Energia uudistus takkuaa Saksassa

AL 16.6.2019 sivu A23

ENERGIATEKNIIKAN PROFESSORI Sanna Syri Aalto-yliopistosta on ollut huolissaan Saksan energiantuotannon tilasta vuodesta 2011, kun Saksassa päätettiin ajaa loputkin ydinvoimalat alas.
– Olen huolissani sen takia, että päätös vaikeuttaa ilmastotavoitteiden täyttymistä ja hiilidioksidipäästöjen vähentämistä.
Syri toteaa, että ruskohiilestä on tullut energiantuotannon selkäranka sen jälkeen, kun ydinvoimaa on vähennetty. Hän muistuttaa, että Saksan hiilidioksidipäästöt eivät ole juuri vähentyneet enää 2010-luvulla. Aurinko- ja tuulivoimaa on rakennettu paljon. Taustalla ovat Syrin mukaan avokätiset syöttötariffimaksut. Maksajiksi ovat päätyneet Syrin mukaan yksityiset sähkönkuluttajat. Saksassa on Tanskan ohella EU:n kalleinta sähköä.

ENERGIA-ASIOIHIN perehtynyt talousasian-tuntija Claudia Kemfert sanoo, että Saksa on menettänyt asemansa esikuvana, mitä tulee ilmastonmuutoksen torjumiseen ja energiapolitiikkaan.
– Jotta energiamurros- ja ilmastonmuutostavoitteet saataisiin toteutettua, uusiutuvaa energiaa pitäisi rakentaa tuplaten nykyiseen verrattuna seuraavien kymmenen vuoden aikana. Hiilen käyttö taas tulee puolittaa samassa ajassa, Kemfert sanoo. Kiisteltyä Itämeren maakaasuputkea Kemfert ei puolla.

****

Wikipedi:

Nuclear power in Germany accounted for 11.63% of electricity supply in 2017 compared to 22.4% in 2010. German nuclear power began with research reactors in the 1950s and 1960s with the first commercial plant coming online in 1969.

Wind power in Germany is a growing industry. The installed capacity was 55.6 gigawatt (GW) at the end of 2017, with 5.2 GW from offshore installations. The wind power share of the country’s total electricity generation was estimated at 9.3% in 2010, 10.6% in 2011, 13.3% in 2015, and 18.7% in 2017.

Solar contributed 5.1 percent of Germany’s electricity last week, biomass 7.6 percent, and hydropower 3.5 percent. Germany recently increased its renewable energy goal from 55 to 65 percent by 2030 to compensate for the decommissioning of aging nuclear and coal plants.

Germany’s carbon emissions have stagnated at roughly their 2009 level. The country remains Europe’s largest producer and burner of coal, which generates more than one-third of Germany’s power supply.13.12.2018

****

https://en.wikipedia.org/wiki/Renewable_energy_in_Germany

Sähköenergian tuotanto Saksassa 2017

Ydin energia 13,2%
Ruskohiili 24,5%
Hiili 14,9%
Luonnonkaasu 9,0%
Tuuli 18,9 %
Aurinko 7,0 %
Biomassa 8,7 %
Vesi 3,7 %

6 vastausta artikkeliin “Energia uudistus takkuaa Saksassa”

  1. Näin Australiassa –

    https://yle.fi/uutiset/3-10830799
    13.6.2019

    Australia hyväksyi valtavan hiilikaivoksen avaamisen – laajuus lähes 450 neliökilometriä

    Australiassa Queenslandin osavaltio on hyväksynyt valtavan Carmichaelin hiilikaivoksen perustamisen. Viimeinen juridinen este kaivoksen tieltä poistui, kun osavaltion hallitus hyväksyi kaivoksen pohjavesisuunnitelman.
    Intialaisen Adani-yhtiön omistamasta kaivoksesta tulee Australian suurin ja yksi maailman suurimmista.

    Kaivosalue on laajuudeltaan noin 447 neliökilometriä, eli enemmän kuin Helsingin ja Vantaan kaupunkien pinta-ala yhteensä.

    Kaivoksesta on määrä louhia enimmillään 60 miljoonaa tonnia hiiltä vuodessa. Hiili kuljetettaisiin pääasiassa Intiaan poltettavaksi. Kaivoksen myötä Australian kivihiilen vienti voi kasvaa viidenneksellä.

  2. Kuinka paljon tuottaa tonnin kivihiilen polttaminen hiilidioksidia

    https://www.eia.gov/coal/production/quarterly/co2_article/co2.html

    Complete combustion of 1 short ton (2,000 pounds) of this coal will generate about 5,720 pounds (2.86 short tons) of carbon dioxide.

    1 short ton = 907.18474 kg

    907 kg kivihiiltä tuottaa 2,86 * 907 kg hiilidioksidia ( hiilidioksidi molekyyli käsittää hiiliatomin ja kaksi happiatomia) [2,86* 907 kg = 2594 kg]

    Because the atomic weight of carbon is 12 and that of oxygen is 16, the atomic weight of carbon dioxide is 44 .

    *
    Kaivoksesta on määrä louhia enimmillään 60 miljoonaa tonnia hiiltä vuodessa

    Tonnin kivihiilen polttaminen tuottaa (1000/907) * 2494 kg = 2750 kg ( =2,750 tonnia )

    60 miljoonan tonnin hiilen polttaminen tuottaa hiilidioksidia:
    2,750 * 60 miljoona tonnia = 165 miljoonaa tonnia

    *
    https://tilastokeskus.fi/til/khki/2017/khki_2017_2018-05-24_kat_001_fi.html

    Tilastokeskuksen pikaennakkotietojen mukaan vuoden 2017 kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt olivat 56,1 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia (milj. t CO2-ekv.).

    ***********
    Siis mitä voidaan todeta? – Yhden Australialaisen kaivoksen tuottaman kivihiilen polttaminen tuottaa kolminkertaisesti koko Suomen tuottaman hiilidioksidimäärän. [ tarkoittaa per vuosi]

  3. Yhden Australialaisen kaivoksen tuottaman kivihiilen polttaminen tuottaa hiilidioksidia vuodessa lähes 3000 -kertaisesti Vattenfallin ilmoittaman CO2-päästövähennyksen..

    ***
    https://www.vattenfall.fi/
    VATTENFALL’n mainoksesta:
    57 000 tonnia vähemmän CO2-päästöjä viime vuonna

    ***
    Edellisestä viestistä:

    60 miljoonan tonnin hiilen polttaminen tuottaa hiilidioksidia:
    2,750 * 60 miljoona tonnia = 165 miljoonaa tonnia
    Yhden Australialaisen kaivoksen tuottaman kivihiilen polttaminen tuottaa kolminkertaisesti koko Suomen tuottaman hiilidioksidimäärän. [ tarkoittaa per vuosi]
    **’

    P.S.
    Vihreiden olemassa olon tärkein perusjalka, Suomen CO2-päästöt, on huteralla pohjalla. Kuinkahan kauan menee, että enemmistö suomalaisista tajuaa tämän?

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *