Puoluekenttä sekaisin

 

 

YLE: n viimeinen eduskuntagallup herättää kysymyksiä. Hallituspuolueet Keskusta ja Kokoomus olivat taas menettäneet asemiaan. Kokoomus oikein roimasti ja perussuomalaiset nostaneet kannatusta niin, että lähentelee jo Vihreitä ja Keskustaa.

 

Kysymyksiä herättää ja mielenkiintoista gallupissa on se, kuinka on ennakoitu niin sanottuja ”loikkauksia” tapahtuneen puolueista toiseen. Kokoomus on arvion mukaan menettänyt ääniä vihreille. Erikoista on se, että Perussuomalaiset ovat kahmineet äänestäjiä myös kokoomukselta ja keskustalta, vai onko sittenkään!

 

Mitä ihmettä? Onko ymmärrettävä siten, että perussuomalaisilla, vihreillä, kokoomuksella ja keskustalla on samanlainen, oikeistolainen kannattajakunta, jotka loikkivat vaaleista toiseen edestakaisin näissä puolueissa?

 

Toki kolme kovaa oikeistopuoluetta (kok., kepu, persut) tekivät siihen asti saumatonta yhteistyötä Sipilän hallituksessa kunnes persujen kannatus alkoi hiipua olemattomiin ja puolueen oli pakko irtautua hallituksesta.

 

Kertovatko ”loikkaukset” porvaripuolueista toisiin siitä, että radikaaleja muutoksia talous, turvallisuus – ja ulkopolitiikkaan eivät äänestäjät halua? Kuvittelevatko äänestäjät, että porvaripuoluetta vaihtamalla voidaan kovasta oikeistolaisesta talouspolitiikasta hieman ”viilaamalla” saatavan jotenkin inhimillisempää?

 

Vihreät taas ovat oma lukunsa. Muutamassa isossa kaupungissa tiivis yhteistyö sujuu hyvin kokoomuksen kyljessä ja Tampereella valtuustosopimuksen myötä yhteistyö näyttää onnistuvan moitteetta myös perussuomalaisten kanssa. Toisaalta taas vihreillä on toki radikaalisiipi, joka kannattaa voimakasta vasemmistoon kallellaan olevaa kansalaistoimintaa.

 

Onko siis suomalainen puoluekenttä hujan hajan ja siksi voidaan vaaleista toiseen äänestää ristiin rastiin? On se, koska myös demareiden leirissä vaihtuu äänestäjäkunta, eli eilen loikattiin demareista perussuomalaisiin, sitten takasin demareihin ja nyt taas hiukan vuotaa uudelleen demareista äänestäjiä persuihin!

 

Jos halutaan todellinen muutos politiikan joka osa-alueella, niin vasemmiston on irtauduttava viimein oikeiston talutusnuorasta. Harmittaa kun vasemmisto kokonaisuudessaan on ominut kokonaisvaltaisen ajatuksen siitä, että vain vaaleilla voidaan vaikuttaa, vain hallituksessa voidaan saada jotain aikaan.

 

Mihin tuo ajatus on johtanut – työläisille ja köyhälistölle karmeisiin kompromisseihin, ihmisten lamaantumiseen yhteiskunnallisiin asioihin. Usko politiikalla vaikuttamiseen on hiipunut hiipumistaan, kun koetaan oma vaikuttamisen mahdollisuus olemattomaksi.

 

Näissä vaaleissa vasemmiston on kutsuttava kansalaiset yhteistoimintaan toisenlaisen talouspolitiikan puolesta, irtiottoon oikeistolaisesta sotapolitiikasta, taisteluun hyvinvointivaltion palauttamiseksi nostamalla kunniaan julkiset palvelut, antamalla ihmisarvo tasapuolisesti jokaiselle taloudelliseen asemaan katsomatta. Vaalit eivät yksin muuta maata eikä maailmaa, me kaikki yhdessä muutamme.

 

 

6 vastausta artikkeliin “Puoluekenttä sekaisin”

  1. Lyhytjänniteisyys on nykypäivää, ennen oli toisin, niin äänestettiin kuinka oli isäkin äänestänyt.
    Penkkiurheilijakin on paljon vakaampi, esimerkiksi usein jääkiekkofani kannattaa koko elinkarensa sitä joukkuetta jonka joskus on sattunut suosikikseen ottamaan ihan riippumatta siitä kuinka joukkkue pelaa.

    Ja miksei olisi aikamme ihminen häilyväinen äänestäessäänkin, sellainen on aikamme, TVn viihde on hyvä esimerkki, puolen tunnin ohjelmassa saattaa olla viisi haastateltavaa tai hypitään minuutin kohtauksesta toiseen. Kaupassa ihmetellään mitähän jugurttia sadasta mahdollisesta nyt ostaisin, hyväkuntoiset vaatteet roskiin kun trendi on muuttunut.

    Enemmän äänestetään nyt tunteella, mikä nyt sattuu äänestyksen hetkellä olevan pinnassa.

  2. Minulle on varmaa kuin pläkki, mitä puolueita en varmasti äänestä. Ne ovat vasemmalta ja eräs oikealla oleva patavanhoillinen uudehko pyrkyri.

  3. Kyllä minusta tuntuu että nyt tulee kansanvaalit. Moni ennen mm Kokoomusta ja Kepuleita äämestänyt on saanut tarpeekseen. 🤣🤣🤣

  4. Vielä ei ole yhtään ääntä annettu tulevissa vaaleissa. Ennakkoonkin kuukausi aikaa.
    Ennustaminen on ikivanha juttu. Sitä on harrastettu ja joskus arvaus on osunut, joskus ei.

  5. Kokoomus ja kepukonkaripari haluaa vielä lähtiessä toisillekkin niitä suuria eläkkeitä. Viis kuus tonnia on heidän mielestä ihan sopiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *