[ii]

    —–

    Hans Graf Huyn oli Saksan liittotasavallan liittopäivien ja niiden ulkoasiainvaliokunnan jäsen. Hänen arvonantoaan kuvaa, että hän sai omassa vaalipiirissään Rosenheimissa 82% äänistä, yhteensä yli 600 000 ääntä.

    [i] Hans Graf Huyn – Hyökkäys; 1979; sivu 268

    [ii] Turun Sanomat, 11.12.2006, Chilen entinen diktaattori Augusto Pinochet kuoli

  15. Enempi tuntuu kiinnostavan löytää negatiivista Venäjästä ja USAsta, olisi mukava kuulla jotain positiiivistakin esimerkiksi kuina auttavat hädänalaisia rahalla, lääkkeillä sun muulla ja miten tukevat kansainvälisiä hyvää tekeviä järjestöjä, taistelevat kaikkinaista ilman maan ja veden saastutusta vastaan.

    1. Ketunhäntiä varmasti löytyy mutta miten nämä YKn, UNICEFin ynnä muiden puolueettomien järjestöjen tukeminen?

  16. Pohjois-Korea pitäisi hävittää sanoo Putkinen. Todellako? Onkos kansa syyllinen siihen, että on jonkun diktaattorin ikeen alla ja aivopesty. Pohjois-Koreasta pitää hävittää sen nykyinen johto.

  17. Myllymatti, kyllä minä USA:n maasta ja kansalaisista löydän hyvää, kiva matkakohde, paljon nähtävää, yms. Venäläisiäkin olen tavannut monia, kohteliaita, mukavia, ilahduttavaa seuraa.

    Ns. pinnan tasolla voi olla rauhallista mutta siellä pinnan alla on se ulkopolitiikka ja se ei ole kovin kaunista.

    En pidä ajatuksesta että voisimme delegoida oman vastuumme pois.

Vastaa käyttäjälle Juhani Putkinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *