Halla-ahon toive kolmen suuren hallituksesta

Sanoi Jussi Halla-aho vappuna, että sopisi kolmen suuren hallitus sdp, persut ja kok. Siihen kommentoi Iltasanomien palstanpitäjä=

Kommentti: Halla-ahon idea ei toimi – sillä Suomi syntyi näin

.

Halla-ahon kolmas idea on, että hallituksen muodostaisi aina kaksi tai kolme suurinta puoluetta. Siis nyt demarit, perussuomalaiset ja kokoomus. Tällä joukolla hallitusohjelmaa sorvatessa niitä kompromisseja vasta tulisikin. Ja hallitus ei oikein voi toimia ilman ohjelmaa niin, että sen ministerit puuhaavat sitä, mistä kukin tykkää.

Lyhyt Suomen historia

Suomessa kokeiltiin blokkipolitiikkaa äärimmillään vuonna 1918. Sisällissodan keskeinen syy oli se, että sosiaalidemokraatit ja oikeisto eivät päässeet sopuun uudistuksista, jotka kiireellä toteutettiin sen jälkeen kun 37 000 ihmistä oli turhaan tapettu. Katumusta tunnettiin kummallakin puolella.

Jo vuonna 1926, kahdeksan vuotta joukkosurmien tauottua, nimitettiin Väinö Tannerin sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus. Yrittäkääpä vastaavaa nykyisten sisällissotien jälkeen.

Varsinainen yhteistyö yli aaterajojen alkoi vuonna 1937. Edistyspuolueen A.K. Cajanderin johtamassa hallituksessa istuivat sosiaalidemokraatit ja maalaisliitto. Sotien aikaisiin hallituksiin mukaan tuli kokoomus. Asetelmasta tuli luonnollinen ja luottamuksellinen.

Sotien jälkeen peliä sotki SKDL/SKP, joka pidettiin suuresta kannatuksestaan huolimatta paitsiossa hallituksesta vuosina 1948–1966. Sitten kokoomus oli lähinnä ulkopoliittisista syistä sivussa vuoteen 1987. Silloin sen kanssa hallitukseen pääsi myös Kekkosen aikana sivuun jätetty SMP.

Sitten kaikki puolueet, myös perussuomalaiset, ovat olleet hallituksissa erilaisten kokoonpanojen osina.

Uurastusta, ei jännitystä

Suomalainen systeemi syntyi koettelemuksissa, jotka olivat aivan toista luokkaa kuin nykyään hysteriaa herättävät seikat. Se on käytännössä testattu.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, jota tehdään nimenomaan kompromissien kautta. Politiikkaa sankarimarssina on kokeiltu ja se päätyi hautausmaalle. Politiikka on uurastamista, ei suurta seikkailua. Politiikasta jännitystä hakevat ovat valinneet itselleen aivan väärän harrastuksen.

Mutta perusteltua mielipidettä kannattaa aina pohtia loppuun asti. Siitä oppii.

18 vastausta artikkeliin “Halla-ahon toive kolmen suuren hallituksesta”

  1. Nythän on niin että Hallitukseen voidaan valita mm RKP joka ei saa kuin murusia äänisaaliina mutta voi päästä päättämään Suomen asioista… Aikas skitsofreenista touhua ”demokratiassa” …

    1. Eli äänestää saat, lopulta sillä kuka kahmii ääniä ei valita hallitukeen vaikka kansa on samaa.mieltä.

      Mutta kun kabineteissa ollaan jo puoli vuotta aiemmin sovittu kuka ja mikä pääsee päättämään. Liekkö salkutkin jaettu ennen joulua… 🤣

      Taitaa olla todella typerää enää jatkossa äänestää kun ei se mihinkään johda….

  2. Eikö tuolla Amerikan puolessa pressaksi valita joku joka ei suinkaan ole saanut eniten ääniä ? Ku on se laskentapa sellainen.

    1. Jotain semmoista. Venäjällä se on vielä helpompaa, aina tulee ääniä vain oikealle puolueelle ja johtajalle 🤣.

      Nythän ne rajoittaa nettiäkin siellä…

  3. Mielummin kepu ja rkp mukaan kokoomus voi mennä oppositioon terv tepivaari

    1. Kokkareet tulee myymään arsetta jotta pääsevät punaisten kanssa seuraavana Vappuna samaan vappukulkueeseen. Sihijuomaa ja serpentiiniä, hallituspaikka ja ministereitä.

  4. ”Politiikka on uurastamista, ei suurta seikkailua. Politiikasta jännitystä hakevat ovat valinneet itselleen aivan väärän harrastuksen.”

    PS on Suomen konservatiivisin puolue ja on aina ollut varoittamassa seikkailijoita ja suurten riskien ottajia. PS on myös vastustanut uudistuksia, jotka suurella todennäköisyydellä johtavat maamme ja sen kansalaiset suuriin vaikeuksiin, jolloin ei ole enää ollut kysymys liian suurista riskeistä vaan tahallisesta tuhopolitiikasta.

    Seikkailijoita ovat lähinnä vihreät, joiden mielestä suomalaisten olisi rynnättävä ensimmäisinä heikoille jäille.

  5. ”Sisällissodan keskeinen syy oli se, että sosiaalidemokraatit ja oikeisto eivät päässeet sopuun uudistuksista, jotka kiireellä toteutettiin sen jälkeen kun 37 000 ihmistä oli turhaan tapettu. ”

    Toimittaja saisi opiskella vähän historiaa. Uudistuksia toteutettiin jo ennen kansalaissotaa, mm. 8-tunnin työpäivä. Kunnallisvaaliuudistuskin oli tulollaan ja käsittääkseni valtuustoja tasoiteltiin työväen hyväksi jo ennen sitä, jos en nyt ihan väärin tiedä. Ja torppareista puolet taisteli valkoisten puolella, joten ei sekään uudistuksen tarve sotaan ajanut. Kyllä se oli punaisten puolelta ihan seikkailupolitiikkaa johon mentiin Leninin yllyttämänä. Keskeinen syy oli se mikä monessa muussakin paikassa, missä yksinvaltius on romahtanut (kuten Jugoslaviassa, Libyassa, Irakissa jne.) eli taistelu vallasta. Se olisi voitu hoitaa vaaleillakin. Jo toimittajan mainitsema esimerkki sosiaalidemokraattien hallituksesta kertoo sen, että porvaripuolella oli paljon ymmärrystä työväkeä kohtaan eikä se johtunut katumuksesta.

    Muutenkaan en ymmärrä, mikä tuossa nyt torppaa Halla-ahon ajatuksen. Sekavaa pohdintaa minusta. Mutta en pidä Halla-ahon ideoitakaan ihan oivallisina, ei puolueita kukaan voi pakottaa yhteistyöhön, vai meinaako Halla-aho että tuo suurimpien puolueiden pakollinen yhteistyö pitäisi kirjata perustuslakiin?

    1. Ei ole ollut sisällisotaa.

      Oli Vapaussota jota voidaan kutsua myös itsenäisyyssodaksi.

      3% suomalaisista oli Venäjän puolella aikomuksena kaataa Suomen laillisesti valittu hallitus. Onneksi 97% suomalaisista oli sitä mieltä että vallankaappaus pitää estää ja Suomen pitää säilyttää itsenäisyys.

      Siksi se on VAPAUSSOTA.

      1. Noista prosenteista ei kai voi sano kuin ”sori siitä”, niin pielessä ne ovat jos tosiasioilla on mitään väliä.

  6. Kyllä meillä oli sisällisota ei se muuksi muutu terv tepivaari

  7. Kokoomuksen ryhmyri kertoi tänään ihan oikein, että Kokoomus ei lähde samaan hallitukseen vasemmistoliiton, eli kommareiden kanssa. Se on ihan oikea päätös. Samaan porukkaan kommareiden kanssa pitää mielestäni laskea myös hirveät.

    Toivottavasti se hallitus saadaan kasaan ilman kommareita ja hirveitä.

  8. No oikeasti ei kokoomusta hallitukseen tarvita eikä taida kommareilla olla valittuja kansanedustajia .
    Kepulle sanoisin tervetuloa kokoomukselle tervemenoa . terv tepivaari

    1. Näin on, yhtään punikkia ei eduskunnassa ole (punakaarti Suomessa 1905-1906, vaikutti Vapaussodan aikaan venäläisiä auttaen 1918, järjestö ON lopetettu sata vuotta sitten), eikä yhtään kommaria.

      Kokoomus menee punaisten demareiden völjyyn vallanhimossaan, he pelkää toista vaihtoehtoa Kepuleita että nämä alkiolaiset menisi demareiden völjyyn. Varmoja menijöitä on Vihreät ja RKP…

  9. Kokoomus ja SDP on siellä todennäköisimpänä. Rinne joutuu syömään lupauksensa. Jos kävisi ihme että Rinne ei saa hallitusta kasaan, niin PS+Kok+Kekusta olisi aika kova juttu ja Suomi säästyisi pahimmalta.

  10. ”Halla-ahon mielestä on äänestäjien kuluttajansuojan kannalta ongelmallista, että Suomessa puolueet voivat liittoutua keskenään melko vapaasti.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *