Kostonkierre

Abu Bakr al-Baghdadi

No  D. Trump sitten tapatti ISISin johtajan ja perustajan Abu Bakr al-Baghdadin, ei siinä mitään.  Yhdysvalloissa erityisesti siitä otetaan kaikki riemu ja kunnia irti.

Sen sijaan huolestuttavaa on
Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti, kapt.  Antti Parosen arvio Ylen haastattelussa, että tiedot Isis-johtaja Abu Bakr al-Baghdadin kuolemasta   tulevat aiheuttamaan kostoiskuja.

Koska viimeksi on aneleva ja pelontäyteinen  suhtautuminen muslimiterroriin ehkäissyt roistoja jatkamasta toimintaansa? Seuraava isku länsimaihin tulee tapahtumaan jollakin todennäköisyydellä. Sitä ei voi välttää niin kauan kuin jihadismia on tällä planeetalla. Mutta olisiko se jäänyt tapahtumatta, jos Abu Bakr al-Baghdadi olisi jäänyt henkiin? Tuskin.

19 vastausta artikkeliin “Kostonkierre”

  1. Oikeastaan mikään Trump ei tapattanut ketään, sen roiston perässä ollaan oltu jo pidempään, Trump ratsastaa nyt tämän terroristin tapolla ihan kuin olisi itse sen tehnyt, oma pakka on rapakon takana äijällä sekaisin ja sai nyt muuta puhuttavaa.

    Varmasti tulee kostoiskuja mutta olisi niitä iskuja tullut vaikka terroristijohtaja olisi elossakin. Koko ISIS pyrkii sellaiseen kalifaattiin että on vain hyvä että näitä johtohahmoja jotka juoksee karkuun pommivyö yllään listitään mahdollisimman paljon.

    1. Lisäys…Trump kehui myös Venäjää ja sen panosta osana terrorisminvastaista työtä…samaan aikaan venäläiset terroristit miehittää osaa Euroopasta, Ukrainaa…

      En tuon Trumpin avautumisesta paljon perustu.

    2. Saattaa olla, että sen roiston perässä ollaan oltu jo pidempään, mutta kyllä USAn porukka suoritti sen lopullisen operaation. Sitä ei liene kiistäminen.

  2. Juu, eroa lienee etupäässä siinä, että iskun motiiviksi sanotaan tämän al-Baghdadin itsetuhon kostamista. Sitten voi olla joitan ryhmiä, jotka epäilevät tietovuotoa tms. ja kiirehtivät omaa itsetuhoaan.

  3. Eipä terroristi paljon motivaatiota tarvi terrorin tekoon.

    Mutta pidemmän päälle voipi houkutusta vähentää tieto siitä että heidän parhaiten suojellut pomotkin päätyvät ennemmin tai myöhemmin tähtäimeen viimeisen kerran.

    1. Ei tuo kovin paljon vakuuta että äijä on vuosikaupalla piilossa jossakin tunnelissa räjähdevyö päällään, pellehän tämä tämmöinen on.

  4. Terroristit pitääkin teilata, mitä enemmän ja nopeammin sitä parempi.

    Niitä ISISin terroristeja on taatusti myös EUn alueella. Niitä pitää mielestäni jahdata aktiivisesti eikä odottaa että ensin tekevät syyttömien siviilien joukkomurhia EUn alueella.

  5. Kerrotaaan, että myös hänen avustajansa ja lapsensa saivat surmansa.

    1. Ihan naurettava äijähän tässä on taas kyseessä, tapattaa vielä lapsensa. Toisaalta parempi että tälläiset häviää muutenkin olemasta.

      Monasti nämä huutelijat ja terroristit on läpimätiä paskahousuja, todellisen paikan edessä ei niistä ole mihinkään.

  6. Antin mielestä on väärin että näitä tapetaan?? Jotenki jäi sellanen kuva että näitä pitäisi sääliä ja tuoda tänne ”rauhoittumaan” ??

    1. Teho…juuri näin, jos ne rauhoittuu kun niitä muutamalla miljardilla eurolla kotoutellaan, sama agenda on monella muullakin poliitikolla, Mykkänen ja kumppanit näin ensialkuun.

  7. Iskuja tulee ja olisi tullut joka tapauksessa ilman tätäkin
    Varsinkin, jos leireillä oleva rosvosakki pääsee karkuun ja palailee kotimaihinsa, iskujen määrä lisääntyy väistämättä

    1. Näitä on Suomessakin, tässä kiva tarina hymy naamassa olevalta terroristilta, kysymys kuuluu paljonko näitä hymyileviä veijjareita täällä oikeasti on…

      https://www.satakunnankansa.fi/a/14051643

      ”Kun Rasid Tugral elokuussa 2014 saapui vaihto-opiskelijana Jyväskylään, hän oli jo radikalisoitunut mies. Isis kutsui, eikä hän peitellyt sitä.”

  8. Onko koko ukko kuollut, missä ruumis…venäläiset epäilee ja ihmettelevät toveri Trumpin avautumista…

    ”Trumpin kiitokset yhteistyökumppaneille herättivät kummastelua.
    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump otti itselleen laajasti kunniaa Isisin johtajan Abu Bakr al-Baghdadin surmasta, mutta kiitti myös Venäjää, Turkkia, Irakia, Syyriaa kuin kurdeja operaation mahdollistamisesta.
    Lue myös: Yhdysvallat vahvisti: Isis-johtaja Abu Bakr Al-Baghdadi on kuollut – räjäytti itsensä ja kolme lasta
    Venäjä ei ole innostunut Trumpin kiittelyistä. Maan puolustusministeriö kertoi uutistoimisto AFP:n mukaan suhtautuvansa epäileväisesti al-Baghdadin ”ties monenteen” kuolemaan. Venäjän puolustusministeriön viestintäjohtaja Igor Konashenkov sanoi kannanotossaan, että Venäjällä ei ole luotettavaa tietoa siitä, mitä Yhdysvallat on tehnyt Idlibin alueella, jossa al-Baghdadin kerrottiin saaneen surmansa.”

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006287503.html

  9. Joskus tulevaisuudessa salaisuuksia raotetaan ja selviää mitä ja miten tapahtui.

    Mitä ilmeisimmin kuitenkin USAn erikoisjoukkojen iskun seurauksena se terroristijohtaja on nyt eliminoitu – se on pääasia, ei se miten se tarkasti tapahtui.

    Oletettavasti USA sai luotettavaa tietoa eri tahoilta, yhdisteli tietoja ja teki päätöksen erikoisoperaatiosta.

    Ehkä USA varoitti Venäjää, että jotakin tapahtuu sillä alueella, pysykää erossa.

  10. Jotain hyvää yhteistäkin Venäjän kuin USA;n välillä hyödyksi maailmalle mutta se lienee varmaa ettei se vielä tuohon lopu.

    Hyvää myös sekin että tuo ”järjestö” oppinut huomaamaan että kyllä rotat kaivetaan yhteistyöllä ulos koloistaan.

Vastaa käyttäjälle Harri Rautiainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *