Hyvät presidenttiehdokkaat

Kuuntelin melkein koko lauantaipäivän Ylen radio-ohjelmia presidenttiehdokkaista ja tuli hirveän ikävä fiilis, kun yhtä lukuunottamatta ehdokkaita vain haukuttiin, kritisoitiin ja moitittiin. Vastarannan kiiski ilmoittautuu ja aionkin kertoa jokaisesta presidenttiehdokkaasta yhden hyvän sanan kuvailemaan hänen parempia ominaisuuksiaan. Toivon, että kommenteissa tällä kertaa keskitytään vain positiivisiin asioihin ehdokkaista.

Pekka Haavisto on hyvä diplomaatti. Hän kuuntelee, ymmärtää, keskustelee eikä hosu tuomitsemaan.

Paavo Väyrynen on hyvin osaava. Hänen osaaminen maailmasta, valtioista, päättäjistä, historiasta, nykypäivästä ja kulttuureista on valtava.

Sauli Niinistö on hyvä poliitikko. Hän tuntee puolueet, politiikan pelin säännöt ja osaa tuoda puoluekoneistot mukaan tehokkaasti.

Laura Huhtasaari on hyvä kristitty. Hänellä on raamatun armon ja rakkauden sanomaa aina matkassa mukana.

Tuula Haatainen on hyvä feministi. Hän ei pelkää sanan käyttöä ja on valmis myös laajalti perustelemaan ja avaamaan sitä.

Merja Kyllönen on hyvä vastavoima. Hän näkee maailmaa myös köyhän ja hyljeksityn silmin.

Matti Vanhanen on hyvä viilipytty. Hän kestää kovatkin paineet maltillisena.

Nils Torvalds on hyvä porvari. Perinteisen arvokkaat porvarilliset arvot löytävät hänestä modernin kodin.

Loppuun korostan vielä varoiksi, että edellä ei ole sarkastisia ilmaisuja. On luonnollista että moni em. sanoista on sellaisia että jotkut ottavat ne hyvänä, jotkut pahana. Niinpä. Siksihän tässä vaaleissa äänestetään. Ehdotan kuitenkin, että jokaiselle meille on yksi asia ennen muuta, missä presidentin pitäisi olla hyvä. Mieti se sana mieleesi ja mieti sitten kuka ehdokkaista sen toteuttaa.

20 vastausta artikkeliin “Hyvät presidenttiehdokkaat”

  1. Jos saan arvioida luonnehdintojasi Kyuu, niin sitten tässä pari, ellen saa, siis deletoi kaikin mokomin.

    ”Nils Torvalds on hyvä porvari.” Torvalds oli äärikommunisti, Venäjällä vastaavan opetuksen saanut kiihkosellainen. On vaikea uskoa että sellaisesta tulee hyvää porvaria.

    Laura Huhtasaari sen sijaan käyttää sumeilematta Kokoomuksen vanhoja perusperiaatteita: ”Koti, Uskonto ja Isänmaa”. Sitä en osaa sanoa, miten paljon hänellä todellisuudessa on niiden sanojen takana.

    1. Torvalds OLI kommunisti, kyllä. Jokaisella ehdokkaalla on historiansa. Joskus pitää käydä kaukana vasemmalla että saa vauhtia oikealle.

      1. Onko Torvalds oikealla, vai näytteleekö olevansa?

        Istuin Torvaldsin vieressä Suomen Eduskunnan auditoriossa (tms.), Tshetsheniaseminaarissa. Sattumalta olin silloinkin Viron asepuvussa. Tarjosin Torvaldsille laminoitua suurta kuvaa Putinista vankipuvussa ja numerolappu kaulassa. Hän ei ottanut sitä vastaan ja sanoi jokseenkin halveksuvasti sanan Kaitseliit (Viron Suojeluskunta).

        Samaisessa seminaarissa luovutettiin urhealle kirjailijalle ja toimittajalle Anna Politkovskajalle Tshetshenian Medal of Freedom (minun esityksestäni). Venäjän FSB murhasi Anna Politkovskajan. Ensimmäinen yritys myrkyttämällä epäonnistui sattuman oikusta. Toinen yritys ampumalla onnistui.

  2. Varsinkin näinä aikoina kun on kova into luoda kaikenmaailman jakolinjoja kansalaisten välillä presidenti soisi olevan osaava ja aktiivinen luomaan umpeen näitä meitä erottavia linjoja, opettaa yhteen hiileen puhaltamista.

    1. Niin, Myllymatti.

      Mannerheim onnistui yhdistämään Suomen kansan taistelemaan käytännössä yksimielisesti imperialistista Venäjää vastaan, joka hyökkäsi Suomen kimppuun 30.11.1939 yrittäen kaikin voimin valloittaa koko Suomen.

      Moni suomalainen tulipalokommunistikin taisteli silloin vihan voimin Venäjää vastaan.

      Nytkin imperialistinen roistovaltio Venäjä tekee kaikkensa hajottaakseen rivimme. Hajota ja hallitse – se on Venäjän erikoisala. Venäjä panostaa siihen tähtitieteellisiä summia rahaa.

  3. Jos ainoa kriteeri on Suomen jakolinjojen umpeen kurominen ja puheena vain presidentti eikä taustavoimat, kyllä silloin mitalin saa Pekka Haavisto. Hän on osoittanut täysin esimerkillistä kykyä muodostaa dialogia joka suuntaan, jopa omien vastustuksesta huolimatta. Hän on rauhantekijä.

    Toki kysymys on, hänellä on melko hyvä maine ja resurssit jo nyt – miksei hän ole tästä ottanut projektia?

  4. Haavisto ei vaikuta erityisen vahvalta jätkältä jota johtajalta odotetaan. Tämä on ollut jo pitempään yleinen ongelma länsimaissa. Ennen Trumpin mukaan tuloa Putin oli ainoa käytännössä joka teki jotain radikaali-islamia vastaan. Huhtasaari puolustaa kenties parhaiten Suomen itsenäisyyttä.

    1. John, olet kiinni punaisessa langassa – mutta mielestäni tätäkin voi katsoa kahteen suuntaan. Vahva johtaja on toisaalta myös jakolinjoja lisäävä ja luotaantyöntävä herkemmin. Voi olla että Haavisto aivan tietoisesti välttelee tätä vahvan johtajan imagoa sen vuoksi.

      En kiistä vahvan (mutta demokraattisen!) johtajan mahdollisuuksia tehdä paljon hyvää, mutta se ei ole edellytys hyvän tekoon, ainoastaan yksi strategia.

  5. Onneksi meillä on yksi nyt jo kokemusta omaava vahva ehdokas. Mitä nykyisessä sekavassa maailmantilanteessa tapahtuisi, jos presidentti harjoittelisi muutaman vuoden ja yrittäisi rakentaa suhteita itään ja länteen. Nyt ne ovat olemassa ja vuoropuhelu toimii joustavasti.

    Ulkopolitiikka on kuitenkin presidentin tehtäviä, eikä niitä rakenneta missään rukousaamiaisilla.

  6. Nuo vaalikoneet ovat ihan ”metsästä”. Niissä kysytään sellaisia asioita, mihin presidentti ei voi vaikuttaa kuin nimellisesti. Ja toiseksi; onko presidentti kyvykäs hoitamaan itse presidentin tehtäviä ja toimimaan yhteistyössä jämäkästi ja uskottavasti hallituksen sekä muiden maiden päämiesten kanssa kielitaitoineen.

    1. Uskoisitko Heikki, että oikeasti tosissani tuon vaalikoneanalyysin tein? En ole koskaan Väyrystä äänestänyt, enkä nytkään.

      1. Jos saa Väyrysen vaalikoneessaan ykköseksi, ei todellakaan ole kysymys sattumasta, sillä vaalikonevastauksissaan Väyrysellä oli korkein profiili Kyllösen ja Torvaldsin jälkeen.

  7. Alex Stuppilla löytyy kielitaitoa, mutta ei hän kyllä yhdistäisi Suomen kansaa jos lähtisi presidentin virkaan.

    HS:n vaalikone antaa Huhtasaaren ykköseksi (78%) ja Väyrysen kakkoseksi (68%) Hyviä ehdokkaita ei ole Suomessa paljon.

  8. Koko vaaliasetelma on torso sillä ennakkovoittajaa mainostetaan kaikissa medioissa. Samallametodilla voisi ajaa kenet tahansa voittajaksi.

  9. Vaalikoneet ovat kieltämättä olleet vähän pöhköjä tällä kertaa. Kysymykset ovat aika etäältä presidentin asemasta ja sitten tulee aika outoja tuloksia, esim. kerran sain samoin pistein Haaviston ja Huhtasaaren kärkeen. Kuin kaksi marjaa.

Vastaa käyttäjälle John Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *