Suomessakin tehdään paljon itsemurhia, keskimäärin lähes 800 tapausta (tilastokeskus 2017) vuosittain. Se on paljon se ja enemmän, kuin monessa muussa maassa. Jostain syystä miehiä on enemmän kuin naisia, varmaan monestakin eri syystä johtuen. Tapoja on monenlaisia, en nyt ala niitä luetteloimaan, varmasti kaikki tietävät ja jos eivät, ei ole tarvettakaan.
Paljon on asioita tutkittu ja viisaat ovat aina jotain mieltä, mutta ovatko syyt sittekään aina selvillä. Kukaanhan meistä ei ole tullut takaisin kertomaan, minkä tähden ja hyvä niin.
Itsemurhia tehdään ihan kaikissa yhteiskuntaluokissa, joten pelkästä tulotasosta se ei ole kiinni.
Suru saattaa osua kohdalle ihan ministeritasollakin, artikkeli Ilta- Sanomista.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005854777.html
Tositarina:
Meillä oli aikanaan erittäin mukava ja asiallinen vallesmanni. Osasi tulkita asioita omalla tavallaan, kuitenkaan halkomatta pilkkuja. Kun hän jotain sanoi, niin siihen ei kenelläkään ollut moittimista, asia oli niin. Siis oikein sellainen vanhan kansan vallesmanni, joita enää ei ole, valitettavasti.
Hänellä oli kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttö, nätti. Tunsin oikein hyvin heidät, kun olivat samaa ikää ja koulutovereita. Koko perhe oli meillä monena kesänä viettämässä lomiaan. Mieleeni on jäänyt tapahtuma, kun vallesmannin koira ajoi meidän kanat lähellä olevaan kuusiaitaan, samalla tappaen niistä pari.
Sitten se tarinan rujompi ja surullinen puoli. Toinen pojista tappoi itsensä ampumalla, toinen pojista ajoi moottoripyörällä lepikkoon, tulkittiin tahalliseksi, 20-30 vuoden välissä molemmat. Tyttö kuoli äkkinäiseen syöpään 30 vuoden paikkeilla. Vallesmannin vaimo kuoli aika pian sen jälkeen. Itse vallesmanni siis eli viimeiseksi muutaman vuoden jälkeenpäin, nyt jo hänkin kuollut.
Itse yritin itsemurhaa vuonna 2005 kun olin ajautunut elämässäni umpikujaan ja syvään kuiluun. Onneksi en onnistunut, niin väärin itsari on läheisiä kohtaan ja äärimmäisimmän itsekäs teko.
Naulan kantaan Timolta. Meillä on vastuu läheisistämmekin.
Minusta täysi-ikäinen saa lopettaa itsensä jos siltä tuntuu. Muita ei saa viedä mukana. Ikäviä nämä itsemurhat on omaisille ja ystäville, ei hänelle joka näin tekee. Suomessa mielenterveys ongelmat lisääntyy jatkuvasti. Varsinkin nuorten naisten itsemurhat on erittäin suuret, yhteiskunnassa ja järjestelmässä on vikaa.
Lyhyesti – elämä kuin yhteiskunta ovat koventuneet eri vaatimuksilla.
Ennen elämä fyysisempää kun nyt tuo on kääntynyt päälaelleen,josta puuttunee tietty perusturvallisuus/-jatkuvuus.
Unohtaa ei tietenkään voi oman elämän tragedioita,menetyksiä kuin toivottomuuden tuntemuksia tulevaisuutta kohtaan.
Henkiset kuin taloudelliset seikat että eri ympäristötekijöiden vaikuttavat ja unohtamatta yht.kunnanrattaita poliit.päätöksiä kuin+ viranomaisiakaan.
Pentti, hyvä avaus vaikeasta aiheesta.
Itsellä on asiaan näkemystä sekä työn, että henkilökohtaisen elämän osalta, mutta tyhjentäviä vastauksia ei ole, enkä usko, että on kenelläkään.
Henkilökohtaisella tasolla se, kun mitään ymmärrettävissä olevaa syytä ei löydy, eikä ole olemassa, jättää ikävän lisäksi tunteen vihasta, miksi helvetissä?
Ammatillisesti asia onkin yksinkertaista monimutkaisempi.
Saattaa kuulostaa julmalta, kylmältä ja kyyniseltä, mutta jossain tapauksessa saattaa tulla helpotuksen tunne, kun tietää, että kyseisen henkilön kärsimys on ohi.
Toisaalta saattaa olla tapauksia, joissa tiedät, että et olisi loppujen lopuksi vääjäämätöntä kyennyt estämään, mutta juuri siinä ja sillä hetkellä olisit voinut sen estää ja varsinkin, kun kyseessä on nuori vasta elämänsä alussa oleva henkilö.
Jatkan vielä sen verran, että pahin painajainen on se, että hetken mielijohde itsemuhasta johtaa kuolemaan, mutta kuolema odottaa muutaman päivän ja mielijohteen saanut nuori ehtii katumaan tekoaan.
Sitä ”…murhaajaa” ei pysty kukaan rankaisemaan. Sen sijaan, sen aiheuttaneet syyt olisi otettava vakavasti tukittaviksi.
Tiedän tapauksen – vanha mies sodat käyneenä ei halunnut olla taakkana läheisilleen eikä halunnut olla vuoteen omana letkuissa – olen miettinyt oliko sitten oikea päätös?