Demokratia vedettiin kölin alta – taloudellinen katastrofi siintää tulevaisuudessa

Kaksi suurinta mukaanlukien suurin voittaja heivattiin sivuu  ja mukaan otettiin suurin häviäjä demarien vallan lisäämiseksi.

Seuraavaksi saamme luultavasti kepulin maakuntahallintohimmelin, veronkiristyksiä keskituloiselle kansalaiselle ja omassa talossaan asuville, lisää ilmastohuijausveroja ja henkilöautoliikenteen vaikeuttamista sekä lisää pakkoruotsia.

21 vastausta artikkeliin “Demokratia vedettiin kölin alta – taloudellinen katastrofi siintää tulevaisuudessa”

  1. Demokratia toteutuu jos hallitus nauttii eduskunnan luottamusta.

    1. ”Perussuomalaiset keräsi vaaleissa toisiksi suurimman äänipotin ja yhteensä 39 edustajanpaikkaa.

      Harmitusta tiedustellessa Halla-aho vastasi, ettei perussuomalaisten tehtävä ole harmitella asioita, jotka eivät ole heidän käsissään.

      – Ongelma perussuomalaisten osalta on siellä toisessa päässä, Halla-aho totesi.

      – Olemme siinä mielessä hyvässä asemassa, että meidän ei tarvitse muuttaa linjoja missään ydinkysymyksessä. Jatkamme sen vaihtoehdon tarjoamista, minkä tarjosimme ennen vaalejakin, Halla-aho kommentoi.” (MTV)

      Jussilta taas jämäkkää puhetta, seisoi joukkojensa edessä eikä heilunut kuin tuuliviiri. PS puolueen nousu 4 vuoden päästä Suomen suurimmaksi puolueeksi on odotettavissa tämän hallituksen jälkeen. Katsotaan… kun kansa sai ensin tarpeekseen Kokkareiden ja Kepuleiden lehmänkauppa hallituksesta ja nyt tulee Demareiden ja Kepuleiden hyvätoveri hallitus.

      Kansan mitta täyttyy yli äyräiden 4 vuodessa, katsokaa vaan.

  2. Vanhan sanonnan mukaisesti ”vituiks meni koko vapaussota”.

    Saadaan tämän mukaan huonoin mahdollinen hallitus – tätä huonompi ei voi mitenkään olla.

    Kuten sanottua Kepu pettää aina.

    1. No, varmaa ei ole vieläkään, että se punikkihallitus syntyy. Mutta jos syntyy, niin sen tekemiset tietää etukäteen. Ei hyvä Suomelle, eikä suomalaisille.

      Joka tapauksessa on hyvä, että Kokoomus ei lähtenyt punikkihallitukseen.

    2. Kummasti näilläkin palstoilla rieumuittiin PUNAISTEN mukaan menosta Kokoomus hallituskumppanina. Takki kääntyy nopeammin kuin sää vaihtuu… 🤣

  3. Kummasti Kokoomus aina jäljestä syyttää Kepuleita, joka kerta se kelpaa heidän ”arvomaailmaansa”…

  4. ”Vaalituloksella pyyhittiin pöytää – oikeisto voitti vaalit, mutta keskusta ja vasemmisto veivät hallituspotin” (IL)

    Punainen Suomi seuraavat 4 vuotta, on siinä naurussa pitelemistä näille jotka hössöttää 100 vuotta vanhoista asioista… nouseeko ne sitten Suomessa laillisesti valittua PUNAISTA Hallitusta vastaan.. 🤣

  5. Hyvä puoli tässä ehkä että keskustalla on itsearvioinnin paikka, onko ne ennemmin kommunisteja vai porvareita. Ja ehkä puolue katoaa kartalta pikkuhiljaa turhana puolueena kun ihmiset kyllästyy.

      1. Keskustalaisuudessa voi olla ihanteita ja onkin, mutta sillä ei liene varsinaista ideologiaa. Keskustalla on realismia, mutta se realismi voi olla itsekästä. Sirkka-Liisa Anttila antoi aikoinaan ymmärtää kannattavansa eeuu-liityntää sillä ehdolla, että hänen sikalastaan saamansa tuotot kasvaisivat.

    1. Kepulit on tarvittaessa ryssien vasalleja, punaisten juoksupoikia, oikeiston nuoleskelijoita. Nämä on kuin sukupuolitauti, tarttuu ja vaihtaa muotoaan.

  6. Vastahan tossa niiku tunnustellaan ja neuvotellaan. Voipi joku tunnusteluissa mukana ollut nostaa kytkintä.

    1. Tunnustelut ovat ohitse ja hallitusneuvottelut käynnissä. Toki hallitusneuvottelut voivat vielä kariutua.

      Kokoomuksen ja persujen kannattaisi tunnustella toisenlaista hallituspohjaa siltä varalta, että hallitusneuvottelut kariutuvat.

  7. Keskusta ”vasemmistolaistuu” että alkiolaisuus saapua kotiin muistuttamaan maanläheisyydestä mutta Rinne heitä pyysi apureiksi… Keskusta ei pystynyt vastustamaan Isänmaan pyyntöä.

    Ai, niin ne Keskustan kynnykset hallitukseen mutta himmelit jemmassa jos Rinne avittaa.

  8. Kokoomus piti linjansa. Ennen vaaleja kerrottiin mitä Kokoomus haluaa. Hallitustunnusteluissa Kokoomus esitti linjansa mukaiset ennakkoehdot – kynnyskysymykset.

    Rinne yritti monta kertaa monta tuntia saada nimenomaan Kokoomusta luopumaan kynnyskysymyksistään ja ennakkoehdoistaan – Kokoomus ei antanut periksi, joten Rinne otti kepulit jatkoon.

    Hyvä Kokoomus!

  9. Orpo (KOK) kehui uutisissa Sipilän (Kesk) tekemää työtä…. Orpoa vietiin kyllä 100-0…Sipilä jatkaa hallituksessa, Orpon aika puheenjohtajana on ohi ensi vuonna. Voi keskittyä vaikka pakolaisbisnekseen jossa emäntänsä jo on…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *