7 vastausta artikkeliin “Meno on kauhiaa härmässä”

  1. Jotkut haluaisivat tutkinnan Lipposen ja Niinistön euroliitynnästä.

    Sen sijaan Halosen ”positiivinen syrjintä” välttää tutkinnan, koska laki sallii suomalaisten sorsimisen.

  2. Nostaisin Huhtasaaren tavoin syytettyjen penkille myös pankkikriisin pahat pojat. Se on kuitenkin aika tuoretta asiaa ja vielä on paljon hengissä tuossa kapinassa kärsineitä ja voittajiakin toisin kuin vuoden -18 kohdalla.

  3. Meidän perheessä ei suoraan koettu pankkikriisin pahinta osumaa. Sen sijaan perheen lähellä on useita tapauksia, joissa Ahon hallituksen ajamat puliveivaukset ajoivat ihmisiä milloin pellolle kodistaan, milloin ruumishuoneelle.

    Ketään ei tuomittu, vaikka kuolleiden määrässä kyse oli sisällissodan jälkeen suurimmasta määrästä omia kuolonuhreja.

    Minun on vaikea hyväksyä tätä.

  4. Otin jo kantaa osin, Aamulehteä tuskin kaikki lukevat, mutta halusin jättää mahdollisuuden toisille, sillä itse katselen asioita vain omalta osin. Kannanotto liittyy myös press.valintaankin.

  5. Niin tohon listaan tuli jo lisää
    – pankkikriisi yksi murhenäytelmä lähihistoriaamme, johon vain ehdokas Huhtasaari on ottanut kannan. Pankkien pelastus näytti rahan vallan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *