Demari-vasuri-hallitus – kallista kansalle

Kuten heti hallituksen nimeämisen jälkeen totesin, tulos on lisää veroja ja holtitonta rahan haaskausta.

Nyt veroja korotetaan, vaikka Rinne jossain vaiheessa lupaili, ettei verotus kiristy.

Veroprogressiota kiristetään.

Polttoaineveroja lisätään, mikä iskee erityisesti tavalliseen pienituloiseen työssä käyvään kansalaiseen, joka ei voi käyttää julkista liikennettä.

Rahaa jaettiin mm. puolueille ja taiteilijoille.

Mistään ei juuri menoja vähennetty – paitsi hieman yritystuista –  ja menoihin otetaan lisää velkaa kaksi miljardia.

On aika selvää, ettei Rinteen hsallituksella ole eikä tule kykyä pienentää budjettivajetta tulevaisuudessakaan.

Sen sijaan tavallisen ihmisen taloutta se kyllä osaa kurjistaa.

25 vastausta artikkeliin “Demari-vasuri-hallitus – kallista kansalle”

  1. Siellä hallituksessahan istuvat meidän demokraattisesti valitut edustajamme. Tuon avustajien määrä on murusia kokonaisuudessa ottaen huomioon, että olemme EU-puheenjohtajaa jonkin aikaa. Katsotaan sen jälkeen.

    Palstoilla on nyt kaiken maailman ”kärpät” liikkeellä,vaikka mitään tuloksia ei ole vielä nähty.

    1. Kyllä budjettiesityksestä saa vähän olla huolissaan, se on rakennettu ihan samalla tavalla kuin olivat aikoinaan Urpilaisen budjetit.

      Ilman kivijalkaa rakennettu talo ei kovin hyvin tuulta kestä.

    2. ”Katsotaan sen jälkeen…”
      Ei tarvi olla ennustaja todetakseen, että mikään ei sen jälkeen muutu.
      ”mitään tuloksia ei olla nähty…”
      Tuloksia on nähty siinä suhteessa, että melkoinen osa vaalilupauksia on jo peruttu ja ”lykätty myöhemmäksi”.
      Tuloksia myös on se, että asioita, mitkä piti heti toteuttaa tai alkaa toteuttaa, on jo siirretty seuraavan hallituksen niskoille.
      Verojen kiristys on toteutunut ja liikkumisen kustannuksia on nostettu.
      Sillä perusteella kaikki lisärahan jakaminen nyt tehdyllä tavalla on holtitonta ja pienistä puroista kasvaa kokonaisuutena äkkiä suuri summa.

  2. Vielä taiteista jne..

    Taitelijat ja filosofit ovat heitä, joiden ”kynästä” ovat suurimmat kehityspolut lähteneet liikkeelle nyky-yhteiskunnan kehittymiseen aina Aristoteleestä Leonardoon ml. monet muut tähän päivään saakka.
    Sen kehityspolun varjelemiseksi pitää tehdä asioita, joissa taide, filosofeineen tukevat tiedettä.

  3. ”Polttoaineveroja lisätään, mikä iskee erityisesti tavalliseen pienituloiseen työssä käyvään kansalaiseen, joka ei voi käyttää julkista liikennettä.”

    Kun Suomen kaltaisessa maassa korotetaan polttoaineveroja, korotetaan samalla ihan kaikkea muutakin.

  4. Rinne tekee perinteiset temput, asettaa tavoitteita ja toiveita,,,mutta kuten muinaisessa Neuvostoliitossa,,,ne asetetaan pitkälle, odotetaan että kansa unohtaa, tai tilanne muuttuu maailmantaloudessa jolloin niitä ei pitänytkään toteuttaa tai pompotellaan asialla niin pitkään että siitä tavoitteesta ei ollutkaan niin väliä. Edellinen hallitus ei ollut sen häävimpi, sen osoittaa kepuleiden mukanaolo hallituksessa edelleen….henkilöitä tulee ja menee, jokainen syyttää vuoroin toisiaan… ei mitään uutta.

  5. Demari-vasuri-hallitus on kallista kansalle, mutta voimmeko vaikuttaa asiantilaan täällä? – tuskin voimme

    Seuraavissa vaaleissa voimme vaikuttaa – niihin on vain (liian) pitkä aika

    1. Kokoomus ja perussuomalaiset vasta kalliiksi tulisi
      viimeksi kokoomus sai aikaann 40 miljardia velkaa valtiolle terv tepivaari

  6. Pääministeri ei määrä yksin Suomen politiikkaa – ei velanottoa, eikä muutakaan toimintaa.

    Hallituksen päätökset tarvitsevat kaikkien hallituspuolueiden tuki.
    Mitä tyhmyyksiä tai hyviä päätöksiä tehdään seuraavan hallituksen aikana, niin moite tai meriitti kuluu koko hallitukselle.

    Kertauksena:
    Kok., SDP, Vihreät, RKP, KD, Vas. , 22.6.2011–24.6.2014
    Kok., SDP, RKP, KD, Vihreät , 24.6.2014–29.5.2015

    Velan otto jatkui voimakkaana myös SDP:n ollessa hallituksessa, 2011 – 2015.
    Taaksepäin katsottuna voidaan todeta, että velkaa kasvattivat kaikki kolme suurinta puoluetta.

    Sipilän hallitus katkaisi velan kasvun ja lopuksi pystyi jopa pienentämään sitä – taloussuhdanne kyllä auttoi tässä.

  7. Joo ei pääministeri kaikkia asioita määrää mutta enemmän kun vähemmistö oppositio terv tepivaari

  8. Suomessa on ollut yleisen käytäntönä, että hallituksessa istuu kok-sdp, kok-kepu tai sdp-kepu. Viimehallitus oli tästä poikkeus. Ainakin hallituksen pääpuolueilla pitää olla yhteinen linjaus tehtävästä politikasta. Pienet ’täytepuolueet’ tulevat vikisten mukaan päätöksiin.

  9. Aina kun hallituksessa ovat kokoomus muiden oikeiston kanssaa se vasta kalliiksi tulee kansalle
    Ja kassa on tyhjä niiden lopettaessa koheloinnin terv tepivaari

  10. Kertauksena:
    Kok., SDP, Vihreät, RKP, KD, Vas. , 22.6.2011–24.6.2014
    Kok., SDP, RKP, KD, Vihreät , 24.6.2014–29.5.2015

  11. Olkoot vaan lukemista tyhjästä joksi katson vigipedian kokonaan terv tepivaari

  12. Ei lainkan tietämättömyys sen teki kataisen hallitus selväksi 40 miljardilla velkaa no ei kaikkia tarvii muistaa
    Kokonaan tuo velka ei tullut SDP een toimesta terv tepivaari

  13. Älä puhu vain hallituksesta jossa Katainen oli pääministerinä.

    Kertauksena:

    Kok., SDP, Vihreät, RKP, KD, Vas. , 22.6.2011–24.6.2014
    Kok., SDP, RKP, KD, Vihreät , 24.6.2014–29.5.2015

    Velan otto jatkui voimakkaana myös SDP:n ollessa hallituksessa, 2011 – 2015.
    Taaksepäin katsottuna voidaan todeta, että velkaa kasvattivat kaikki kolme suurinta puoluetta.

    Sipilän hallitus katkaisi velan kasvun ja lopuksi pystyi jopa pienentämään sitä – taloussuhdanne kyllä auttoi tässä.

    ****
    Kohta saamme hämmästellä Rinteen hallituksen velanottoa.

  14. Mitä hyviä puolia on bensan hinnan korottamisessa? Ihmiset tarvii autoa työssään.

  15. Oiskohan jotenkin niin että ottakaa velkaa kun korotkin ovat – merkkisiä,saa jopa takaisin kun ottaa velkaa ?

    Näin yön ratoksi !

  16. Ei paljoa kannata, kun se tuhlataan ”syömiseen” ja muuhun kulutukseen investointien sijaan.

  17. No siinä pitäisi etsiä syitä miksi se raha menee syömiseen ja kysyä itseltä onkohan se eläke liian pieni terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *