26 vastausta artikkeliin “Tavara-aseman siirto?”

  1. Mutta mitäkös me teemme talolla jota ei sitten voi käyttää yhtään mihinkään vaikka se siivottas homeesta ei sitä kaikkia saisi pois . terv tepivaari

  2. Onhan se Tampereen keskusta jo paljolti tuhottu ja tuhotaan tuolla kansipelleilyllä paljon lisää.
    On se vaan ihme, että muualla maailmassa autoissa on kääntyvät pyörät ja taloja säästetään laittamalla autot kiertämään.
    Täällä metropolihullujen nousukaskaupungissa kansainväliset käytännöt eivät kelpaa kuin selitykseksi typeryyksille, jotka silti ovat selityksistä poikkeavia.

  3. ” Ehdotan Tampereen laajentamista Teiskoon sillä sehän on tamperetta.”
    Ei onnistu.
    Teiskosta ollaan tekemässä reservaattia, minne ei järkevästi saa rakentaa vakinaista asutusta ja kaikki mahdollinen pitää suojella.

  4. No samalla testailen kommentoinnin toimintaa ja toimiihan se niinkuin ennenkin.
    Yleensä vanha arvokas annetaan ensin ränsistyä ja homehtua ennenkuin puhutaan säilyttämisestä.
    Ihan oikeasti vanha olisi pitänyt pitää kunnossa ja sopivassa käytössä ja sitä uutta olisi voinut rakentaa ihan muualle.

  5. katsotaan nyt kuka sen siirron loppujen lopuksi sitten maksaa hulluutta kokonaan koko sirto .
    Rakennuttajien rahoitukseen en luottaisi terv tepivaari

    1. Joo kyllä etupyörät kääntyvät, mutta se ei tee tuon homeisen rytökasan säilömisestä millään tavoin järkevää.

    1. Eihän nämä innokkaat säilyttäjät tätä ole ajatelleet, kunhan vain säilytetään koko rytö tuollaisenaan!

  6. No on se kun tuo Heikki van tuppa tuleen joka paikakkaan piti tassäkin tulla Juhak terv tepivaari

  7. Sain tuossa eräältä tuttavalta joka vihreissä vaikuttaa, vähän lisätietoa.

    Tämä päätös oli ihan puhdasta byroslavian pragmatiikkaa. Ei kenelläkään kaupungin poliittisessa johdossa ole minkään asteen etäistä hajuakaan mihin asema pistetään ja mitä sillä tehdään oikeasti, eikä mitään kuvitelmaa että siitä tulisi hyötykäyttöä.

    Vaan jos edettäisiin järki edellä, voisi mennä vuosikymmen että yksi kaupungin vaarallisimpia risteyksiä saadaan kuntoon.

  8. Sitä se risteys nyt on ja on vain ajan kysymys kun siinä kuolee joku jalankulkija taikka pyöräilijä .
    Olis parempi kun tehtäs jonnekkin samanlainen talo homeiset osat korvaten uudella ja vanhoja tiili rakennelmia käytettäs uusiksi .
    Tulis parempi lopputulos ja homeesta vapaa .
    Sijoitus paikaksi vois tulla vaikka eteläpuisto moottoriradan kohdilta . terv tepivaari

  9. Juu, siinä se risteys on ja olisi ihme, jos jalankulkijat ja fillaristit saataisiin kuriin jollain tavalla.
    Toisaalta sen risteyksen voisi tehdä fiksuksi, jos halua olisi…

  10. Kyllä tuossa risteyksessä on isoin onkelma tuo aika hyvä alamki joka tulee esiin kunhan tulee syksy liukkaat niin autoille kun fillaristeille .
    Jalankulkjat nyt ovat liukkaudesta toisilla lukemilla . terv tepivaari

    1. Enpä ole kummoista alamäkeä autoille huomannut, vaikka muutaman kerran olen siitä ajellutkin.
      Toki sinne monttuun on fillaristeille alamäki. mutta ei sinne autoilla ole asiaa.
      Pistäisivät sen tien menemään talon takaa, niin menisi suoraan.
      Ei se VR sitä aluetta todellisuudessa tarvi, kunhan kiukuttelee periaatteessa. Ei sinne lisää rataa tehdä kuitenkaan.

      1. Kun tulet tammelan puolelta tammelanpuistokadulta onko se Heikin mielestä ylämäki no on tietysti toiseen suuntaan on mutta toiseen se on alamäki .
        Epäilen ettet ole edes käynyt tuolla alueella kun et tiedä missä on alamäki terv tepivaari

  11. Siirretään ”Morkkuun” morkun paikalle ja kiskoja pitkin.
    Kiskot kannattaa sitten jättää paikoilleen jos vaikka siirretään sitten takaisin?
    Niin se rakennuksen käyttötarkoitus ontainnut unohtua?

  12. No oli siinä taas päätös no siirtää kuka siirtää kunnalta siihen ei saa laittaa rahaa centiäkään . terv tepivaari

  13. Kaipa sitä kaupungillamme vaan on liikaa rahaa. Synti sekin.

    No joo, vakavasti ottaen, sain tästä tosi hyvin tietoa kaupungin päättäjiltä. Etenkin vihreille annan erinomaisen peukun siitä että ovat hyvin tiedottaneet asiasta äänestäjilleen.

    Virhe oli siinä että ei alunperin tehty asiallista suunnitelmaa. Päädyttiin soutamaan ja huopaamaan vuosia sitten ja sitten päätyi papereihin se kanta että ei tehdä mitään. Kun se oli kerran kirjoihin lyöty, purku olisi aloittanut koko prosessin alusta, valituksineen kaikkineen.

    Jos päättävät ja/tai valmistelevat elimet olisivat kerralla tehneet työnsä hyvin heti alusta, ei olisi tarvinut tehdä tätä kompromissia. Surkea kompromissi. Ymmärrettävä näissä oloissa, mutta osoitus surkeasta suunnittelusta ja hallinnosta.

  14. Niin että se siirto on halpaa kun purkaminenkin maksaisi lähes saman – epäilen. Nyt sitte kaupunki rakentaa valmiin infran joka maksaa tuplat lähes?

  15. Purkamalla ja tekmällä uusiksi toiselle tontille sais home kohdat korjatttua siirrossa ne jää monet kyllä piiloon .
    Se vaan on fakta juttu kokonaan terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *