Hyvä pappi panee henkensä lampaitten edestä…

…mutta paha pappi panee lampaita henkensä edestä.

Ei ole tiedossa onko tämä paha pappi syyllistynyt eläimeen sekantumiseen, mutta taloudellisia väärinkäytöksiä on paljon. Hän ei ole enempää eikä vähempää, kuin Helsingin piispa Teemu Laajasalo. Että sillai meillä kirkossa. Nyt syyttäjä vaatii Teemulle sakkoja, kun pitäisi ensin erottaa piispan virasta. Täysin kelvoton esimerkiksi koko suurelle seurakunnalle.

Samainen Teemu esiintyi muutamia vuosia sitten Ylen suositussa viihdeohjelmassa, vaikka ei ole näyttelijän lahjoja nimeksikään.

Aikoihin on eletty, kun piispa kähmii seurakunnan rahoja omiin liiveihinsä.

4 vastausta artikkeliin “Hyvä pappi panee henkensä lampaitten edestä…”

  1. Mielestäni pappi ja piispa pitää olla vanhempi moitteeton henkilö ja esikuvalta ei voida hyväksyä mitään rikkeitä yleensäottaen.

    1. Olen samaa mieltä, mutta mehän ollaankin vain ihmisiä!
      Jeesus sanoi: Joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven!

      Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi. (Matt 7:1) Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä. (Joh 8:7) Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.

  2. Jotkut oikeaoppiset pitävät papin vapaamuurariutta hänen raskaimpana virheenään, sillä vapaamuurarius verta tihkuvine uskollisuusvaloineen samaistetaan luciferismiin.

    —————————-

    Katolisen (eli ”oikeaoppisen”) kirkon perusta lepää Uuden Testamentin kaksi tuhatta vuotta sitten tehdyissä liberaaleissa tulkinnoissa.

    UT:n kirjoitusten perusteella ei kolminaisuusopillista uskontunnustusta voi hyväksyä. Mutta ilmeisesti katoliset oppi-isät ovat olleet liberaaleja.

    Jehovan todistajat ovat UT:n suhteen konservatiiveja eivätkä kolminaisuusopillista uskontunnustusta hyväksy.

    UT:n mukaan vain kolmiyhteisyys Mestarin, Isän ja Pyhän Hengen välillä on ajatuksena hyväksyttävissä. Kolmiyhteisyysoppi ei ole sama kuin kolminaisuusopillisen uskontunnustuksen sisältö.

    Aitojen kristittyjen kirjoista on luettavissa, samoin kuin epäaitojen kristittyjen kirjoista, Mestarin ilmoitus, että yhteisyys vallitsee myös uudesti (ylhäältä) syntyneiden ihmisten ja Isän välillä. Näin heistä Mestarin sanojen mukaan tulee Isän poikia ja tyttäriä.

    —————————
    Juutalaisten kirjanoppineiden mielestä olivat taasen Jeesuksen julistamat asiat liian liberaaleja tulkintoja ”Vanhasta Testamentista” ja siksi tuomitsivat Jeesuksen kuolemaan.

    Myös Saulus -niminen nuori kirjanoppinut oli ankara konservatiivinen kristittyjen vainoaja siihen asti, kunnes ylösnoussut Mestari kumautti häntä hengellisellä halolla otsikkoon Damaskoon johtavalla tiellä niin, että näkökykykin meni.

    Saulus koki kääntymyksen, sai näkökykynsä takaisin, muutti nimensä nöyränä Paulukseksi ja alistui Mestarin orjaksi julistamaan hänen sanaansa. Näin Paulus tahtoi hyvittää pahat tekonsa. Mutta konservatiivina hän halusi pitää kiinni myös ”Vanhasta Testamentista”.

    Tästä lähtien Paulus sai liberaalin leiman konservatiivisten juutalaisten keskuudessa.
    ————————–
    Edellä olevien seikkojen perusteella voimme miettiä uskonnollisen konservatiivisuuden ja uskonnollisen liberaaliuden eroja. Siinä miettimistä riittäisi.

    Aivotutkijoiden mukaan liberaalius ja konservatiivisuus riippuu kunkin ihmisen yksilöllisistä aivotoiminnoista, eikä sitä siis välttämättä pysty harkitulla asennemuutoksella muuttamaan kumpaankaan suuntaan. Eikä ole tarpeenkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *