Urkintalaki heikentää turvallisuutta

Vakoilulaki, urkintalaki, tiedustelulaki – monta nimeä mutta sama periaate. Ykkösaamussa toimittaja tivasi käytännön esimerkkiä miksi lakia tarvitaan, moneen kertaan vieläpä, mutta vastausta ei saatu. Yksin tämän pitäisi soittaa hälytyskelloja, etenkin tulevat kustannukset huomioiden. Jos se ei kuitenkaan riitä, tarjoan lisää. Kannattaa lueskella myös Effin lausunto, jossa on osin samoja pointteja.

Koska kaverit haluavat

Poliitikot nostavat esille usein sen, että naapurimme vakoilevat ja me emme. Se johtaa siihen että Suomi saa tietoja kotimaan asioista ulkomailta ja siihen ettemme voi tarjota vastapalvelusta. Vastapalvelus tarkoittaa, että kun jokin kumppani sanoo ”vakoilkaa tuota” niin me vakoilemme. Suomen kansalaisia voi siis joutua vakoilun kohteeksi perustuen vaikkapa Trumpin tai Erdoganin tahtoon, sillä viestinvaihtoa on tarkoitus tehdä avoimesti Nato-maiden kanssa. Epäilemättä tarkistuksia tehdään, mutta tiedämme hyvin että emme saa vierailta mailta tarkkoja tietoja. Se on ymmärrettävää, he eivät voi noin vain luovuttaa salaisen tutkinnan tietoja muualle. Joten voimme vain luottaa siihen että diktaattorit ovat hyviä ihmisiä ja välittävät Suomen parhaasta. Eikä siihen aina diktaattoria tarvita, vaikkapa Ruotsissa ja Saksassa on vakoiltu oppositiopuolueita.

Vannon kautta kiven ja kannon

Laissa on tuomioistuin osapuolena varmistamassa vakoilun tarve. Se on de jure hyvä ratkaisu, mutta teknisesti mitätön. Järjestelmä on vapaasti viranomaisten käytettävissä, eikä siihen rakenneta mitään tuomarin hallittavissa olevaa teknistä estettä vaan valvonta on puhtaasti tahroja paperilla. Pahimpina vuosina poliisia vastaan nostetaan tässä maassa satoja syytteitä urkinnasta, heille kuulumattomien tietojen lukemisesta järjestelmistä, ym. Nyt näille tahoille annetaan oikeus vakoilla aivan kaikkea ja luotamme ettei houkutus kasva. Mitään toimia ei olla tekemässä aiempien ongelmien korjaamiseksi, annamme vain lisää leluja käyttöön. Tiukka valvonta de jure on mitätöntä, jos tekniikka ei sitä seuraa.

Ei ole kohdennettua vakoilua

Tässä kohtaa eduskunnan absoluuttinen tietotekninen osaamattomuus tulee vahvasti esille. Ei ole olemassa tapaa seurata vain yhtä tahoa. Seuraat aina siihen liittyviä tahoja lavealti. Esimerkiksi vakoilun kohteena voisi olla tietty verkkopalvelu jota epäillään ikävästä vaalivaikuttamisesta. Siten jokainen Facebookista linkkiä klikannut on nyt seurattavana. Vakoilun perusideana on tutkia kontaktiverkostoja, luoda sosiogrammeja, selvittää terveydentilaa, etnisyyttä, seksuaalista suuntautumista, ihmissuhteita, yms. profiloinnin muotoja. Lainkuuliaisimmillakin kansalaisilla on usein syytä huoleen jos heidän yksityisasiat paljastuvat. Viattomien kohtalo voi olla viranomaistyössä paljon syyllisiä ikävämpi – ja koska tieto on harvoin absoluuttista ja usein oletettua, johtopäätös voi olla väärä. Tästä on hurja määrä esimerkkejä Yhdysvaltojen vastaavasta vakoilujärjestelmästä. Ihminen voi menettää työnsä ja perheensä algoritmin toimesta, vaikkei olisi edes punaisia päin kävellyt.

Kallista

Valtion tietotekninen hallinto on surkeaa. Valtiontalouden tarkastusvirasto muistuttaa jatkuvasti jopa miljardiluokan hävikeistä. Julkinen sektori ei osaa ostaa tietoteknisiä palveluita. Olemme ulkoistaneet konsulteille myös hankinnan, emme vain tuotantoa. Se on oma keskustelunsa, mutta johtopäätös on sama: tästä tulee kallista. Hyvin kallista.

Portti on löysällä

Huonon tietotekniikan hankinnan toinen puoli on huono tulos. Reseptilääkkeitä väärille ihmisille, jatkuvia katkoksia tunnistuspalveluissa, verkkohyökkäyksiä jotka olisi voitu torjua amatööriosaamisella yksityisellä sektorilla. Poliisi heittää arkaluonteisia terveystietoja avoimeen roskikseen kadun varrelle, moniin järjestelmiin murtautudaan tiuhaan, poliisin nykyisiäkään urkintoja ei osata teknisesti estää, sairaaloissa potilastietojen hoito on retuperällä, yms. Tietoturvan ja tietosuojan taso on huono. Niistä lähtökohdista ei pitäisi lähteä tuomaan lisää arkaluonteista tietoa sisään, kun nykyisistäkään ei saada pidettyä huolta.

Aina on hyvis vallassa

Valvonta ja hallinta järjestelmässä on poliittista. Muutamme perustuslakia, eli toimenpide ei ole peruutettavissa ilman raskaita toimenpiteitä. Kysymys siis kuuluu, voimmeko luottaa siihen että Suomen hallitus on aina hyvä, vilpitön ja puhdas? Vaikka Sipilää ei hurjasti rakasteta, on hänellä kuitenkin suht. demokraattisesti toimiva hallitus ympärillään. Kauas ei Euroopassa tarvitse matkata että on käynyt toisin ja vallassa on tahoja joita eivät demokraattiset pelisäännöt kiinnosta. Entäpä jos jokin hallitus päättää että pahin uhka on vaikkapa AY-liike, jokin etninen vähemmistö tai tietyn puolueen kannattajat? Annamme heille tässä keinot ennennäkemättömään vihanpitoon. Ehkäpä äänestämme vastakin oikein, mutta jos toisin käy, emme voi enää mitään. Turkki on surullisen hyvä esimerkki miten käy kun valtaan äänestetään diktaattori ja hän ryhtyy etsimään kansan joukosta vihollisia vihamielisen tiedustelun avulla.

Terroristitkaan eivät (aina) ole idiootteja

Massavakoilu tai ei, tehokkaasti salakirjoitetut sisällöt eivät ole luettavissa. Jos rikollinen taho tekee työnsä todella hyvin, valtiollinen vakoilukoneisto on toimeton. On meidän onni että rikolliset tekevät typeriä virheitä ja siten paljastuvat, mutta ne virheet paljastuvat perinteisin keinoin. Nettivakoilulla saa kiinni pikkurikollisia, mutta harvemmin isoja tekijöitä.

Poliisityö on tärkeämpää

Yhdestä asiasta olen 100% samaa mieltä päättäjien kanssa: vakavien rikosten torjunta on tärkeää. Suomi on onnistunut erinomaisesti tässä ja jos viestit olisivat kulkeneet, olisi Turun iskukin estetty helposti, ilman laajamittaista nettivakoilua. Massavakoilua tekevät maat, kuten Ruotsi tai Saksa, ovat epäonnistuneet pahasti. USA:n kongressin tutkimuksessahan tätä setvittiin jo vuosia sitten: nettiurkinta vie hurjasti aikaa ja rahaa, ja se on lopulta pois perinteisestä poliisityöstä. Perinteinen poliisityö ja asioiden tutkiminen, se on yllättävän tehokasta. Nyt se on tulilinjalla. Jokaisessa maassa missä on siirretty painopistettä verkkovakoiluun, on poliisityö heikentynyt ja rikolliset juhlivat.

Tästä tulee otsikkoni pointti. Tietokone ei pysäytä rikollisia, sen tekee poliisi. Tietokone on vain työkalu. Kun ulkoistamme kansallisen turvallisuutemme huonosti hankitulle ja surkeasti hoidetulle työkalulle, kotimaan turvallisuus heikkenee. Se, ennen kaikkea muuta, pelottaa minua. Ostamme sadoilla miljoonilla kansan turvattomuutta. Se on huono diili.

34 vastausta artikkeliin “Urkintalaki heikentää turvallisuutta”

  1. Jos meitä on 5,5 miljoonaa ja jokaisesta on 1000 tiedostoa siitä tulee melko muhkea tietomäärä. Jos tarkastaja tarkastelee jokaista tietoa 10 sekunttia, hän tarvitsee aikaa 55 miljardia sekunttia.
    55 000 000 000 jaetaan 3600 eli muutetaan tunneiksi. Noin 15 278 000 tuntia.
    Tarkastaja tarvitsee noin 1744 vuotta kaikkien tietojen tarkistukseen.
    Ja kun tiedostoja kertyy helposti toi 1000 vuodessa tai lyhyemmässä ajassa niin tarkastajat saa olla 24/7 töissä eikä työt lopu milloinkaan ??
    Mun näkemys on että tarkastelu täytyy rajoittaa joihinkin ihmisiin ja täytyy olla hakukriteerit joilla tarkasteltavat valitaan ??

  2. TP, numerosi ovat tarkkoja. Pari vastausta.

    1. Eihän toki jokaista vakoilla. Jos nyt vaikka vaalivaikuttamissivustoa tutkittaisiin, olisi varmaan jotain 1 000 – 10 000 kansalaisen määrä kohteena.

    2. Vaan oli heitä sata tai miljoona, tässä on juuri juju: algoritmi tutkii, ei ihminen. Algoritmi etsii todennäköisen syyllisen, todennäköisen seksuaalisen suuntautumisen, todennäköiset sairaudet, yms. Ihminen joko käyttää aikaa varmistamaan että algoritmi tietää mitä tekee (mahdotonta; aika loppuu) tai sitten luottaa mitä algoritmi sanoo.

  3. Homma muistuttaa DDR:ää näistä urkinta ja tiedustelulaista mitä ollaan valmistelemassa Suomeen.

  4. 2) eikö sen algoritmin pitäisi olla laadukas ?? Jos se tuottaa pelkkiä huteja ??
    Puukottajan sijasta se osoittaa ihan hutin ja algoritmi joutaa menemään ??

  5. Stasin kohdalla oli pelotevaikutelma hyvin tärkeä.
    Luotiin kuva tehokkaasta urkinnasta joka ei sitten ollutkaan ihan niin tehokas kuin annettiin ymmärtää ??

    1. On olemassa suodatin ja seula, joihin haettu tietokanta tietyin hakusanoin jää nalkkiin.

      Sitten on toinen puoli, joka on salakirjoitus, jonka murtamisessa Suomi on ja on ollut kautta aikojen mestari. Siihen seulaan jää loput, jolloin oikeasti seurattavaksi jäävä tietokanta putoaa minimiin.

      Tiedustelulaki on välttämätön. Emme voi turvautua vain vieraan apuun.

  6. Minun mielestäni tarvitaan nopeasti voimaan sekä siviilitiedustelulaki, että sotilastiedustelulaki.

    Kyseessä on kansallinen turvallisuus. Minulle se kansallinen turvallisuus on hyvin korkealla prioriteeteissä.

  7. Tietotekniikkaa osattanee hoitaa vain nopeusvalvontatolpilla ja sakkoautomaatti toimii.
    Politiikassa ei taida olla alan osaajia, joten lopparit toimivat ja taitavin myy.
    Ehkäpä se urkinnan tarkoitus on politiikanteon tueksi kaavailtua.

    1. Niilo, Suomen sotilastiedustelun päätarkoitus on kyetä tekemään ennakkovaroitus ryssän hyökkäyksestä Suomeen Puolustusvoimain johdolle ja Suomen poliittiselle johdolle. Nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista tehokasta tiedustelua, joten lain puuttuminen voi johtaa Suomen itsenäisyyden menettämiseen.

  8. Helpoin olisi korvamerkitä jokainen asukas, pieni siru korvaan kuin koristeeksi, näkee milloin menee paxkalle, tuleeko käärme-vai pallokakka.

  9. Oikeasti vakoilulaki pitää saada voimaan ja sellaiset tahot sitä pyörittämään ettei kenenkään yksityisyys vaarannu. Itse ehdottaisin kaikkien ulkomaalaisten joilla on kaksoiskansalaisuus heidän seuraamista ihan heidän oman turvallisuuden vuoksi… 🙂

    1. Kansallinen turvallisuus oli varmaan numero yksi prioriteetti myös Neuvostoliitossa ja Stasilla.

      1. Tuskin, ykkösprioriteetti lienee ollut kommunistisen diktatuurin säilyttäminen. Siksi vakoiltiin kaikkia. Jollain Suojelupoliisilla ei riittäne resursseja vakoilla kansalaisia esimerkiksi osoittavatko suosiota ulkomaiselle jalkapallojoukkueelle. Ja mitä ne sillä tiedolla tekisivät?

  10. Vanha laki on ajalta, jjolloin seurattiin radioliikennettä. Se ei anna eväitä nykypäivään kun pitäisi seurata tietoverkkoja. Suomi joutuukin kyselemään tiedot naapureilta, niin kuin Kyuu totesi. Tarvitsemme tehokkaan tiedustelun enkä usko kauhuskenaarioihin että sillä alettaisiin vakoilla kuka kuuluu Perussuomalaisiin tai käy pornosivuilla. Mitä sellaisilla tiedoilla kukaan edes tekisi.

  11. Meillä on esimerkkejä Neuvostoliitosta ja Stasista kun valtio voi rikkoa ihmisten yksityisyyden suojaa. Kukaan ei uskalla olla eri mieltä asioista ja jatkuva pelon ilmapiiri.

  12. Suomi joutuu tällä hetkellä hankkimaan tiedustelutietonsa muista maista joissa tiedustelu on mahdollista eivätkä ne maat ole Neuvostoliitto ja DDR.

  13. Oltaisiinko me ihan lampaita jos meitä Antti Rinne porukoineen vakoilisi.
    Mun miälestä me ei oltaisi lampaita.

  14. Kyuulta erinomaista pohdintaa yksinkertaista huomattavasti monimutkaisemmasta asiasta.

    Olen suorastaan huolissaan siitä miten asia on joillekin niin pirun yksinkertainen, että nopeasti voimaan vaan, pois tieltä risut ja männynkävyt, mutta ehkä heissä tämä hallituspuolueiden esittämä mainoskampanja on kohdannut kohdeyleisönsä.

    Huomata kannattaa myös se, että tässä ajetaan tiedustelulain ohessa perustuslain helppoa muuttamista, oletteko nyt aivan vakuuttuneita siitä, että haluatte sitä?

    Mikä on seuraava ”kiireellinen” tarve perustuslain muuttamiseksi?

    1. Perustuslaissa on mahdollisuus kiirelliseen muutokseen jos asia katsotaan kiirelliseksi. Siihen tarvitaan ensin 5/6 enemmsitä eduskunnassa. Joten ei tässä mitään ”ajeta perustuslain helppoa muuttamista” , muuttamismahdollisuus on jo olemassa eikä se ole helppo. Harvoin oppositio lähtee tukemaan hallituksen lakiesitystä laajalla rintamalla.
      Ja kerro sinä, mikä on seuraava tarve,? Jos se on kiireellinen niin miksi sitä ei saisi nopeasti tehdä?Fundeerattava ensin muutama vuosi ja annettava komitealla? Entäs jos sinä aikana tapahtuu jotain sen takia ettei lakia ole saatu aikaan?

  15. Mika on hyvin lähellä ydinkysymystä mielestäni; se kiire, se on pahasta. Perustuslakia ei noin vaan vauhdissa tulisi muutella, se on sentään perustuslaki.

    1. Tässä on hyvä huomata se, että tavallisesti perustuslain muuttaminen vaatii kahden eri eduskunnan äänestyksen ja nyt tällä hetkellä puhumme muutaman kuukauden ajanjaksosta, vaalit ovat tulossa jo runsaan puolen vuoden kuluttua.

      Tästä syystä en voi olla välttymättä siltä ajatukselta, että hallituspuolueilla on myös kova tarve saada ”sulka hattuun” ja se on ihan pirun huono peruste perustuslain muuttamiselle.

  16. Missä tää hallituksen mainoskampanja on nähtävissä että siihen voisi tutustua ??
    Asia on todella monipolvinen, mutta sitä ei tulisi turhaan demonisoida ??
    Kaikkien suomalaisten valvonta on käytännössä mahdoton toteuttaa. Siis mahdoton.
    Erilaisia viestejä kansalaisten välillä kulkee päivässä hulvaton määrä.

    Uppooko toisiin NWO täysillä?? Se on myös totaalisen mahdoton toteuttaa.
    Miksi? Koska vastaanottaja on ihminen ei kone. Koneen reaktio voidaan ennakoida, ihmisen reaktiota on mahdoton ennustaa. Se voi olla ihan mitä tahansa. Yhteys hallitsijan ja alamaisen välillä ei toimi niin kuin se kuvitellaan toimivan. Hallitsija on täysin arvaamaton, niin myös alamainen.

  17. Kultaisen passin kanssa saaristossamme ja meillä puuhataan lakia urkinnasta. Ilman urkintaakin ainakin maallikko tietää mitä tarttis terä?

  18. Tiedustelulaeilla on kiire, koska ne ovat aivan antiikkiset. Aikonaan riitti se, että kuunneltiin radioliikennettä. Nyt viestit kulkevat tietoverkoissa eikä laki sallli tarvittavia toimenpiteitä niiden seuraamiseen. Mikä siinä on, että Suomi ei saisi itse tiedustella vaan pitää hankkia tietoa esimerkiksi Ruotsista? Onko se turvallisempaa kun ruotsalaiset vakoilevat? Oman maan tiedusteluun ei luoteta?

    Mitä tulee perustuslakiin niin siksihän siinä on mahdollisuus kiireellisyyteen että voidaan hoitaa kiireellisiä asioita. Ja koska kiirellisenä muutettava perustuslaki vaatii 5/6 enemmistön eduskunnassa, ei muutos voi mennä läpi pelkästään hallituspuolueiden äänillä. Oppositiosta asialle onkin annnettu jo vahvaa tukea. Ainoa vastaanhangoitteliaja on tietääkseni Vasemmistoliitto. Siksikin muutos on todennäköisesti hyvä, sillä Vasemmistoliitosta löytyvät yleensä ne kannat, joiden mukaan Suomen turvallisuutta ei missään tapauksessa kannata järjestää jos oikeasti halutaan lisätä turvallisuutta. Perussuomalaiset eivät ole ilmaisseet kantaansa, vaikka puolustusministeri Niinistön mukaan Halla-aho oli aiemmin ollut muutoksen kannattaja.

  19. Vassarit ei halua muutosta koska heidän nää anarkistinsa joutuisi myös tarkkailun alle väkivaltaisuutensa vuoksi.
    Heiltä loppuisi se mahdollisuus kokonaan.

  20. Hitler alkoi myös muuttamaan perustuslakia ja rajoittamaan ihmisten vapauksia kansalliseen turvallisuuteen vedoten.

  21. Rajoittamaan ihmisten vapauksia ??
    Nyt ei jummarra mistä höpiset.
    Nää pää poikki videot ihan ok ja normaalia elämää ??
    Hyppypotku hyväksyttävää toimintaa ??
    Kaupan ikkunat kivellä sisään ja silleen ??
    Mitä mahtaa olla nää vapaudet joita ei saisi rajoittaa ??

  22. En ole koskaan kiistänyt tarvetta varautua uusiin uhkiin. Nykylaki ei estä näiden tutkimista, kuten linkkaamani lausunto osoittaa.

    Mutta ennen kaikkea ongelma on että nämä uudet lait eivät paranna kansallista turvallisuutta. Se on ydinongelma numero yksi. Vaikka yksikään uhkakuva ei toteutuisi, vaikka jokainen Suomen hallitus olisi hyvien puolella, vaikka jokainen Suomen poliisi rehellinen, tämä uhka ei poistu.

    Lukuisat maat, joissa asiaa on tutkittu, ovat osoittaneet että massavakoilu heikentää kansallista turvallisuutta.

    Se on ongelma. Muut ovat sivuvaikutuksia.

  23. Kyuu

    Vastakysymys: miksi vakoilua on massoittain kaikkialla osin lainsäädännön turvaamana osittain ei ?

    Kaikkeen liittyvät aina valtion haluama kontrolli oletettuun sisäiseen ja ulkoiseen viholliseen tms. terroristiryhmiin.

    Kuka meistä tietää, millainen on Suomen ”yksityiset vakoiluorganisaatiot”, joista kukaan ei puhu tai uskalla puhua mitää

  24. Niin, onko esimerkiksi Amerikan kansallinen turvallisuus parantanut syyskuun 11. iskujen jälkeen? Väittäisin että ei ole. Trump on nyt toki padonnut laitonta maahanmuuttoa mikä parantaa kansallista turvallisuutta.

  25. Juhani, vakoilu on tosi lavea termi. Aikanaan Sonerahan jäi kiinni siitä että se otti kopiot kaikista sähköposteista mitä sen kautta lähti, kyse oli kuulemma ”vahingossa jääneestä asetuksesta”. Tätä nykyä tuo on vaikeampaa koska pääosa sähköposteista luetaan suojatun yhteyden yli ulkomailta. Monet teollisuusyritykset kyllä käyttävät tapoja vakoilla työntekijöidensä tekemisiä, tietomurtojen estämiseksi. Osa keinoista on ihan ok, osa on ok USA:ssa muttei Suomessa.

    Joka tapauksessa erinäisin keinoin, joita en aio tässä listata, on melko helppo saada arkaluonteista tietoa irti nytkin, juurikin tällä tavoin mitä puhut.

    TP:lle ehdotan että lukaise blogauksen kaksi viimeistä kappaletta. Siinä se ydin on. Noin on käynyt USA:ssa jossa asiaa on tutkittu, Saksassa, Ranskassa, Ruotsissa ja monessa muussa maassa. Hieman kärjistäen, poliisi ei näe edes edessään seisovaa pyssymiestä ellei algoritmi siitä hänelle ilmoita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *