Urpilainen – demari – pihalla kuin lumiukko

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4867f7f3-001d-4f59-966a-e216636cf5a3

”Urpilainen jyrähti: EU ei saa kiristää Afrikan maita asettamalla tukirahojen ehdoksi siirtolaisuuden rajoittamisen”

”– Tarvitaan globaalien ruokajärjestelmien muutos, jotta voimme ruokkia maailman 10 miljardia ihmistä vuonna 2050, Urpilainen painotti. ”

Eli järjettömän elintasoturismin pitää antaa jatkua, gepardihattujen tileille pitää syytää lisää rahaa ja maapallon suurimmalle uhalle eli holtittomalle lisääntymiselle Afrikasssa ei tarvitse tehdä mitään, vaan keksiä lisää tapoja hankkia ruokaa alueille, mitkä eivät kykene elättämään nykyistäkään väkimäärää.

Yhtä viisasta Urpilaisen demariajattelua kuin kreekujen lainalla saatavat suuret voitot.

Ei voi kuin toivoa, että parlamentti ei hyväksyisi Urpilaista komissaariksi.

30 vastausta artikkeliin “Urpilainen – demari – pihalla kuin lumiukko”

  1. Kieltämättä ei ollut kovin rakentavaa. Toki hän on osin oikeassa, on hyvin vaikea sitoa maahanmuutto apurahoihin. Toisaalta, sen voisi sitoa väestönkasvun hillintään. Jos väestönkasvu vähenee, saa tukia.

    Mutta ettei pitkällä, pitkällä listalla ollut sanaakaan väestönkasvusta. Tiedän kyllä miksi, hän ei saisi komissaarin paikkaa jos se siellä lukisi, mutta silti. Tässähän on hyvä muistaa että eteläiset EU-maat ovat syvän katolilaisia, ja he eivät niele minkäänlaista perhesuunnittelua tai syntyvyyden rajoitusta, koskaan.

  2. Urpilaisen urputusta IL:n mukaan:

    ”EU:n tulisi aina pelastaa ihmishenkiä. Se on tehtävämme. 700 miljoonaa ihmistä elää äärimmäisessä köyhyydessä. Me teemme kehitysyhteistyötä ihmisten hyväksi – emme hallitusten hyväksi”, Urpilainen napautti epäilijöilleen Euroopan parlamentin kuulemisessa.”

    Hyvät EU-maiden kansalaiset ( 500 miljoonaa ihmistä) – Nyt tiedätte miksi olette olemassa: Ruokitte 700 miljoona ihmistä (Maailman väkiluku kasvaa lähes 90 miljoonaa vuosittain – nälkää näkevien määrä kasvaa [1/10] vähintään kymmenellä miljoonalla vuosittain.)

  3. Urpilaisen urputusta IL:n mukaan (2):

    ”YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ovat kompassini,..”
    Onko ihmiskunnan hillitön ja rajaton väkiluvun kasvu osa YK:n määrittämää kestävää kehitystä?

    Miten maailman luonnon monimuotoisuus voidaan taata, kun ihmiskunnan suuruus ylittää 10 000 miljoonan?

  4. Poistin henkilöön menevää sisältöä. Taas. Oikeesti nyt lapset. Silkkihanskat poistuvat kädestä pian, ja ilman niitä näppäimistöllä pystyy laajempaan repertuaariin.

    Mielestäni tässä on paljon puitavaa asiassa. Ei vain se mitä Urpilainen sanoi, vaan miksi. Hänen pitää hankkia lupa työhönsä jokaiselta EU:n jäsenmaalta. Hän ei voi sanoa mitään mikä loukkaa ketään.

    1. Nyt kyllä ylläpitokin kaipaisi mieluummin työhanskat kuin silkkihanskat. Tuossa poistetussa kommentissa oli asia, joka oli oikea, mutta viittasi siinä mielessä henkilöön, koska siinä viittasin hyvin kevyellä kommentilla blogistin nimimerkkiin.

      Minusta koko blogi oli Urpilaisen henkilön menevä loukkaus ja joutaisi poistettavaksi.

      1. Urpilaista julkisena poliitikkona ja demarina siis ei saisi arvostella?
        Käsittääkseni poliitikkoja ja muita julkisuuden henkilöitä ja heidän tekosiaan saa aika vapaasti arvioida ja arvostella ihan yleisen sananvapauskäsityksen mukaan.
        Ymmärrän kyllä, että joidenkin mielestä heidän mieleisiään henkilöitä koskeva arvostelu pitäisi sensuroida, mutta onneksi se ei asiaa kuitenkaan mitenkään estä.
        Emme onneksi elä diktatuurissa, vaikka joku sen tapaista haikaileekin.

        1. Mahdollinen komissaarius yhdistää Urpilaista ja muita meppejä, ja on ihan oikea rinnastaa myös muiden meppien saavutuksia tässä yhteydessä.
          Olisinhan voinut kehua Hautalaa ja Pietikäistä ja Petri Sarvamaata samalla aikaansaamisistaan. Nyt kehun. Samaten erästä aikaansaamattomuudestaan. Mutta siitähän vasta myrsky olisi syntynyt.

          1. Hautalaa ja Pietikäistä voi kehua siitä, kuinka kalliiksi he ovat tulleet suomalaisille ideologiaansa ajaessaan.
            Sitä vain ihmettelen, että kuinka myrkynvihreä Pietikäinen voi olla kokkari…

            1. Pietikäinen sai kirjeeni aikanaan ”Natura”- projektin siemeneksi. Se toteutui vain murto-osin. Mutta se koko idea on erittäin laaja.
              Se vaan joutui maan-metsäomistajien silmätikuksi, vaikka luonnon-talouden kokonaishyöty sinä on mittaamaton.

  5. NIIn fiksu ja tyylikäs kuin Jutta Urpilainen onkin, hän on kuitenkin demari. Demarit ovat pyrkineet jo pitkään tekemään pesäeron jyrkän linjan marxismiin. He eivät ole tässä täysin onnistuneet. Marxismi ja sen kiihotus aseelliseen kumoukseen on jossain siellä taustalla. Lisäksi: koska aseellinen vallankumous osoittautui varsin huonoksi menetelmäksi (Neuvostoliitto) matkalla kohti utopiaa, älyköistä koostunut Frankfurtin koulukunta kehitti pitkän marssiin läpi instituutioiden eli kulttuurimarximin. Tämän ”karvapähkinän” demarit ovat nielleet karvoineen nahkoineen päivineen. Ja tämän seurauksena on kehittynyt länsimaita vitsaava örkkiliberalismi. Örkkilberalismilla tarkoitan vasemmisto – ja oikeistoliberalismin koalitiota, symbioosia, jossa oikeistolaiset sallivat vasemmiston pelata omia pelejään kuten homorummutus,holtiton maahanmuutto, genderideologia ja kaikki muu mikä tähtää kansallismielisyyden, perhekeskeisyyden ja ylipäätänsä juurtalaiskristillisten perinteiden murtamiseen.
    Vastapoolina vasemmisto antaa oikeiston kurmuuttaa työtäekeviä ja raskautettuja. Vasemmistopuolueille työtätekevien ja raskautettujen etujen ajaminen on marginaalissa siihen nähden, että joku joogamattojessica ( tuoks Jussi Halla-ahoa) voi juhlia sukupuolten moninaisuutta.

  6. Koskas muuten poliitikot ovat puhuneet muuta kuin ympäripyöreitä; puolueesta riippumatta.
    Kun poliitikolta jotain kysyt; vastausta saat runsaasti mutta kysymykseesi vastausta et saa.

  7. https://www.youtube.com/watch?v=YKWa6uv4e8o

    Commissioner Hearings: Jutta Urpilainen
    [ Englanninkielisen tekstityksen saa esille asetuksista ]
    *
    http://www.europarl.europa.eu/news/fi/press-room/20190926IPR62231/komissaariehdokas-jutta-urpilaisen-kuuleminen
    Komissaariehdokas Jutta Urpilaisen kuuleminen

    ***
    EU-maiden kansalaiset ( 500 miljoonaa ihmistä) – Nyt tiedätte miksi olette olemassa: Ruokitte 700 miljoona ihmistä (Maailman väkiluku kasvaa lähes 90 miljoonaa vuosittain – nälkää näkevien määrä kasvaa [1/10] vähintään kymmenellä miljoonalla vuosittain.)

    Miten maailman luonnon monimuotoisuus voidaan taata, kun ihmiskunnan suuruus ylittää 10 000 miljoonan?

    1. Kuuntelin koko haastattelun. Oli hyvä suoritus Urpilaiselta.

      ”Miten maailman luonnon monimuotoisuus voidaan taata, kun ihmiskunnan suuruus ylittää 10 000 miljoonan?”

      Vastaus. ei mitenkään, ellei oteta Linkolan oppeja käyttöön, ja niitähän kukaan ei ota..

  8. ”Miten maailman luonnon monimuotoisuus voidaan taata, kun ihmiskunnan suuruus ylittää 10 000 miljoonan?”

    ”Ei mitenkään” – juuri näin

    Kuitenkin monet poliitikot, Urpilainen mukana, vaativat tätä puheissaan.
    Ihmiskunnalla on edessään monta mahdotonta yhtälöä – yksi näistä on makean veden riittämättömyys.

  9. Poliitikoilla on myös toinen yhteinen piirre. He puhuvat mitä tahansa edistääkseen omaa asiaansa. Asia voi olla vaalien voittaminen tai nimityksen saaminen johonkin tehtävään.

    1. Mitä itse olisit tehnyt, kun arvioijina ovat hyvin kirjava joukko. Pitää osata tasapainoilla. Kysymys on työpaikkahaastattelusta, jossa pääsee vaikuttamaan, ei ennen. Mutta, eihän Jutta siinä mitään pöllöyksiä ehdottanut.

      1. Jaa,vai ei ehdottanut pöllöyksiä?
        Kyllä puheet 10 miljardin ihmisen ruokkimisesta ovat sellaisia aivan täysin.
        Maapallo ei kestä sellaista väkimäärää, joten jo Urpilaisenkin pitäisi tajuta, että pitää puuttua holtittomaan lisääntymiseen – vaan ei ole kykyä eikä halua komissaaripestin takiakaan.

  10. Mitä itse olisin – hmm ..tätä en olisi kuitenkaan päästänyt suustani ulos:

    ”– Tarvitaan globaalien ruokajärjestelmien muutos, jotta voimme ruokkia maailman 10 miljardia ihmistä vuonna 2050, Urpilainen painotti. ”

  11. Tuleeko Jutasta Ursula von der Leyen’n kumileimasin?
    [President-elect of the European Commission]

    file:///C:/Users/kimmo/Downloads/mission-letter-jutta-urpilainen_en_0.pdf

    Brussels, 10 September 2019

    Jutta Urpilainen, Commissioner-designate for International Partnerships

    Dear Jutta,
    Earlier this year, the people of Europe made their voices heard in record numbers at the European elections. They presented us with a mission to be decisive and ambitious on the big issues of our time that are shaping the future of our society, economy and planet.
    .
    .
    .
    Yours sincerely,
    Ursula von der Leyen
    President-elect of the European Commission

  12. ANSWERS TO THE EUROPEAN PARLIAMENT QUESTIONNAIRE TO THE COMMISSIONER-DESIGNATE
    Jutta URPILAINEN Commissioner-designate for International Partnerships

    http://www.europarl.europa.eu/resources/library/media/20190927RES62442/20190927RES62442.pdf

    ****
    HEARING OF JUTTA URPILAINEN COMMISSIONER-DESIGNATE (International Partnerships)

    http://www.europarl.europa.eu/resources/library/media/20191001RES63148/20191001RES63148.pdf

    Jutta Urpilainen, Commissioner-designate. – I fully with agree with you that we need to have sanctions and we need to have regulations, that is what we also need. But when it comes to agriculture, I would say that agriculture is central because millions get their income from farming, especially in the developing countries, we know that. But it is also most affected by climate change, and also an emitter of greenhouse gases. So, from my perspective, I see that we need a transformation of global food systems to provide healthy food to 10 billion people by the year 2050.
    .
    [ Jutta, olet astumassa pienen EU:n, 500 miljoonaa ihmistä, palvelukseen – et koko maapallon, yli 7000 miljoonaa ihmistä ]
    *
    Jutta . “ ..agriculture is central because millions get their income from farming”
    [” ..maatalous on keskeistä, koska miljoonat saavat tulonsa maataloudesta”]
    .
    Voidaan varmasti perustellusti sanoa, että sadoille miljoonille ihmisille maanviljelyksessä ei ole kyse tulojen hankinasta vaan oman ruon tuottamisesta.

  13. Missä Jutta on oikeassa? no, ehkä jossain asiassa..

    ***
    Jutta, olet astumassa pienen EU:n, 500 miljoonaa ihmistä, palvelukseen – et koko maapallon, yli 7000 miljoonaa ihmistä
    *
    Jutta . “ ..agriculture is central because millions get their income from farming”
    [” ..maatalous on keskeistä, koska miljoonat saavat tulonsa maataloudesta”]
    .
    Voidaan varmasti perustellusti sanoa, että sadoille miljoonille ihmisille maanviljelyksessä ei ole kyse tulojen hankinasta vaan oman ruon tuottamisesta.
    *

    Onkohan Jutalla mitään käsitystä missä olissa suurin osa ihmisistä elää – eliitissä hilluminen vie kontaktin tavallisen ihmisen arkeen.

    1. Luuletko, että ei ole kokomusta ja tietoa ja laajastikin. Turha jatkaa tätä polemisointia, koska se ei johda mininkään. Hänet äänestetään komissaariksi- Suomen uudeksi komissaariksi, hienoa !

      1. Taisi mennä väärin tämäkin.
        Jos Urpilaisesta tulee komissaari, hän on EU:n komissaari eikä Suomen komissaari ja ajaa liittovaltiota vastoin Suomen etua.

  14. ” ..kokomusta ja tietoa ja laajastikin” – mitä tässä vielä pitäisi luulla?
    Äänestetään kyllä, mutta ei ole välttämättä hienoa.
    *
    “So, from my perspective, I see that we need a transformation of global food systems to provide healthy food to 10 billion people by the year 2050.”

    Voiko olla enemmän pers.. ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *