Ilmaston muutos ja pääoma

HS palstan pitäjä tänään. Rahapiiritkin satsaavat tähän asiaan. =

Jos haluaa ymmärtää, mitä ilmastokamppailussa juuri nyt oikeasti tapahtuu,­ ei kannata tuijottaa Greta Thunbergia eikä edes Donald Trumpia. He ovat vain ohuen ohuita sivujuonia tässä suuressa kuviossa. Kaikki oleellinen tapahtuu aivan toisaalla.

Kun sormi osoittaa kuuta, hölmö tuijottaa sormea, kiinalaiset sanovat.

Viisas seuraa nyt kuuta eli ison rahan­ liikkeitä: globaaleja pääomia liikuttavat piirit yrittävät ennakoida, mihin suuntaan maailma väistämättä kulkee. Juuri nyt pää­omat kääntyvät vähähiiliseen kiertotalouteen.

Maailman suurin valtiollinen rahasto, Norjan yli biljoonan dollarin Statens pensjonsfond, on alkanut sijoittaa öljyllä­ tienattuja jättiomaisuuksia uusiutuvaan energiaan.

Ruotsalaisen Ikean taustalla oleva Ingka Group on investoinut viime vuosina 2,5 miljardia euroa aurinko- ja tuulienergiaan. Yhtiö uskoo, että sen koko tuotantoketju on hiilipositiivinen vuoteen 2030 mennessä.

Kun Google julkisti syyskuussa kasvattavansa investointejaan Haminan miljardiluokan datakeskukseen, yhtiö ilmoitti samalla isosta panostuksesta tuulivoimaan Suomessa. Amazonin, Nestlén ja L’Oréalin kaltaisilla maailmantalouden jäteillä on ohjelmat, joilla ne tähtäävät hiilineutraaleiksi seuraavien vuosikymmenten aikana.

Globaalit superyhtiöt eivät tee linjanmuutoksia höveliyttään, vaan liiketaloudellisin periaattein. Analyysi on se, että hiilineutraaliuteen tähtäävällä bisneksellä tehdään jo lähitulevaisuudessa suuret setelit.

Kun iso raha lähtee liikkeelle, saman tekevät myös poliitikot – halusivat tai eivät. Siksi Vladimir Putin käveli­ tällä viikolla Venäjän parlamentin yli ja ilmoitti maan vahvistavan Pariisin­ ilmastosopimuksen.

Hän ei tehnyt sitä Greta Thunbergin, vaan mitä todennäköisimmin globaalien pääomien takia.

4 vastausta artikkeliin “Ilmaston muutos ja pääoma”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *