Kaksinaismoralistinen yhteiskunta

 

Panimoliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen arvosteli kasvanutta viinarallia Viroon. Hän totesi olevan väärin, että Viroon kannetaan eurot mutta terveyshaittojen kustannukset jäävät yhteiskuntamme hoidettaviksi. Siis alkoholin aiheuttamissa terveyshaitoissa ei sinällään ole mitään pahaa kunhan ne aiheutetaan vain suomalaisella koskenkorvalla tai panimoteollisuutemme tuotteilla!

 

Uutisissa näytetään kuinka jäävuoret sulavat ilmastonmuutoksen seurauksena. Seuraavassa uutisessa ruutuun marssitetaan pankin talousekonomi joka huolestunein ilmein kertoo kuinka talouskasvumme uhkaa hiipua puoleen prosenttiin ja koko maailmantalouden ovella kolkuttelee kriisi. Rahtilaivat on saatava liikenteeseen hinnalla millä hyvänsä kyntämään maailman meriä. Talouskasvu ei saa hiipua, ihmiset on hukutettava kaikella mahdollisella humpuukilla paskaan, suli jäätiköt tai ei. Pörssiyhtiöiden on saatava voittonsa.

 

On muotia hokea vanhaa raamatullista lausetta: ”Kohdelkaa toisia niin, kuin toivotte kohdeltavan itseänne”. Maaseudun tulevaisuus lehden otsikko kertoo, että puolet suomalaisista ei haluaisi auttaa Välimeressä hädässä olevia. Puolet suomalaisista haluaa siis, ettei heitä auteta äärimmäiseen hätään joutuessaan vaikka tulevat hokeneeksi tuota edellä mainittua lausetta aina tarvittaessa.

 

Suuri osa suomalaisista hyväksyy miljardien hävittäjähankinnat. Sitten toisaalla arvostellaan kovin sanoin riittämättömiä toimia työttömyyden torjumiseksi, perusturvan parantamiseksi ym. muihin tarpeellisiin kohteisiin. Valtionvelka ja ilmaston muutos eivät ole ongelmia järjestettäessä massiivisia sotaharjoituksia Naton kanssa maaperällämme. Köyhien ja pienituloisten auttaminen taas tyssää huoleen valtion velan kasvamisesta.

 

Meitä kehotetaan syömään terveellisesti ja väestön liikalihavuudesta ollaan huolissaan. Samaan aikaan joka kanava suoltaa kokkiohjelmia, mainokset yllyttävät ostamaan sokeroituja juomia, jäätelöitä, hampurilaisia, karamelleja ja kaikkea epäterveellisiä maan ja taivaan välillä.

 

Kanavapaketteja tarjotaan ostettaviksi jotta voisi seurata kuinka julkkikset ja muut turhakkeet matkaavat maailman ääriin saarille tekemään milloin mitäkin selviytymis – tai parisuhdeohjelmia, ympäri maailmaa kiertävää formulasirkusta, ilman huolen häivää ilmaston pilaamisesta.

 

Mitä tästä kaikesta muuta voi sanoa kuin, että elämme melkoisessa kaksinaismoralistisessa maailmassa, jossa hyvyydellä ja moraalisilla arvoilla pyyhitään pöytää kun rahavallan etu sitä vaatii – ja vaatiihan se.

 

Ps. Jätin tahallani Suomen suhtautumisen Venäjään pois. Suhtautuminen on suomalaisen median ja presidenttimme taholta niin oksettavaa, ettei tahdo sanoja löytää. Meille on opetettu iät ajat hyvinä tapoina vieraanvaraisuutta, mutta kerta toisensa jälkeen suomalaisten valtaeliitin ja median käytös naapuriamme ja sen presidenttiä kohtaan on pöyristyttävää. Kyllä sitä verta nenästä kohta saa kun sitä hakemalla haetaan.

5 vastausta artikkeliin “Kaksinaismoralistinen yhteiskunta”

  1. Totta on se, että kaksinaismoraali jyllää monessa asiassa.

    Jatkuva kulutuksen lisääminen on tuhoisaa maapallomme kestokyvylle.. Totta.

    Libyassa odottaa 800 000 ns. siirtolaista pääsyä Eurooppaan. Leirien oloja moititaan kestämättömiksi. Unkarilais lähtöinen miljardööri George Soros on yksi Välimeren meritaksi liikennettä ylläpitävistä tahoista.

    Miksi Soros ei käytä miljardejaan leirillä olijoiden hyväksi? Miksi hän ja hänenlaisensa eivät auta ihmisiä lähtömaissa?

    On mahdoton ajatus, että kaikki Afrikassa puutetta ja hätää kärsivät voitaisiin siirtää Europpaan.

    Soros ja kumppanit luovat katteettomia odotuksia, jotka masinoivat ihmisiä lähtemään liikkeelle. Soros ja kumppanit ovat osa ihmissalakuljetusta.

    Tätäkö halutaan?

  2. Latvian viinaralli kasvaa myös, siellä kun on vielä halvempaa. Samaan aikaan Suomessa nostellaan alkoholituotteiden ja tupakan verotusta. Aivan kuin porukka ostaisi normaaliin tapaan juomansa ja nautintoaineensa edelleen Suomesta, on tämä hassu maa…

  3. ”Puolet suomalaisista haluaa siis, ettei heitä auteta äärimmäiseen hätään joutuessaan vaikka tulevat hokeneeksi tuota edellä mainittua lausetta aina tarvittaessa.”
    Potaskaa tiainen.
    Ei kyse ole hädässä auttamisesta, vaan rikollisesta ihmissalakuljetuksesta ja elintasoturismista eurooppalaisten elätettäväksi.
    Nämä eivät ole välimerellä hädässä ennenkuin meritaksit seilaavat Libyan rannikolle ja salakuljettajat kuskaavat sakkia näille takseille.
    Niillä ei sinänsä ole hätää maissa, vaikka ei olekaan kela-goldia ja sossua elättämässä, mutta elintasoturismi ja salakuljetus kukoistaa ja raha kulkee ja nämä ”avustuslaivat” ovat osa likaista ihmissalakuljetusta.

  4. Otetaan myös huomioon avustaja mitoitus??
    Li sai 5 avustajaa ja liikuntarajoitteinen mummeli 0,5 avustajaa??

  5. Li onkin erityisen toiminta- ja ajattelurajoitteinen, joten niitä tarvitaan – ainakin itsetunnon pöhöttämiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *