Rääväsuinen akka pilasi Huhtasaaren haastattelun maikkarilla

Maikkari oli jostain löytänyt, ehkä taxijonosta naishenkilön, joka on tarpeksi rääväsuinen haastattelemaan presidenttiehdokas Huhtasaarta. Jo etukäteen oli selvää, että maikkarin tarkoituksena oli mollata ja väheksyä Huhtasaarta kaikin tavoin.

Kysymksessä ei oikeastaan ollut sivistyneiden ihmisten haastattelu, vaan pikemminmkin kolmannen asteen kuulustelu. Koko ohjelma oli surkeimmasta päästä ja syynä oli maikkarin omat toimittajat.

Mitä mieltä on järjestää tällaisia haatatteluja, kun haastattelijoiden tai kuulustelijoiden asenteet on niin kielteisiä haatateltavaa kohtaan, kun oli.

Maikkari sai juuri 3 miljoonaa euroa tukea Sipilän hallitukselta. Oliko tämäkin haastattelu kiitollisuuden osoitus hallitukselle hyvästä lahjasta. Huhtasaarihan on täysin eri linjoilla mm. Suomen EU-politiikasta, kuin Sipilän hallitus.

18 vastausta artikkeliin “Rääväsuinen akka pilasi Huhtasaaren haastattelun maikkarilla”

  1. Valitettavasti alkeellisimmatkin tavat puuttuivat muijalta, kun ei antanut sanoa edes yhtä lausetta kokonaan.

  2. Huomasin samaa, ei meinannut antaa suunvuoroa Huhtasaarelle laisinkaan. Ehkä toimittajat olisivat voineet pitää monologin Huhtasaaren kuvan edessä niin olisivat saaneet sanottua kaiken haluamansa eikä Huhtasaari mitään. Lisäksi olivat vähän tyhmiä. Kun Huhtasaari otti esimerkiksi maita jotka eivät kuulu EU:hun kuten Sveitsi, Islanti ja Norja, niin se naistoimittaja huomautti että ne ”eivät kuulu EU:hun”! Kun Huhtasaari esitti väitteen, että maahanmuuttoon oli mennyt miljardeja, niin tuo naistoimittaja huudahti kummastuneena ”Miljardeja?”, mutta ei sitten antanut Huhtasaaren edes selittää vaan alkoi kailottaa päälle kesken selityksen ja Huhtasaari joutui huutamaan että sai edes sen kommentin läpi.

    Ymmärrän, ettei haastateltavia pidä päästää helpolla, mutta pitäisihän heidän sentään saada vastata jos kerran kysytään. Nyt toimittajat ja varsinkin se nainen olivat käsittäneet homman niin, että poliitikko pistetään tiukoille heittämällä kysymys ja sitten yrtittämällä estää vastaaminen keskyttämällä heti se omalla molotuksella. yhtä hyvin olisivat voineet laittaa aina sormet korviin ja jokeltaa kun olivat kysyneet. Miestomittaja ei ollut aivan niin hyökkäävä, mutta aika onneton kuitenkin tyyliin ”eikö tämä väite nyt ole tyhmä” sen enempää perustelematta.

    Huhtasaarelta tivattiin ulkopoliittista kokemusta ja hän vastasi siihen sanomalla ettei Sauli Niinistölläkään ollut kokemusta ulkopolitiikasta ennen kuin hänestä tuli presidentti. Toinen haastattelija, olisiko ollut se nainen, luetteli kuitenkin Niinistön olleen presidentti kuusi vuotta (?!) ja vertasi häntä sitten Huhtasaareen. Siis Niinistö oli ollut presidentti jo ennen kuin hänet valittiin?? Myös valtionvarainministerin kokemus luettiin ulkopoliittiseksi meriitiksi.

    Vaikka en Huhtasaaren kannattaja varsinaisesti olekaan niin haastattelu oli täysin ala-arvoinen, toimittajien faktatieto heikkoa ja mikä pahinta, kyky tehdä haastatteluita puuttui täysin. Taksijonosta tosiaan varmaan otettu joku räksyttäjä, tai ainakaan ei sen parempaa ammattitaitoa osoittanut.

  3. Päinvastoin, toimittajat onnistuivat hyvin. Ihminen joka uskoo maapallon olevan muutaman tuhannen vuoden ikäinen, on laitettava kovaan prässiin.

    1. 1. Koska Huhtasaari on sanonut uskovansa maapallon olevan muutaman tuhannen vuoden ikäinen?

      2. Jos koville pistäminen tarkoittaa päälle huutamista niin mitä se haastateltava siellä tekee, vahanukke ajaisi saman asian ja siihen vaan karjuttaisiin sille omia näkemyksiä. Tai ehdokkaan voisi kutsua paikalle, sitoa tuoliin ja heitellä kananmunilla. Jos kerran ei ole aikomusta edes haastatella ja kuunnella mitä sanottavaa hänellä on.

  4. Maikkarin ns. toimittajien tökerö käytös toi varmasti lisää kannattajia Huhtasaarelle. Hän säilytti tyylinsä ja sai sillä sympatiaa katsojien keskuudessa.

    Suomi alkaa olla oikein ”sarvikuonojen maa”, kun tänne ei sovi, kuin yksi totuus kerrallaan. Demokratiahan edellyttää toimiakseen, että pitää olla myös muita, kuin vain se yksi totuus, jota edustaa hallitus ja maan valtamedia.

    Kun Niinistö vie Suomen EU:n liittovaltioon, niin Suomen nimeksi sopii hyvin Junttilan osavaltio.

  5. Antaas olla, kun Aamulehdessä ollut juttu Huhtasaaren gradun plagioinnista tutkitaan(osittain jo tutkittu) tiedeyhteisön harhaanjohtamisesta. Siellä on suoria otteita muiden tutkijoiden teksteistä ilman lähdeviittauksia. Sattuipa somasti tämä ajankohta.

  6. No jaa. Moni poliitikko uskoo EU:hun, joten Huhtasaari jää kyllä kakkoseksi. Kommareille kommunismi oli tiedettä, eikä suinkaan mitään uskontoa.

  7. Kaikki kivet on nyt käännetty, kun Huhtasaari täytyy vaientaa. Mutta kyllä kansa tietää.
    Olisihan niissä väitöskirjoissakin paljon tutkimista, kun Oulun yliopisto niin auliisti jakoi tohtorin hattuja mm. Seppo Kääriäiselle ja muutamalle muullekin julkkikselle.
    Laura Huhtasaari on nyt vapaata riistaa, kun hän on ainoa presidenttiehdokas, joka puhuu totuuksia.
    Niin, että Heikki, olet valmis heittämään ensimmäisen kiven. Voi teitä te fariseukset ja kirjanoppineet. Vihan kylväjät on nyt voimissaan.

  8. Väiski

    Viittasin Aamulehden juttuun, se ei ollut minun juttuni.
    Se tietenkin kirpaisee, jos omaa ehdokasta ”tykitetään”, niin pitääkin. Vika silloin on aina mediassa ei ehdokkaassa, jos ei pärjää.
    Tämän päivän revolverihaastattelijat ovat kalpea aavistus siitä mitä olivat Leif Salmen, Arto Tuominen, Karpo ja Taanila.

  9. Gradu on poliittista peliä ei muuta – haastattelijat olivat ennakkoasenteillaan pilaamassa koko ohjelman. Katsotaan miten tänään onnistuvat.

  10. … Ju…. ta olisin voinut tehdä väitöskirjan tuotekehittelystä ja asiakassuhdemarkkinoinnista, jos olisin niputtanut parin avustamani tohtoreille tekemäni asiakirjat omikseni heidän väitöskirjoissaan. Viittauksia ei niistä kuitenkaan löytynyt- taidanpa panna tutkintaan.
    Tällaista tämä tiedemaailma on.

  11. Jos kenenkään kehonkielestä on mitään tulkittavissa, niin kyllä Antonia Berg’in olemus ja ilmeet kuvastivat melkoista antipatiaa Huhtasaarta kohtaan. Ylipäätään tuo ihminen oli aivan väärässä paikassa ja väärällä asenteella liikkeellä.

    Ja totta. Kun naistoimittaja huomasi, että Huhtasaarelta oli tulossa VM:n budjettiin perustuva vastaus maahanmuuton kuluista , niin hän kiirehti keskeyttämään Huhtasaaren.

    Toki kun ottaa huomioon toimittaja Antonia Berg’in taustat, niin hänen ynseytensä Huhtasaarta kohtaan ei tule minään yllätyksenä.

  12. Ammattitaitoon kuuluu myös taito keskustella. Jos se puuttuu, tyydytään yrityksiin vaientaa toinen jollakin keinolla: huutamalla päälle, leimaamalla henkilöön kohdistuvalla nimittelyllä tms. Jokainen sivistynyt ihminen tietää, että tuollaiset keinot ovat tyhmien aseita. Samaa luokkaa kuin mennä lyömään nenään sitä joka on eri mieltä. Katsojien pettämistä on kutsua sellaista haastatteluksi, oikea nimitys olisi ennemminkin haistattelu.

  13. Oli todella uskomaton vaskistitöytys se Kirsti Heikelin esiintyminen!

    Muistan jotakin vastaavaa (sama ämmä?) haistatteli täysin räävittömästi Kokoomuksen puheenjohtajaehdokasta Ja Vappavuorta, jonak leimasi vähintäänkin ”stalinistiksi”…

    ”Lumoava” astaehdokas, joka sitten voittikin oli Aleksanteri Stubb(ik…i)…

    Nyt kun vaalikeskutelut ovat ohi niin voidaan esittää VAALITOIMITTAJAENNUSTE eli

    MIHIN VIRKAAN TAI ASEMAAN KUKAKIN VAALITOIMITTAJA

    a) pingotti sekä b) pääsee

    Toimittajia olivat mm.

    1. Kirsi Heikel (täysin sokea NATO-hullu)

    2. Jan Andersson (tavallinen NATO-hullu)

    3. Seija Vaaherkumpu

    4. jari Korkki

    5. Matti Apunen (on jo Bilderbergissä eikä siis voi päästä ”ylemmäski” SIINÄ HÖRHÖLÄSSÄ…)
    Lisätkää!

    Vaihtoehtoja:

    I eurokomissaariksi

    II europaknijohtajaki

    III Bilderbergin johtajaksi (jos Apumatiile esimerkiksi tapahtuu jotakin…)

    IV europarlamenttiin

    V YLE:N johtajaksi: KIvinen sai juuri potkut!

    VI eduskuntaan

    VII NATO-sihteeriksi

    IX Kyber-media-hämähäkiksi (sopisi esimerki Korkille, koska hän on ruma)

    X puoluejohtajaksi

    XI Saa kalossia persiiseen

    X Keksikää lisäää

    Esimekiksi

    1. a) VII b) VII

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *