Maahanmuutto – vaalien tärkein teema

Vaalikamppailu on jo käynnissä ja sen odotetaan kiihtyvän joulun jälkeen. Toistaiseksi eiväi kolme suurinta puoluetta SDP,  Kokoomus ja Kepu ole puhunut juurikaan mitään maahanmuutosta. Kolme suurta ajaa sammutetuin lyhdyin vaaleihin. Se tarkoittaa, että kansalaiset eivät tiedä valitessaan ehdokasta ja puoluetta, mitä kolme suurta ajattelevat maahanmuutosta vai ajattelevatko mitään.

On kolme vaihtoehtoa toteuttaa maahanmuuttoa. Vaihtoehto 1 on se, että pidetäänn maahanmuuttotilanne nykysellään, vaihtoehto 2 on se, että lisätään maahanmuuttoa tuntuvastikin ja kolmas vaihtoehto on panna rajat kiinni ja ottaa vain ns. kiintiöpakolaiset pakolaisleireiltä.

Toistaiseksi on pakolaisten tai siirtolaisten maahan ottaminen ollut pajon esillä, kun yritysmaailma vaatii lisää työvoimaa maahan, vaikka työttömiä on edelleen liian paljon.

Perussuomalaiset on ainoa puolue Suomessa, joka on selkeästi määritellyt maahanmuuttopolitiikkansa. Lyhyesti sanottuna se on vaihtoehto kolmosen mukaista ja perustelutkin ovat selvät ja painavat.

Maahanmuutto aiheutta kansantaloudellemme kestämättömät rasitukset, Maahanmuutto heijastuu moniin muihin asioin,  jotka aiheuttavat paljon kustannuksia, kuten esim. maan sisäiseen turvallisuuten ja rikollissuuteen, Kotouttaminen on kallista puuhaa myös. Kielitaitoa ei opita lyhyellä kurssilla, vaan se voi viedä jopa vuosia ennen kuin maahanmuuttaja oppii tyydyttävää suomen kieltä. Maahanmuuttajaperheet ovat isoja, lapsia on paljon ja kaikki se aiheuttaa myös paljon kustannuksia terveydenhuoltoon , koulutukseen ja päiväkoteihin alle kouluikäisille.

Pienen Suomen kansan kansantalous ei kestä enää yhtään lisää maahanmuuttajia. Nykyisistäkin ne n. 10.000, joiden turvapaikkahakemus on hylätty pitää päästä pian eroon, sillä hekin rasittavat kansantalouttamme mm. terveydenhuollon osalta, kun heitä ei voi jättää heitteille.

Siis Suomi ei voi eikä saa olla Lähi-Idän sosiaalitoimisto, kuten Halla-aho sanoo.

Suomen sosiaaliturvajärjestelmä  on rakennettu kantasuomalaisia varten kovalla työllä ja pitkän ajan kuluessa. Sitä ei ole tarkoitettu massamaahamuuttajien ja elintasopakolaisten elättämiseksi.

Siksi Suomen on rajoitettava maahanmuutto radikaalisti ja pantava rajatarkistukset voimaan. Niin tekee jo moni EU-maa, miksi sitten ei myös me.

Tästä on kysymys ensi kevään vaaleissa. Kolmen suuren on kerrottava äänestäjille selkokielellä, mikä on heidän maahanmuuttolinjansa.

19 vastausta artikkeliin “Maahanmuutto – vaalien tärkein teema”

  1. Linkola on oikeassa – väestönkasvu on se maapallon suurin ongelma

    ”YK on ennustanut, että Afrikan väestö kasvaa yli 2,5 miljardin vuoteen 2050 mennessä. Hurja väestönkasvu voi tuoda Eurooppaan satoja miljoonia siirtolaisia.”

    *
    http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005328364.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=1&utm_source=tf-other&share=7a093c0a4e1b496fa546d2516dbfa1f4
    16.8.2017

    Pentti Linkola, mikä teidän mielestänne on tällä hetkellä maailman tärkein globaali puheenaihe ja minkä takia?
    ”Väestökysymys tietysti. Koko maapallon väestönkasvua pitää hidastaa. Tämänhetkinen kasvu on sietämättömän mahdoton.”

    Mitä asialle pitäisi mielestänne tehdä?

    ”Nyt pitäisi aloittaa edes siitä, että tässä valtakunnassa ja maailmassa ryhdyttäisiin säännöstelemään syntyvyyttä. Mutta ei sekään yksin riitä. Valmiiksi tiheimmin asutettuun maanosaan eli Eurooppaan tulee muista maanosista pakolaisia ja siirtolaisia. Rajoille pitäisi ehdottomasti laittaa sulku.”

    [ ’Sululla’ Pentti Linkola tietysti viittaa omaan maahansa tyytymättömien ihmisten ryntäystä EU- alueella, kuten tapahtui vuonna 2015. Jo nyt on monien EU-maiden rajoilla normaalit rajatarkastukset, jotka eivät laillisella asialla olevien ihmisten kulkemista mitenkään estä.]
    *

  2. Maahanmuutto ei ole kenellekään muulle puolueelle päällimmäinen asia kuin persuille. Muut keskittyvät talouden ja politiikan keskiöön ml. sote-uudistus.

    Se on selvä, että Afrikka ja muut vielä lähempänä olevat maat asettavat paineita kaikille Euroopassa ja puolueista riippumatta.

  3. Vaalien teema on näiden rikollisten laittomasti maahantulleiden itse järjestämä. Se ei ole minkään puolueen tai tahon keksimä.

    1. Juhani. Siinäpä se. Ilman näitä lauttomasti maahantulleita ja ilman heidän tuomia ongelmia ei olisi moista teemaa. Näiden ei olisi pitänyt antaa tulla Suomeen. Eläisimme nyt ns ”normaalisti”.

  4. Kuinka kauan kestää, että vuonna 2015 tulleet ’irakilaislapset’ integroituvat suomalaiseen yhteiskuntaan?
    *
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c2640498-3233-4d76-b2ef-af2fc9d0d473
    14.12.2018

    IL selvitti: Irakilaisten osuus peräti 12 prosenttia Suomessa vuonna 2017 tehdyistä raiskauksista

    Poliisin ja Tilastokeskuksen tilastot kertovat, että tietoon tulleista raiskauksista peräti 30 prosenttia on ulkomaalaisten tekemiä. Irakin lisäksi maana korostuu Afganistan.

  5. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/juha-sipila-listaa-ehtoja-ensi-vaalikaudelle-tallaiseen-hallitukseen-keskusta-ei-lahde/8d3062bc-d14e-33d6-904b-51670818c9cf
    9.6.2018

    Olisiko tässä Keskustan kannanotto?

    Keskusta helpottaisi työperäistä maahanmuuttoa

    Sipilän mukaan keskusta on valmis keventämään työperäisen maahanmuuton tarveharkintaa.

    ”Avaamme rajoja lailliselle maahanmuutolle, koska kasvu- ja huippuyritykset, palvelumme, mansikkamaat ja kasvihuoneet eivät pärjää ilman ulkomaista työvoimaa. Olemme valmiita keventämään työperäisen maahanmuuton tarveharkintaa.”

    Sipilän mukaan keskusta haluaa kuitenkin myös rajat ja järjestelmän kuntoon.
    ”Kannatamme niin ikään vahvaa yhteistä eurooppalaista järjestelmää maahanmuuton hillitsemiseksi, jossa on huomioitu rajojen parempi toimivuus, tehokkaammat palautukset, toimiva Schengen järjestelmä, hätätilanteiden varalle taakanjaon mekanismi sekä suuremmat panostukset pakolaisuutta aiheuttavien ongelmien hoitoon. Ihmisiä on autettava lähempänä heidän kotiseutujaan. Tämän teemme erityisesti YK:n ja sen instituutioiden kanssa”, Sipilä sanoi.
    ”Haluamme luoda paremmat olosuhteet pakolaisleireille ja työskennellä rauhan eteen, jotta ihmisillä on mahdollisuus palata kotiseuduilleen. Ihmisten hallitsematon kansainvälinen liikehdintä voidaan estää, jos heillä on toivo oman elämän, tulevaisuuden rakentamisesta. Näin voidaan estää myös ihmisten lähtö vaarallisille pakolaisreiteille.”

  6. https://yle.fi/uutiset/3-10420410
    26.9.2018

    Analyysi: Maahanmuutto on demareille hirvittävän vaikea kysymys – Ylen kyselyssä Halla-aho hehkuttaa linjansa kireyttä

    Ylen kysely kertoo, kenelle maahanmuuttoteema maistuu ja kenelle ei, kun vaaleihin on puoli vuotta aikaa, politiikan toimittaja Jyrki Hara arvioi
    *
    Mutta eniten siitä näkee painajaisiaSDP:n Antti Rinne, puoluekannatusmittausten kärkiehdokas pääministeriksi. Rinne tietää, että populistipuolueiden esiinmarssi on syönyt raskaasti juuri työväenpuolueita ympäri Euroopan
    .
    Rinteen tiedetään olevan tosissaan huolissaan siitä, minkä painoarvon maahanmuuttoteema suomalaisessa keskustelussa ennen vaaleja saa. Hän pelkää, että pelkkä aiheen esillä pitäminen ruokkii puhetapaa, joka sataa perussuomalaisten laariin.

    Kokoomus on saman ongelman äärellä, mutta porvaripuolueelle lain ja järjestyksen teemat ovat sittenkin luontevampia.
    Ruotsissa sekä demarit että kokoomus yrittivät torjua uhkaa matkimalla haastaajaa: ne omaksuivat ruotsidemokraattien paineessa entistä tiukempia maahanmuuttolinjauksia. Vaalit menivät populisteille silti.
    Demarijohtajilla ympäri Euroopan on kinkkinen paikka: He tietävät, että heidän omat, aidot maahanmuuttomielipiteensä ovat usein sallivampia kuin monien omien äänestäjien. Vaietakaan ei voi. Miten muotoilla näkemykset niin, että kannattajavuoto populisteihin ei ainakaan kiihtyisi?

  7. Demokratia ei toimi, jos vaaleissa ehdokkaana olevat eivät kerro kaikkea, joka vaikuttaa kansalaisiin monella tapaa paljon. Vaalitentit -ja paneelit ovat tilaisuuksia, joissa tenttijät ja vetäjät ovat tärkeässä roolissa. Heidän on saatava puristettua ulos julkisuuteen ehdokkaiden mielipiteet myös maahanmuutosta.

  8. Merkel vuonna 2010:

    https://yle.fi/uutiset/3-5651917

    ”Merkel: Monikulttuurinen Saksa on epäonnistunut

    Yritys luoda suvaitsevainen Saksa on epäonnistunut täydellisesti, Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi lauantaina. Merkelin mielestä Saksassa ei ole pystytty luomaan yhteiskuntaa, jossa erilaisista kulttuuritaustoista tulevat ihmiset pystyisivät elämään rauhanomaisesti keskenään.”
    ———————————-

    Merkelin lausunto ja monen muun valtion johtajan saman suuntaiset kannanotot olivat omiaan kiihottamaan isänmaallisia tahoja multiculturalismi-opin vastaisen taisteluun. Myös kansanedustaja Immonen innostui ja kirjoitti asiasta naamakirjansa sivulla. Välittömästi muuan hoopoakatemian professori kippasi yöastiansa Immosen niskaan, jonka takia Immosta jouduttiin harjaamaan ja letkuttamaan pari kuukautta, jotta haju lähti.

  9. Merkel vuonna 2015:”Monikulttuurisuus johtaa rinnakkaisiin yhteisöihin ja siksi se on ’elämän valhe’”.

    https://www.talouselama.fi/uutiset/merkel-monikulttuurisuus-johtaa-elaman-valheeseen/680d0b7d-ae47-3c32-80cd-593a4a464446

    ”Merkelin mukaan Saksa saattaa olla saavuttamassa rajansa turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa, kertoo Washington Post.

    ”Haaste on valtava”, hän sanoi.

    ”Me haluamme ja aiomme pienentää turvapaikanhakijoiden määrää huomattavasti.”

    Merkelin puheet voivat kuulostaa ristiriitaisilta hänen politiikkansa kanssa, mutta itseasiassa hän toisti samaa sanomaa, kuin jo vuosia sitten, kun hän sanoi, että monikulttuurisuus Saksassa oli epäonnistunut täysin.”

    —————————–

    Tiedä häntä Merkelin ”elämänvalheesta”. Jos Merkel olisi kyennyt olemaan selkeämpi, nin hän olisi ehkä sanonut, että multiculturalismi -oppi hajoittaa yhteiskunnat sisältä päin ja että tuo oppi on yhteiskunnalle vaarallinen.

    On väitetty, että New World Order -porukat pyrkisivätkin hajoittamaan yhteiskunnat sisältä päin, jotta tie avautuisi maailman diktatuuria tavoitteleville luciferestereille. Kansallisvaltiovihamieliset tahot palvelevat luciferestien tavoitteita.

  10. Maahanmuutto on nimenomaan talouskysymys ja turvallisuuskysymys
    sekä omien työttömien työllistämiskysymys.
    Onko vain yksi puolue tiedostanut?
    Pieni vallasryhmä toki hyötyisi maahanmuutosta, mutta maksattaisi yhteiskunnan verovaroilla hyötynsä.

  11. Suomeen pitäisi ottaa vain työperäisiä maahanmuuttajia ainoastaan EU alueelta ja läntisestä maailmasta, mielellään perheellisiä.

  12. Marko ei se noin mene ne on kalliita mutta kun otetaan nyky orjia neljän euron päivä palkalla saadaan itselle plussaa enempi .
    Niin tekee ne jotka ei tunne vastuutaan mistään pääasia on että itse saavat ruhtinaallisesti rahaa terv tepivaari

  13. Se on niin yksinkertaista, räjähdysmäinen väestönkasvu kehitysmaissa loppuu, kun ihmiset niissä opetetaan lukemaan. Tehkää siis kouluja.

    Jotain on jo tapahtunutkin, kuka muistaakin kun 70 luvulla ennustettiin, että 50 vuoden päästä maapallolla ei ole muita, kuin seisomapaikkoja. Minä ainakin mahdun vielä oikein hyvin pitkälleni.

  14. ”Siis Suomi ei voi eikä saa olla Lähi-Idän sosiaalitoimisto, kuten Halla-aho sanoo.”

    Suomi ei saisi olla Kiljusen herrasväenkään sosiaalitoimisto.

    Nyt ja tulevaisuudessa eläkkeelle jäävien eläkkeisiin sovelletaan elinaikakerrointa, joka perustuu jokaisen uuden vuosiluokan arvioituun kasvavaan elinaikaodotteeseen. !956 syntyneiden eläkkeistä napataan nelisen prosenttia pois jokaisesta työeläke-erästä.

    Kiljusen herrasväki kusee röyhkeästi maksavaa yleisöä silmään, kun elinaikakerrointa ei sovelleta ottamalla huomioon, että elinaikaodotteeseen vaikuttaa olennaisesti eläkkeensaajan tulotaso. Kiljusen herrasväki siis siipeilee köyhempien kustannuksella.

    Eliitti siis vaginat välittää siitä, miten tavan tallaajilla menee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *