Mikä hätä tässä – ainakaan ennen vaaleja

 

 

Koulutuksesta ei leikata, eihän? Kuka hullu nyt koulutuksesta leikkaisi.

 

Kohta on myös vilskettä ulkona kun vanhuksia kärrätään ulos urakalla nauttimaan luonnosta. Vanhukset ovat puolueille sydämen asia – kuten neljä vuotta sitten ja neljä vuotta sitä ennen ja ja, no, olkoon.

 

Julkiset palvelut ovat yhteiskuntamme kivijalka jota ilman ei ole hyvinvointiyhteiskuntaa – siitä puoluejohtajat nyökyttelevät samaan tahtiin suuressa vaalikeskustelussa.

 

Puolueet eivät voi sietää kansainvälisiä hoiva-alan yrityksiä jotka salaa ovat kiemurrelleet terveysalallemme. Hyi hyi, pesemme täysin kätemme tuollaiselta kehitykseltä.

 

Ei puoluetta ilman huolta ilmastonmuutoksesta. Ilouutista tarjotaan urakalla – ilmastonmuutos torjutaan, mutta ei tietenkään köyhän ja raskautetun kansan kustannuksella.

 

Pienituloiset eläkeläiset, opiskelijat, työttömät ja muut, teidän asianne on saatava kuntoon. On sietämätöntä, että vauraassa maassamme on köyhyyttä ja kurjuutta – siitä kait me kaikki puolueet olemme yhtä mieltä?

 

Hävittäjiäkin hankitaan – eipähän iivanalla ole asiaa maahamme, eikä uhkaa itsenäisyyttämme. Tämä on eduskuntapuolueiden yhteinen tahto – ilmatilaamme ei enää loukata.

 

Maaseutu on rikkaus ja siksi koko maa täytyy pitää asuttuna, kunnat itsenäisinä. Tässäkin asiassa vallitsee hellyttävä yksimielisyys, kun jopa kaupunkipuolueet kokoomus ja vihreät puhaltavat samaan hiileen ja istuvat yhteisessä veneessä kuntien puolesta.

 

 

Yhteenveto: Valtakunnassa kaikki erinomaisesti – mahtava tulevaisuus edessämme, köyhistä rikkaisiin. Vaaleja kannattaisi järjestää ainakin kerran vuodessa, ellei peräti puolivuosittain. Kyllä meidän silloin kelpaisi olla ja möllötellä.

 

 

7 vastausta artikkeliin “Mikä hätä tässä – ainakaan ennen vaaleja”

    1. Mitenkähän unohdat, että demarit ja vasuritkin olivat edellisissä hallituksissa tekemässä samoja leikkauksia?

      1. Kyllä osaavat _vasuritkin vesurilla raivata.
        Kuin myös opettaa kansaa tavallaan jakovarasta_ jakovaaraan.

        Osoitus siitä meille kaikille ettei demokraattinen politiikan teko ole auvoista unelmaa. Olkoot katsantolasimme sitten minkä väriset tahansa.

        Muistetaan kuitenkin nostalgisuus : suo, kuokka ja Jussi !

  1. Jos ensin lähdettäisiin leikkaamaan noita yritystukia. Vaikka 30% kuten Kikyssä leikattiin lomarahoja.

  2. Jos ja kun Huom.isojakin yrityksiä tuetaan että satsataan valtion toimesta kikyilemättä, niin miten tuetaan maailman onnellisinta kansaa – kikyn jälkeisessä ajassa kuin – 90 luvun malliin kun toiset seilasivat jopa noususuhdanteessa.

    No, kaikki on olevinaan suhteellista…onko rinteessä Halla vaara ?

Vastaa käyttäjälle Mika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *