9 vastausta artikkeliin “Kissanpojan silmä aukeaa”

  1. Valitettavasti ”viisaus” tulee sitten, kun se on liian myöhäistä – ja poliittisille vihervasuripopulisteille ei koskaan.

  2. 2010 oli Ruotsissa 1,33 miljoonaa ulkomailta tullutta eli 14.3% väestöstä.
    Kun Östling sanoi, että Ruotsiin mahtuu 20 miljoonaa, niin tarkoittiko hän kokonaisväkilukua vaiko 20 miljoonaa tulijaa nykyisen kymmenen päälle?

  3. Ulkomailta tulleet eivät ole homogeeninen porukka.

    Ruotsiin on tullut ulkomailta Suomesta melkoinen määrä maahanmuuttajia – suomalaisia. Uskallan olettaa, että suomalaiset ovat tehneet Ruotsissa ahkerasti työtä, eikä heistä varmaankaan ole ollut enemmälti harmia.

    Sitten on niitä toisenlaisia maahantulijoita, joista taitaa olla enemmän harmia kuin hyötyä.

    Suomalaisista maahanmuuttajista on yleensä tykätty myös esimerkiksi USAssa ja Australiassa. Jenkkilä ei halua kaikenlaisia maahantulijoita ja Australia suorastaan sulkee oven joiltakin maahantulijoilta ihan kokonaan.

  4. Tilanne Ruotsissa ei päättynyt Östlingin haastatteluun. Tuon jälkeen Ruotsin veroilla rahoitettu STV aloitti kampanjoinnin Östlingiä vastaan syyttäen häntä flirttailusta ’valkoinen valta’-TV-kanavan kanssa. Kyseinen maalittaminen johti siihen, että Östling joutui luopumaan johtokunnan puheenjohtajapaikasta Södertälje Science Parkin johdossa. Myös Östlingin entinen työpaikka Scandia on panikoinut ja irtisanoutunut Östlingin sanomisista. Tapahtuma kertoo raadollisella tavalla siitä, miten Ruotsi toimii. Ongelmia maahanmuuton suhteen ei haluta käsitellä, kriittiset äänet pyritään vaientamaan ja taustalla vaikuttaa pelko sosiaalisesta stigmasta, minkä vuoksi ”väärien” mielipiteiden esittäjät pyritään eristämään ja heidän sanomisistaan irtisanoudutaan.

    1. Ei uutta maassa, missä valtakunnanrasismi on yleisesti hyväksytty toimintatapa.

      1. Hetken olin jo toiveikas, että naapurissamme kissanpojalle olisi silmä puhkeamassa, kun merkittävä teollisuusjohtaja uskalsi avata suunsa.
        Mutta valtaeliitti iskee takaisin – todella masentavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *