Liittojen sisäisten valtataistelujen lakot pitää kieltää

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006301136.html

”Sähköliiton jäsenet menossa lakkoon 12 yrityksessä – lakkoavustusta 200 euroa päivässä”

”Sähköliiton toiminnalle ei löydy muuta motiivia kuin järjestöpoliittiset syyt. Työntekijöiden työehdoista ei ole kysymys.

Teknologiateollisuudessa sovelletaan ns. teollisuusliittoperiaatetta, jonka mukaan kaikki työntekijöiden henkilöstöryhmään kuuluvat ovat saman sopimuksen eli ns. metallin sopimuksen piirissä. Tätä sopimusta sovelletaan myös niihin noin tuhanteen Sähköliiton jäseneen, jotka työskentelevät teknologiayrityksissä. Metallin sopimuksen piirissä on kaikkiaan yli 90 000 työntekijää.

Liiton asemasta ja neuvotteluoikeuksien siirtymisestä Teollisuusliitolle sovittiin kaksi vuotta työriitojen sovittelussa.”

Avustusta ja osaksi verovapaana saa siis enemmän kuin palkkaa.

Kyllä liittojen välinen valtataistelu tulee yhteiskunnallekin kalliiksi.

4 vastausta artikkeliin “Liittojen sisäisten valtataistelujen lakot pitää kieltää”

  1. Lakkolaiset pitää raudoittaa ja toimittaa kuulusteluihin, käsiin punainen nauha ja oikeudenkäynteihin, tahi herrojen peltoja kuokkimaan. Kuulostaako tutulta.

    Minusta nämä ayy puolueet pelaa juuri sitä samaa peliä kuin työnantajat pelaa… monopolipeliä. Raha ratkaisee, paskat periaatteista ja hyvästä tavasta toimia. Onko työläinen oppinut herrojen metkut ja herrat ei pysy enää perässä…?

  2. Olet oikeassa Juha.

    Suomi ja suomalaiset eivät vaurastu lakkoilemalla, vaan tekemällä kovasti jotakin aikuisten oikeasti hyödyllistä työtä.

  3. Tehdystä työstä pitää saada sellainen korvaus jolla pystyy elättämään itsensä ja perheensä.Näin on aikaisemmin Suomessa ollut mahdollista.Paljon varsinkin kokoomuksen kannattajien taholta esiin tuotu malli viittaa siihen tosiasiaan, ettei 8 tunnin työpäivä, eikä yhden työnantajan malli siihen riitä. Tuo ”aikuisten oikeasti” termi aikuisen miltei eläkeikäisen ihmisen kirjoittamana kuulostaa varsin huvittavalta :). Suomalaiset ovat arvostettuja työntekijöitä muualla paitsi kotimaassa.

    1. ”Tehdystä työstä pitää saada sellainen korvaus jolla pystyy elättämään itsensä ja perheensä.”
      Tämä on selkeä periaate, mihin pitää pyrkiä.
      Sillä taas ei ole mitään tekemistä SAK:n sisäisen liittojen välisten valtataistelujen kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *