Meidän sisukas Kihniö

 

 

Kihniöllä on juhlavuosi edessä. Kunniakas 100 vuotta itsenäisyyttä tulee täyteen sitkeälle pienelle kunnallemme. 60 vuotta olen kulkenut elämäntaipaleeni Kihniö sydämessäni, muutettuani viisivuotiaana asemanseudulle.

 

Syrjähyppyjä tehdessäni Suomen moniin eri kuntiin, en ole unohtanut kotikontuni juuria. Ylpeänä olen mainostanut kaikkialla lapsuuteni kuntaa jossa kasvoin nuoreksi mieheksi, josta lähdin haikein mielin leivän perässä rakentamaan maatamme.

 

Usein kysyttiin mistä olet kotoisin. Kihniöltä totesin – rinta rottingilla. Ahaa, Kihniön kirkkoherra, Kalevi Keihänen, kansanedustaja Mäkipää, Mika Sundqvist ja myöhemmin Movetron ja Päivi Lepistö, eivätkö he ole tunnettuja kihniöläisiä, kysyttiin oitis. Kihniöläisiäpä hyvinkin, unohtamatta urheilijoitamme ja kaikkia muita kihniöläisiä, kehaisin aina.

 

Mikä ihme siinä Kihniössä on kun siitä aina jaksat puhua ja kerskua, kaverit tuskastuneina usein päätään puistellen, perin kyllästyneinä halusivat saada selville. Mitä muuta voin heille kertoa, kuin palata Kihniöön, siellä viettämääni lapsuuteen. Pontikkavuoren talviset hyppyrimäet, Nerkolan urheilukenttä, jossa kylän poikaviikareiden kanssa päivällä yleisurheiltiin ja illalla potkittiin jalkapalloa Viitasen Raimon vanhimpana pitäen meille kuria ja kooten joukkueet. Nerkoossa Hietasenrannassa uitiin, kesät olivat kuuman helteisiä.

 

Näin Kihniö juurtui syvälle sieluun koko loppuelämäkseni. Kaikki lomat ja vapaa-ajat tallattiin lapsuuskodin tantereilla, hyvien naapureiden ja ystävien seurassa. Kunnes monien mutkien kautta ympyrä sulkeutui ja ratavartijan pojasta tuli Kihniön aseman ratavartijan vahtituvan asukas ja myöhemmin sen omistaja. Tällä tontilla pentuna -60 luvulla työnnettiin kuulaa ja heitettiin keihästä Hakolan Esan ja veli Raunon kanssa. Monta on maailmassa ihmeellistä asiaa, tämä yksi niistä.

 

Vanhemmat ihmiset muistavat televisiosta sidostesukka mainoksen. Siinä kaksi terrieriä repii sukkaa ja sukka kestää. Otin tämän monesti esimerkkinä kysyttäessä millainen Kihniö oikein on? Kihniö on ollut ja tulee olemaan se piskuinen terrieri joka pitää puoliaan, eikä anna isompien hyppiä nenilleen.

 

Käymme juhlavuoteen selkä suorana. On surullista, että taas meitä koetellaan, mutta terrierin tavoin tulemme pitämään puolemme. Toivon ja uskon Parkanon kaupunginjohtajan ja päättäjien ymmärtävän, että me kihniöläiset olemme yhtä puuta oman kuntamme puolesta.

 

Kihniö ei koskaan haasta riitaa. Pienuudestamme kuntasektorilla huolimatta, emme anna ylitsemme kävellä. Emme ole antaneet ennen, emmekä anna vastakaan. Olemme ylpeitä sairaalastamme ja monista muista saavutuksista joita vuosikymmenien saatossa kihniöläiset sitkeydellään ovat saavuttaneet.

 

Hyvät parkanolaiset, onko väärin, että 100- vuotiaassa Kihniössä, kihniöläiset saavat ne palvelut jotka meille on luvattu? Me kihniöläiset päättäjät yhdessä kihniöläisten ja muiden asukkaiden kera haluamme pitää hyvän huolen sosiaali – ja terveyspalveluiden asiakkaiden laadukkaista palveluista sekä huolehtia työntekijöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Onko se liikaa vaadittu? Kihniö – terrieri irrottaa otteensa heti kaupunginjohtajan housunpuntista, kun oikeudenmukaisuus ja sovitut asiat kuntaamme kohtaan toteutuu.

 

Sinä Kihniö, piskuinen, mutta elinvoimainen terrieri olet meidän kihniöläisten ja kausiasukkaiden ikioma Kihniö, josta olemme ylpeitä ja jota ylpeänä juhlimme tulevana vuonna. Tehdään siitä yhdessä voimannäyttö ja rakkaudenosoitus omalle kunnallemme.

 

Hannu Tiainen

Ikuinen Kihniö fani, sen puolesta taisteleva

 

 

 

 

4 Replies to “Meidän sisukas Kihniö”

  1. Kihniö on maan persuisin pitäjä. Onnitteluni. Rikos ei ole Kihniösdä viihtynyt, vaan on pötkinyt pakoon. Turvallisuuden tunne ja ihmisten keskinäinen luottamus ovat parhaat onnellisuuden eväät. Jos Suomi on maailman onnellisin maa, niin Kihniö on masilman onnellisimpia kuntia.

    Joo, käyty on. Vaari omisti Jokikylässä pienen maatilan ja maalikylillä sen kaupparakennuksen, missä Kalevi Keihänen vietti lapsuutensa. Idäni on haudattu kappelihautausmaalle.

    Pariin vuoteen en ole kunnassa käynyt. Se Käskyvuori pohjoisessa eli ”Kalevalan Pohjan Akan” komentopaikka on tullut tutuksi. Siellä on varmaan maan parhaat tulipaikat, on tupaa, kotaa ja kalliohyllyä.

    Ehkäpä vielä pistäydyn.

  2. Maasta se pienikin ponnistaa. Ent työkaverini oli syntyjään Kihiniöltä
    ja oli varsin maanlähinen luotettava henkilö.
    Nykyään valtion taholta tulee rasitteita joista on vaikea selvitä varsinkin jos väki vanhenee ja nuoret lähtevät.

Kommentoi