Kumpi voittaa karhu vai leijona kyseli Pekka Ruuska laulussaan.
Ruuska tuskin vertasi karhua venäjään ja leijonaa Suomeen, mutta nykyään tämä kysymys on kaikkien Suomalaisten huulilla, että kuinka käy Suomen leijonalle venäjän karhua vastaan. Mutta mikäs minä olen siihen vastaamaan, mulla luvut jäi kesken aikanaan…..
Mutta ison veden takana näkyy välivaalien tulos selvältä, että aasit tulevat valtaan Amerikan molemmissa kammareissa.
Toki tästä tuloksesta huolimatta norsu rymistelee vielä ainakin kaksi vuotta posliinikaupassa ja sen rymistelyt tulee ehkä johtamaan karhupeijaisiin, vai olisiko niin, että ei pidä peijaisia järjestää kun karhu on vielä hengissä.
Yhdysvalloista voidaan sanoa, että se tulee olemaan vähän kuin rampa ankka seuraavat kaksi vuotta tämän vaalituloksen johdosta, mutta tämä norsu tulee kyllä paljon posliinia hajoittamaan myös Euroopan ja sitä kautta myös Suomen lasikaupoissa, mutta pitää ajatella kuitenkin positiiviseti, että sirpaleet tietävät onnea.

EU yllyttää sivusta Ukrainaa taistelemaan viimeiseen mieheen Euroopan puolesta.
Tällaisen kuvan saa tilanteesta näin katsomosta seuraten.