Ilmoja pitelee 2

Täällä Kittilän(kin) perällä on ollut  tosi lämmin heinäkuu. Hellepäiviä eli +25 tai siitä yli on ollut 21. Korkein lukema +33 oli 18.7. Helleputki päättyi 3.8. Siitä lähtien on ollut ihan mukavat kelit, keskimäärin +18. Kyläjärvessä (Kallojärvi) on vesi niin alhaalla etten muista vastaavaa. Taskuklenterini, jota olen pitänyt vuodesta 2009 lähtien kertoo, että vuonna 2014 hellepäiviä oli 21, mutta muina vuosina hellepäivät ovat olleet kortilla. Taskukalenterini merkinnät ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, koska merkintätila on rajoitettu, mutta muistini mukaan vuoden 2014 heinäkuu ei ollut ihan niin lämmin kuin kulunut heinäkuu; ei ollut niin trooppisia öitä kuin tänä vuonna.

Media jauhaa, että tämä helteinen heinäkuu johtuu ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä. Uskotaan vähemmälläkin. Kysymys vain kuuluu kuinka paljon meille tavalliselle tallaajille on kaavailtu erilaisia maksuja Pariisin ilmastosopimukseen liittyen että ”pelastamme ilmaston”. Aikapa tuon näyttää, mutta veikkaan, että Kiina, Intia ja Venäjä kiittävät meitä Euroopan hölmöläisiä ja pistävät teollisuudessaan ison remmin päälle.

5 vastausta artikkeliin “Ilmoja pitelee 2”

  1. ”Media jauhaa, että tämä helteinen heinäkuu johtuu ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä. ”
    Jälleen mediapaskaa suoraan sanoen. Ammattitaidottomat toimittajat jauhavat ilmastohuijarien alarmistipaskaa täysin kritiikittömästi.
    Jopa alarmistit ovat myöntäneet, että ilmastonmuutos ei ole ihmisen aiheuttama – pitkin hampain.
    Ilmastonmuutos on edelleenkin tieteen mukaan ollut niin kauan kuin ilmasto on ollut olemassa ja se jatkuu niin kauan kuin ilmasto on olemassa.
    Päätekijä on auringon toiminta ja erityisesti auringonpilkkujen toiminta.
    Niiden toiminnan muutokset vaikuttava maapallon ilmastoon n. 95-99%.
    Ihmisen toiminta voi jossain määrin vaikuttaa muutoksen suuntaan ja suuruuteen, mutta kohtuullisen vähän todellisuudessa.
    Ihan vitsikästä ovat väitteet siitä, että nyt on kuumin kausi historiassa.
    Vuosina 1000-1500 viikingit asuttivat Grönlantia, viljelivät viljaa ja kasvattivat karjaa alueilla, joilla nyt paljastuu jäätikön alta rakennusten jäännöksiä ja tukkipuiden kantoja ja joilla nykyään ei voisa asua.
    Tämä tarkoittaa ihan tieteellisesti, että silloin oli nykyistä lämpimämpää.
    Alarmismi vaan on taloudellisesti kannattavaa…

  2. Hyvinhän tämä homma lähti liikkeelle, kiitos vielä kerran Juhani Putkisen neuvoille.

    Niin, lämmintä on ollut heinäkuussa, mutta muistinvaraisesti on niitä lämpimiä kesiä ollut ennenkin. Esimerkiksi kesä 1972 jäi mieleen. Olin silloin metsänistutuksessa kylämme lähipiirissä. Kyseessä oli täydennysistutus. Vaikka taimia kasteltiin, ne olivat niin kuivia, että suhina vain kuului kun niitä pisti ojanpekkaan istutusputken läpi ja metsänistuttaja hikoili kuin kameli. Ja kuuma kausi kesti pitkään.
    Myös vuosi 1970 jäi mieleen. Olin silloin metsurina Kemiyhtiön leivissä. Kuulin toisilta metsureilta, että eräs pomoistamme oli kysynyt.”Miten ihmeessä te pojat jaksatte tehdä pöllejä. Mie tehin saunavastoja ja tuntui että läkähdyn.Vanhemmat metsurit naureskelivat ja sanoivat, että selvästi pomo ei tiedä pientä salaisuutta eli sitä, että kun alkaa töihin ja ja saa termostaatin auki, eli hien virtaamaan, se viilentää.
    Yksi päivä siltä kesältä jäi hyvin mieleen. Lämpöasteita ei ollut kovinkaan paljon, olisiko ollut plus 20 ja vähän yli. Taivas oli pilvessä, lehtikään ei liikkunut, oli painostava ilma. Olin parhaassa miehuudessani 22-23 ikävuoden välillä. Tuntui etten saa mitään aikaan, join nestettä ja otin sopivasti suolapalaa että neste pysyy sisuksissa. Ei se auttanut. Mietin että olenko tulossa kipeäksi vai mikä tämän homman nimi on.
    Kun työpäivä päättyi ja me metsurit keräännyimme yhteen kotiin lähtöä varten kaikki sanoivat samaa kuin itsestäkin oli tuntunut: pirullinen päivä, ukkosta vissiin ilmassa tai jotain, mutta tänään ei saanut itsestään irti tehoja. Jälkeenpäin kuulin, että eri savotassa työskenneet veljekset olivat sinä päivänä miettineet syntyjä syviä. Työpäivän päätyttyä toinen veljeksistä oli kysynyt varovasti toiselta: ”Oliko tämä sinusta normaali päivä?” Veli vastasi kierrellen, ettei ihan, hänellä taitaa olla sydänvika. Toinen veli päästi tähän helpottuneen naurun sanoen, että hän luuli ihan samaa että nyt se on hänellä sydän ruvennut reistaamaan.

  3. En tiedä mistä ilmastonmuutos johtuu, mutta olen vakuuttunut siitä, että se on muuttunut ja muuttuu ihan ihmisestä riippumatta.

    Esimerkiksi suuret tulivuorenpurkaukset voivat vaikuttaa pitkänkin aikaa. Metaania syntyy ja purkautuu ilmaan ihan ihmisestä riippumatta. Hiilidioksidi kuuluu normaaliin luonnon kiertokulkuun.

    Ilmastovouhotus tulee tavallisille ihmisille hyvin kalliiksi.

  4. Jussi, jos sattuisi niin että jossain päin maailmaa rupeaisi supertulivuori purkautumaan… seuraisi että siitä johtuva pölypilvi pimentäisi puoli maapalloa.. ja alkaisi uusi jääkäusi… siinä olisi viherhörhöt ihmeissään kun ei dieselautojen kielto auttanutkaan ilmastomuutokseen… Ilmasto muuttuu ja siinä ei ihmiseltä paljon kysellä… tee niin tai näin…. Tietenkin ymmärrän sen että turha saastuttaminen turmelee maapalloa ja ekosysteemin… Esimerkiksi muovijäte… eikö niille aasian ja lähi-idän ja afrikan idiooteille ole tullut koskaan mieleen että kun kaikki muovipaska heitetään ojiin ja jokiin niin nehän valuvat lopulta meriin ja saastuttavat kalat ja muut eliöt… Siellä ei ole järjenjättiläiset onnistuneet kehittämään edes toimivaa muovipullojen palautusjärjestelmää.. Sitten näitä moniosaajia ja avaruusinsinöörejä houkutellaan tänne loisimaan ja elätettäväksi…

  5. Tanskalainen ympäristötieteilijä Bjön Lomborg on arvioinut, että Pariisin ilmastosopimuksen talkoot maksaisivat globaalisti 0,8-1,6 biljoonaa euroa eli 800-1600 mirjardia euroa joka vuosi 15 vuoden ajan (esimerkiksi Suomen osuus olisi vuonna 2018 56 miljardia euroa) ja tulos olisi yhtä tyhjän kanssa. – Lähde: Ilmastorealismia 29.3.2018, otsikko ”Moderni kankkulan kaivo”. Kirjoittaja professori Antero Järvinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *