Ne työmarkkinat, joita ei edusteta

Tällä hetkellä Sipilä johtaa pyhää taistoa mikroyrityksissä työskenteleviä ihmisiä vastaan, perusteena Suomen Yrittäjien lobbaus ja vastassa AY-liike. Edellinen lause on täysin absurdi, sillä Yrittäjät edustavat vain yli 10 hengen yrityksiä ja AY-liike vain yli 20 hengen yrityksissä työskenteleviä. Taistoa käyvät tahot joille taistelu ei edes kuulu.

Pieni suuri musta aukko

Suomen Yrittäjät on järjestö, joka ilmoittaa edustavansa yritysten kokoluokista pieniä ja keskisuuria, eli siis 11-250 hengen yrityksiä. EK edustaa sitten tuota suurempia. AY-liike puolestaan sopii työntekijöiden asioista pääosin yli 20 hengen yrityksille; tätä pienemmät noudattavat yleissitovuutena osaa AY-liikkeen sopimista asioista mutta eivät voi noudattaa koko sopimusta tai osallistua keskusteluun, eivät työnantajat eivät -tekijät. Työntekijä toki voi olla liiton jäsen, mutta se on melko turhaa sillä hän ei voi hyödyntää liiton sopimia mahdollisuuksia työpaikalla.

Unohdetaan hetkeksi tämä Sipilän ja SAK:n välinen pyhä sota ja puhutaan vain neuvottelun lähtökohdasta. On kiistatonta että suuri osa työpaikoista syntyy nyt ja vastedes juuri mikroyrityksiin. Nykyiset neuvotteluosapuolet, poliittiset ja juridiset, on luotu paljon ennen tätä lähtökohtaa. Toisin sanoen, sen paremmin maamme lait kuin käytännötkään eivät tiedosta ajatusta jonka mukaan mikroyrityksillä on jotain merkitystä maallemme. Vaan kun nyt on. Syystä tai toisesta asiasta puhutaan korkeintaan sivulauseissa ja kiertoilmaisuin.

Tämä maa kaipaisi siis ehdottomasti edustusta tältä sektorilta. En sen paremmin suosita kuin vastustakaan ajatusta, että AY-liike keksisi itsensä uudestaan ja ryhtyisi neuvottelemaan tasavertaisesti myös pienempien yritysten kanssa. Työnantajaliikkeen pitäisi tietenkin tehdä sama muutos. Mikroyrityksillä tulisi olla ääni joka perustuu heidän tilanteeseen, kuten myös mikroyritysten työntekijöiden pitäisi tuoda oma näkökulmansa esiin.

Naapuri hoitaa homman

Vasta kun meillä on neuvottelussa ne osapuolet joita asia koskee ja jotka edustavat asianomaisia, voidaan edes vaatia kolmikantaista neuvottelua lakimuutoksista. Tämän hetken tilanne on vähän sama kuin jos naapurisi sopisi parturisi kanssa sinun lääkäriasiasi. Juuri niin hullu tilanne kuitenkin nyt on. Kaksi asiaan liitymätöntä tahoa kiistelee asiasta joka ei heitä koske ja jonka ratkaisemiseen heillä ei ole mandaattia.

Ei ole hallituksen vika että mainituilla tahoilla ei ole järjestäytynyttä edustusta, mutta sen pitäisi olla myös heidän huoli. Ehkäpä he voisivat pienessä sivuroolissa myötävaikuttaa ilmapiiriin, jotta edustajat löytyisivät. Ehkäpä sitten löytyisi myös sopu työlainsäädännön kehittämiseen.

10 vastausta artikkeliin “Ne työmarkkinat, joita ei edusteta”

  1. Noinhan ne asiat on eipä tuossa ole lisättävää eikä poistettavaa terv tepivaari

  2. Jotenkin ei jaksa näitä aikuisia hiekkalaatikolla. Eikö ne osaa olla normaalisti.

  3. Sipilä hallituksineen on EK:n lobbari.
    Isoille yrityksille on omat etunsa molemmin puolin ja vielä pörssikeinottelijoille etunsa vakuutuskuorineen.
    Osinkoa jaetaan vakka väkeä vähennetään.
    Hallintoneuvostoissa istutaan ja jaetaan sulle mulle vaan ei työläisille.
    Pienyrityksistä puhutaan mutta heitä muistetaan vain puheissa.
    Lopputilin anto toimii jo nykyiselläänkin koeaikoineen,
    eli onko kysymys ihan jostain muusta?
    Jos Sipilä olis fiksu hän pyytäisi asiaa koskevat neuvotteluun!

  4. Suomen Yrittäjien lobbaus on poikkeuksellista siksi, että yrittäjien puheenjohtaja sattuu olemaan lestadiolaisveli pääministerille. Liekö sattumaa vai suuniteltua, että pääministeri olisi luvannut hoitaa homman vielä, kun hän on pääministeri? On melko epätavallista, että pääministeri ryhtyy vetämään yhden pienehkön työnantajajärjestön vankkureita näin näyttäv ästi ja yhteiskunnalle kalliilla tavalla. Mutta kun se hyvä veli aate velvoittaa.

  5. Kova halu on AY;llä aiheuttaa markkinahäiriöitä, se käyttää keppihevosena mikroyrityksiä. Täytyy muistaa, että siitä joukosta on noin 180 000 yksinyrittäjiä, jotka tuskin irti sanovat ketään.

    Harvemmin kai niissä mikroyrityksissä muutenkaan tapahtuu irtisanomisia. Jos niin tapahtuu, varmaankin pääosin markkinasyistä, joka vaikuttaa niissä herkemmin, kuin isoissa yrityksissä.

  6. Kyllä työsopimus ja vieläpä ao liiton mukainen, on tärkeä asia; eliminoi monta epäselvyyttä työpaikalla. Tätä mieltä ainakin minä olen ja kokemustakin on asian tiimoilta.

  7. Pienyrittäjällä ei ole varaa ja aikaa sooloilla elämää suurempien turhanpäiväisyksien kanssa. Pitää saada tehtyä töitä ahkerasti ja hyvässä hengessä työsopimuksen mukaisesti. Ja siitäkin molemmat joustavat molempiin suuntiin tarvittaessa.

  8. Ei tässä raivoratkaisuja tarvita, näin on.

    Mutta minua hämää taas tämäkin että valitetaan lakiehdotuksen epätasa-arvoisuudesta. Se on aivan totta, tietenkin. Vaan kun nykyiset laitkin, jotka AY hyväksyy ja joita se puolustaa, ovat räikeän epätasa-arvoisia yrityksen koon mukaan. Epätasa-arvoisuus tuntuu olevan varsin valikoivasti ongelma heille.

    Faktoja ei kannata päästää hyvää tappelua estämään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *