Vuosi: 2018

Tässä eilispäivänä lueskelin US-sivustoilta Jukka Seppisen blogia. Oikein kouluesimerkki, miten ei kait saisi asioita esiintuoda. Ei ainakaan jos on akateeminen historioitsija (muita historioitsijoitahan ei ole).

Seppisen blogistaa paistaa oikein läpi asia; jos et ole kanssani samaa mieltä vääristelet (valehtelet), et ole yhteistyökykyinen minun kanssani, siis olet väärässä?

Lisäksi kun mainitaan henkilöitä omalta nimeltä, heidän vääristyneitä (muka) näkemyksiään, arvostelu alkaa omasta veljestä, virkamieskollegoista, poliitikoista, päätyen presidenttiin, oma kaikkitietävyys näkyy läpi koko blogin.

Kaikesta paistaa;

Oma kaikkitietävä näkemys, oma aatteellinen/poliittinen asenne, omat pätevät tutkimukset, muut, kuinkas muuten, venäjämielisiä, aatteeltaan/poliittiselta katsantokannaltaan harhautuneita, jopa typeryksiä, aatteellisesti yksisilmäisiä. Tämmöisiä argumentteja nimeltä mainiten ja henkilöön liittäen.

Akateemiselta tutkijalta ja historioitsijalta käsittämättömän törkeätä  tekstiä.

http://seppinenj.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257993-poliittisen-historian-akateemiset-rakenneongelmat

Suomen poliitinen eliitti on innokas järjestämään suurvaltajohtajien tapaamisia Suomessa. Miksi? Siksi, että piskuinen Suomi saisi julkisuutta maailmalla ja että tasavallan presidentti Sauli Niinistö saisi  sulan hattuunsa osoituksena suuresta valtiomiehestä.

Hyödyt edessä olevasta suurvaltajohtajien tapaamisesta  Suomelle ovat siinä.

Haitat sitävastoin ovat paljon merkittävämmät, kuin hyödyt.

Ensinnäkin tapaaminen tulee maksamaan Suomen veronmaksajille paljon. Missään ei ole kerrottu mitä se tapaaminen maksaa Suomelle. Mutta kun ynnää yhteen esim. kaikki turvajärjestelyt, tilavuokrat suurten delegaatioiden majoittumisesta, kokoushuoneistoista ja tarjoiluista, niin summa on suuri.

Koko Sipilän hallituksen valtakaudella on hallituksen keskeinen sanoma ollut menojen leikkaaminen ja säästäminen. Mistä sitten löytyvät aina rahat, kun eliitti haluaa julkisuutta, mutta ei silloin, kun köyhä kansa vaatii leipää pöytiin.

Haittapuoliin on laskettava myös ne monet hankaluudet ja vaikeudet, mitä kahden äijän yhden päivän tapaaminen aiheuttaa kaupungin asukkaille, kun liikennejärjestelyt mullistavat koko pääkaupungin elämän  niiden kahden äijän turvallisuuden takaamiseksi.

Yhteenvetona voisi todeta, että mitä järkeä on järjestää suurvaltajohtajien tapaamisia maassamme, kun niistä ei kansa hyödy mitään, mutta maksaa kalliit viulut.

Suomalaisten hyväntahtoinen hölmöys on kansantauti, josta emme kai koskaan pääse eroon.

Vain 10% haluaa soten etenevän.
Miksi hallitus ajaa enemmistön tahtoa vastaan?
Miksi maakunnissa on lähdetty kalliisiin valmisteluihin vaikka lakipykälät eivät ole valmiina?
Menetetyllä rahalla olisi korjattu nykyistä huomattavasti.
Nyt kaikki on rempallaan jopa sotetaksikyydit.
Ansaitseeko 100 vuotias suomi elinaikansa huonoimman hallituksen?

 

 

Suomalaiset Nato – intoilijat ovat huolissaan. Tämän aamun Ilta – Sanomat revitteli kuinka Ilkka Kanerva ja Liisa Jaakonsaari ”pelkäävät pahinta” eli Trump ja Putin sivuuttavat Euroopan, turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Samasta huolesta kertoi myös viikonvaihteessa presidentti Sauli Niinistö.

 

Ilkka Kanervaa ja Liisa Jaakonsaarta tuntuu erityisesti riepovan Naton roolin mahdollinen hiipuminen. Kanervan ja Jaakonsaaren mielestä maailmanrauhan parasta liennytystä on sotilasliitto Naton vahvistaminen ja sen laajentaminen. Rautaa rajoille ja lännen hegemonian kasvattaminen ympäri maailmaa sotilasliiton tuella, sen voimapolitiikalla alistaa eri valtioita läntisen imperialismin etupiiriin, ei näytä olevan ongelma Kanervalle ja Jaakosaarelle.

 

Suomessa on vahva Nato vastaisuus. Presidentti Urho Kekkonen jaksoi puhua ja tehdä työtä liennytyksen ja aseidenriisunnan puolesta. Rauhan asia oli hänen sydäntään lähellä. Tänään näyttää pahasti siltä, että ulkopoliittinen johto on erkaantunut kauas Kekkosen rauhanpolitiikasta. Rauhanpolitiikan keskeisiä asioita ovat hyvät, asialliset ja rakentavat suhteet naapurivaltioihin sekä niihin maihin jotka ovat valmiit ottamaan pieniä tai suuria askeleita maailmanrauhan ja liennytyskehityksen puolesta. Eräiden tahojen kova hinku sotilasliitto Natoon, ummistaa heidän silmänsä ja korvansa Suomen kansan ääneltä pysyä pois sotilasliitosta, kuin myös Urho Kekkosen puolueettomuus – ja liittoutumattomuus politiikasta.

 

Aseidenriisunnan ja rauhan edistäminen vaatii luottamuksellisia suhteita, joka suuntaan. Ei voi olla niin, että maamme ulkopoliittinen johto kääntää selkänsä, puuttumatta siihen, kuinka valtakuntamme päälehti irvistelee ja pilkkaa maahamme saapuvaa toisen neuvottelevan osapuolen presidenttiä. Mihin ovat hyvät tavat unohtuneet, kun suurvaltajohtajia avoimesti haukutaan paholaisiksi, diktaattoreiksi ja ties miksi ja kuitenkin lentokentällä maamme ylin johto maireasti hymyillen ottaa vastaan niin USA: n kuin Venäjän presidentit.

 

Hämmästyneenä olen seurannut, kuinka suurvaltajohtajien tapaamista ei katsota hyvällä. Ollaan järjestämässä erilaisia mielenosoituksia, joissa nostetaan esille USA: n ja Venäjän sisäpoliittisia ongelmia. Olen suuri kansalaistoiminnan kannattaja, ollut usein mukana mielenosoituksissa puolustamassa ihmisoikeuksia, demokratiaa jne. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että pienikin liikahdus rauhan ja liennytyksen puolesta halutaan lakaista maton alle, koska USA sitä ja Venäjä tätä omissa maissaan. Yhteisymmärrys näyttää löytyneen niin poliittiselta oikealta laidalta aina vasemman laidan kommunisteihin.

 

Ymmärrän jos sotakiihkoilijat, asemäärien kasvattamisen puolestapuhujat, sekä lännen imperialismin mahdin lisäämisen kannattajat ovat hyvin huolissaan pienestäkin toivonkipinästä liennytyksen suuntaan, mutta että samassa rintamassa seisovat maailmanrauhaa ajavat, saa ihmettelemään tämän maapallomme mielettömyyttä.

 

 

Eilinen ohjelma olisi saanut olla uusimatta
sillä puukotuksia on liiaksi muutenkin.
Itse ohjelma oli sadistisen väkivaltainen
vaikka lopulta paha sai palkkansa.

Kovin usein täällä saa lukea tämän tyyppisen sanonnnan; kuin Pohjois-Koreassa,  kuin jossain kommunistimaassa. Sanojalla varsin usein ei ole minkäänlaista kokemusta henkilökohtaisesti ko maiden kansalaisista, heidän elämästään ja arkipäivästään. No, Pohjois-Koresta ei minullakaan kokemuksia ole.  Vuosien myötä on kertynyt monilta reissuiltani kokemuksia mm Puolasta, DDR:stä, entisestä Tsekkoslovakiasta, Unkarista ja entisestä Jugoslaviasta, Bulgariasta, Romaniasta, muutamia mainitakseni.

Ankein maa kansankin kohdalla oli eittämättä DDR, suoraan sanottuna ahdistava maa.

Kaikkein positiivisin oli Titon aikainen Jugoslavia. Se kaiketi oli yksi erikoisemmista sosialistimaista mm kansalaisten vapauksien puolesta, normaalista arkielämästä jne. Tito oli kansan keskuudessa hyvin suosittu johtaja. Titon hallinto puolestaan ei ollut suosittu Moskovan suuntaan, varsinkaan sen jälkeen kun Jugoslavia erosi/erotettiin Kominformista.

Hienoinpia kokemuksiani silloisessa Jugoslaviassa, Kroatiassa, Zagrebin pohjoispuolella pienessä vuoristokylässä (yli 1500m korkealla), oli tehdä päivän ruokaostokset basaarista, torilta.

Ostin semmoisen olisikohan ollut puolimetrinen teurastettu ja puhdistettu kokonainen porsas. Kauppias otti porsaan vitriinistä ja sellaisen serbialaistyyppisen  kokkiveitsen ja näytti; pannaanko siivuiksi. Ei, puoliksi keskeltä, siis kaksi palaa, etu- ja takapää. Sitten ostin vähän öljyä, yrttejä, tomaatteja, valkosipulia ja sipulia. Tuoretta leipää tietenkin. Ei siellä kukaan osta eilistä leipää, sen pitää olla tuoretta.

Minulla kun oli varusteissani hiiligrilli (pyöräni sivuvaunullinen BMW R-60, mahtui tavaraa).

Sitten taipaleelle; ajoin pyörän tuommoiseen tammimetsikköön ja ryhdyin keittiöhommiin.

Grilli kuumenemaan, täytin porsaanpuolikkaat sipulilla, valkosipulilla ja yrteillä ja ei kun grilliin. tomaatista ja sipulista tein salaatin öljyn kera. Öljyä muuten lorautin sinne possunpuolikkaidenkin sisään suolan kera.

Tuli muuten mahtava ateria. Sellaista se oli sosialistimaassa, Jugoslaviassa.

Monet reissut siellä vietin ja viihdyin.

Jugoslavia erosi siksikin muista kommunistimaista, että siellä ei ollut Neuvostoliiton tukikohtia, toisin kuin kaikissa muissa kommunistimaissa.

Mikä on Kelakyyti? Se on sellainen kyyti, jonka tarkoituksena on säästää yhteiskunnan rahoja. Säästöt syntyvät siitä, kun ei tarvitse makuuttaa eri tavoin sairaita sairaaloissa, vaan hoidetaan heitä päiväpoliklinikoilla ja  potilas voi asua kotonaan.

Kelakyydin omavastuu on tänä vuonna 300 euroa, joka täytyy täyttyä ennen, kuin Kelakyyti on ilmainen. Potilas siis maksaa omasta pussistaan kyydeistä omavastuuosuutensa ja sen jälkeen saa Kelalta kortin, joka oikeuttaaa ilmaisiin kyyteihin kalenterivuoden loppuun asti.

Nyt heinäkuun alusta lukien Kela siirtyi uuten kyytien tilaussysteemiin siten, että maassa on tilauskeskuksia, jotka tekevät sopimuksia tarjousten perusteella taxiautoilijoiden kanssa. Invataxit vaativat erikoisvarusteita mm. pyörätuolien nostamista varten autoon. Kelakyytiin sisältyy palveluna mm. se, että taxinkuljettaja vie kyydittävän perille asti esim. päiväpolklinikalle ja paluukyydissä kotiin asti.

Monet pitkäaikaissairaat ovat täysin riippuvaisia kelakyydeistä sairautensa hoidossa. Monissa syöpäsairauksissa esim. on hoitojaksot yhdestä neljään viikkoon, joten kelakyytiä tarvitaan aika usein.

Viime aikoina syysteemiuudistuksen jälkeen on Kelakydit takkuilleet pahasti erikoisesti maaseudulla. Syitä on systeemimuutoksessa ja siinä, että Kela ei ole saanut tarpeeksi kiinnostuneita taxiyrittäjiä lähtemään mukaan Kelataxiin.

Kun näinkin pieni uudistus on aiheuttanut näin paljon ongelmia, että syöpäsairaat eivät ole päässet hoitoon, niin kuinka paljon ongelmia aiheuttaa sote, jos se joskus toteutuu? Täytyykö Suomessa ensin kuolla sairaita ihmisiä vain siksi, että ei pääse hoitoon viranomaisten taitamattomuuden vuoksi, ennen kuin päättäjät tajuavat päätöstensä vaikutukset.

– jäi vuonna 1918 Suomeen, vaikka sisällisota oli ohi.
Al uutisoi paperilehdessä tänään 3-sivun verran.
Aihe on sikäli kiintoisa ettei siitä Suomi100 yhteydessä ole liiemmin ollut esillä.
– Työmies lehti kiellettiin ja koneilla alettiin kustantamaan suomen valtion kustannuksella kuudesti viikossa ilmestyvää saksankielistä lehteä saksan armeijalle suomessa.
Sotajoukkojen perässä suomeen tuli muitakin saksalaisia. Saksalaisia joukkoja olivat Helsingissä-Viipurissa-Haminassa-Kouvolassa-Lappeenrannassa… Vierasjoukkojen viihdyttämisessä ei kitsasteltu. Vierasjoukot mm isännöivät hotelli Kämpiä Helsingissä.
Svinhufvudin ja Paasikiven johtamalle suomelle sopi että saksalaiset jäävät maahamme. Saksa ja suomi laativat sopimuksia, jotka olisivat tehneet suomesta käytännössä saksan siirtomaan. Ulkopolitiikka alistettiin Berliinin ylivaltaan.
Sivistysporvaristomme kestitsi vierasjoukkoja vaikka maassa on elintarvikepula.
Vierasjoukkojen rötöstelyä katsotaan suopein silmin.
Tutkija dosentti Marjaliisa Hentilä ja emeritusprofessori Seppo Hentilä tuntevat saksalaisten suomen arjen siltä ajalta.
– Ennen kommentointia kannattaa lukea ko artikkeli- olenko ymmärtänyt oikein lukemani?