niinpä niin….

Presidentin vaalien kampanjat ovat käynnissä. Taas otetaan esille asioita joille kukaan ei loppujen lopuksi kuitenkaan halua tehdä mitään. Puhutaan ettei aktiivimalli edesauta eriarvoistumista ja Vartiainen aivan hymyssä suin kertoi eilen ettei 4,5 % työttömyysrahasta ole paljoa. Kyllä se esimerkiksi peruspäivärahalla elävälle on todella paljon. Tämän lisäksi on karenssin vaara , jopa monen kohdalla todennäköisyys.

Suomessa on kymmeniä tuhansia syrjäytymisvaarassa olevia nuoria joista suuri osa on nuoria miehiä. Oppilaitoksia käytetään kuntouttavana instanssina mm. mielenterveyspotilaille jotka iältään ovat alle 20 vuotiaita. Samaan aikaan hallitus leikkaa koulutusmäärärahoja ja ajaa sisään suurimman ammatillisen koulutuksen muutoksen mitä on aikoihin nähty. 16-vuotias herraterttu asetetaan samaan asemaan jo elämän- ja työkokemusta omaavan ammatinvaihtajan kanssa. Näytöillä mitataan osaamista samoin kriteerein iästä ja kokemuksesta huolimatta. Samaan aikaan oppilaitokset lisäävät etä- ja itseopiskelua ja opettajien tunteja ja jopa opettajia vähennetään rankalla kädellä. Digi digi hoetaan ja opetellaan kädentaitoja diginä….pianhan ne rakennuksetkin rakennetaan virtuaalina, syödään virtuaalina, naia napsautetaan virtuaalina ja kaikki muukin virtuaalina.

Virtuaalisti yli 40 vuotta työelämässä olleena ihemettelen sitä kuinka hallituksemme toisensa jälkeen luo mahdollisuuksia super-rikkaille ansaita aina vaan enemmän, suorittavan tason ansioista leikaten. Katsokaa rakentamista ja rakennusten hintoja ja sanokaa minun olevan väärässä. Kausi kaudelta mahdollistetaan ahneuden lisääntyminen, siihen osallistuvat niin ammattiyhdistykset kuin työnantajatahokin hallitusten ohella. Viimeisimpänä esimerkkinä maksaa maahanmuuttajalle pienempää palkkaa kuin kantasuomalaisille,,,,kannusti aktiivimalliin ? En ole yhdenkään ammattiyhdistyspomon tai järjestön huomannut puuttuvan kaavaikuihin. Toinen esimerkki oli jakaa paperittomille maahanmuuttajille rahaa samalla poistaen se suomen köyhälistöltä ruoka-avusta yms.

Mitä sillä on loppujen lopuksi väliä kuka on presidentti, eihän hänellä ole mitään valtaoikeuksia enää. Mitä sillä loppujen lopuksi on enää väliä mikä puolue pitää päämismisteripaikkaa, kaikista tulee kuuliaisia alamaisia kuitenkin kun omat asiat ovat hyvin. Kaikki puolueet antavat pieniä armopaloja tyynnytelläkseen kansaa. Ihmisistä ylipäätään on tullut omahyväisiä ja ahneita. Kaikki pyritään yhtiöittämään, huokeista asunnoista,arava-rahalla rakennetuista lähtien ja yhtiöittäminen oikeuttaa tietenkin hintojen nousuun onhan yhtiössä jakajia enemmän ja paljon tärkeämpiä kuin se pieni ihminen siellä keskellä. Sama se on koulutuksessa, ihmettelen kuka näitä kuningasideoita oikein saa. Kuvitellaan että näillä eväillä pieni yrittäjä ilmaiseksi alkaa lapsenvahdiksi. Mihin laitamme ne ihmiset jotka eivät täytä ammattitaitovaatimuksia ja arvioinnin kriteereitä , he kuitenkin pystyvät joihinkin töihin. Mutta sellaisia töitä ei ole enää. Mieluummin käytetään esimerkiksi ammattinsa hallitsevan opettajan aikaa palavereissa, tarvikehankinnoissa, paperien täyttämisessä , vuosisuunnitelmien laadinnassa, ja kaikessa muussa työssä minkä joku muu voisi hoitaa. Juurikin oli lehdessä juttua kuinka asiat mm. hoitoalalla menee, hoitajat tekee mm lääkärin, siivoojan, talonmiehen jne töitä. Sen sijaan että saisi hoitaa oman työnsä kunnolla.

Ahneuden vähentämiseen tarvittaisiin mm hyvää esimerkkiä niiltä jotka ovat johtoasemassa, hallitukselta, maan ja yritysten johdolta ja sitähän mm. suomen valtio antaa esimerkiksi sopeutumiseläkkeiden muodossa. Ja entiset ja usein jo varakkaat edustajat käyttävät sitä härskisti hyväkseen. Etuuksia käyttää hyväkseen toki myös vähävaraisempi kansa. Meidät on vallannut laiskuus ja omahyväisyys yhteisöllisyyden sijaan. Mitä sille sitten voisi tehdä ? Siinäpä viisauden kysymys. Mielestäni ensimmäisenä pitäisi oppia kuulemisen ja tuntemisen taito. Voisi joskus kysyä sieltä ruohonjuuritasoltakin ennen suuria mullistuksia jotka sitten kuitenkin osoittautuvat katastrofiksi. On se ihminen kumma epeli, virtuaalistikin……

9 vastausta artikkeliin “niinpä niin….”

  1. Hirmuiset ovat nykyisenkin presidentin vallat. Hiukan vain heilauttaa taikasauvaansa, niin heti puolet kansasta hoopoina häntä äänestämään, vaikka tyyppi on ollut maan itsenäisyyttä murentamassa.

  2. Totta po tortta.
    Nyk pres valmis painamaan nuoria yhä syvempään ahdinkoon. Sama koskee työttömäksi joutuneita vai oletteko kuulleet puolesta puhumisia. Miten nuori tai työtön saa työtä jos sitä ei ole? Puhutaan kohtaamisongelmasta – juu hoitoalalla ajetaan hoitajat uupumukseen eikä palkata lisää hoitajia?
    – Vaalitettejä: Haavisto oli yksi sähköverkkojen myynnistä vastaava ja seurauksista kärsitään.
    – Huhtasaari Halosen perinnön jatkaja ei kiitos.
    – Turvals RKP pakkoruotsi-Nato- käytti muistilappua onko hankala muistaa – ei kiitos.

  3. Presidentiksi siellä ei ole montakaan kelvollista. Nykyinen pressa, Vanhanen ja Torvalds kaikista fiksuin.
    Torvalds ei kannata pakkoruotsia.
    Hän perusteli Nato-kantansa, jota on vaikea kumota.
    Hän muuten puhuu täysin sujuvaa suomea, ruotsia, venäjää, saksaa ja englantia.

    Huumoripuolinen kova akka on Merja Kyllönen- hauska kuunnella. On muuten näyttänyt kyntensäkin ettei silmille hypitä.

    Paavot ja Huhtasaaret painikoot menneisyytensä kanssa keskenään unohtamalla tulevaisuuden.

    Haataisesta eikä Huhtasaaresta ole mihinkään tuolla tasolla.

  4. ”Paavot ja Huhtasaaret painikoot menneisyytensä kanssa keskenään unohtamalla tulevaisuuden.

    Haataisesta eikä Huhtasaaresta ole mihinkään tuolla tasolla.”

    Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, suomalaisuuden ymmärrys.

    Tässä sensuurin läpäissyt Huhtasaarta mainosta video:

  5. ”Torvalds ei kannata pakkoruotsia.” Näin toteaa Karjalainen.

    Eilisessä Ylen vaalitentissä toimittaja Andersson kysyi ehdokas Torvaldsilta: ”Pitääkö pakollisesta ruotsin kielen opetuksesta luopua kokonaan?”
    Torvalds vastasi:”Ei pidä”

    Minun mielestäni tuo vastaus kyllä tarkoittaa sitä, että ehdokas Torvalds kannattaa pakkoruotsia.

  6. Juha U

    Torvalds ei kannata pakkoruotsia- se mikä on nyt. Hän haastattelussaan kuumimpaan aikaan totesi ei- kannattavansa pakkoruotsia. Se on aivan eri asia kuin ruotsinkielen opetuksen lopettamisesta kokonaan.
    Se on kova ilmaisu äidinkielenään ruotsia puhuvalta poliitikolta.

    Toinen puoli asiassa: ruotsi on vielä tänään toinen kotimainen virallinen kieli, jolloin he, jotka eivät sitä osaa, eivät ole kelvollisia tiettyihin tehtäviin.

    Olen itse kokenut tuon käytännössä, kun olin opiskellut myös ruotsin sujuvaksi.

  7. Allekirjoitan väkevästi että tarvitaan hyvää esimerkkiä.

    Ehdotan myös että tarvitaan kykyä sanoa että vääryys on väärin. Niin EK:n, SAK:n, Kokoomuksen, SDP:n kuin monen muunkin järjestön pitäisi lakata puolustelemasta omaan lähipiiriinsä kuuluvien veronkiertoa ja kikkailua. Pitäisi tehdä selväksi että tämä porukka ei rötösherroja tai -rouvia kaipaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *