Laki, joka koskee maahanmuuttajien karkotuksia maasta- lukekaa tarkkaan !

Se laki karkotuksesta, josta täällä jatkuvasti vouhotetaan on jo olemassa ja tässä tekstin pääkohdat::

”Sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Jorma Vuorion mukaan kansalaisaloitteen ainoa muutos nykyiseen lakiin olisi oleskeluluvan menettäminen automaattisesti ja välittämättömästi tapahtuva karkotus.
– Automaatiota ei voi lainsäädäntöön laittaa. Oikeusturva on aina oltava. Jokaisella tulee olla oikeus valittaa häntä koskevasta päätöksestä, Vuorio sanoo.

– Valituksessa ja sen harkinnassa joudutaan pohtimaan kokonaisuutta, eli millaiset siteet henkilöllä on Suomeen. Onko hän esimerkiksi naimisissa tai onko lapsia, Vuorio jatkaa.
Nykyisen ulkomaalaislain mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen näillä ehdoilla:
1) joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa
2) jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta tai jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin
3) joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle
4) joka on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta vaarantavaan toimintaan
Pakolaisen saa karkottaa kohdissa 2–4 tarkoitetuissa tapauksissa. Pakolaista ei kuitenkaan saa karkottaa kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, johon nähden hän on edelleen kansainvälisen suojelun tarpeessa. Pakolaisen saa karkottaa vain valtioon, joka suostuu ottamaan hänet vastaan.
Ulkomaalainen, jolle on Suomessa myönnetty pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa, voidaan karkottaa maasta vain, jos hän muodostaa yleiselle järjestykselle tai yleiselle turvallisuudelle välittömän ja riittävän vakavan uhan. Karkottamisen kynnys on korkeampi, jos unionin kansalainen on oleskellut maassa vähintään kymmenen edellisen vuoden ajan tai jos unionin kansalainen on alaikäinen. ”

21 vastausta artikkeliin “Laki, joka koskee maahanmuuttajien karkotuksia maasta- lukekaa tarkkaan !”

  1. Tätä lakia ei voi muuttaa muulta osalta kuin päästetään viranomaiset murtamaan tietosuojaa henkilötietosuojan osalta. Se on sidoksissa kansainväliseen lainsäädäntöön.

  2. No, joku keksi että säikytetäämpä pikkasen.
    Mutta joo, näillä jätkillä ei oikein säteile.
    He tulee tänne ja saavat asunnon ruokaa ja niin edelleen.

  3. Suomen maasta karkottamiseen liittyviä lakeja voidaan varmasti muuttaa siinä kuin muitakin lakeja ilman, että jotkut ’henkilöiden tietosuoja ’ höpinät olisivat esteenä.

    ***
    Tämän hetken tilanteesta, Finflex:

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20040301

    149 § (13.9.2013/668)
    Maasta karkottamisen perusteet
    Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen:
    .
    149 a § (13.9.2013/668)
    Toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskeluluvan saaneen Suomeen karkottamiseen liittyvään vahvistuspyyntöön vastaaminen ja karkotettavan takaisinottaminen
    .
    149 b § (30.12.2013/1214)
    Vaatimus siirtyä toiseen jäsenvaltioon
    .
    150 § (30.12.2013/1214)
    Maahantulokiellon määrääminen ja peruuttaminen

    *****
    Usein kysyttyjä kysymyksiä maasta poistamisesta

    https://www.poliisi.fi/helsinki/maastapoistaminen_fi

  4. Mielestäni parempi kysymys on siinä, ketä maahan otetaan. On paljon helpompi olla ottamatta haastavia tapauksia maahan kuin karkottaa heitä pitkän ajan jälkeen. Näinhän se on melkein joka asiassa, ennaltaehkäisy on tehokkaampaa.

    Toki paljon auttaisi jos edes tiedettäisiin ketä maahan otetaan.

  5. Kuten on todettu, lakeja voidaan muuttaa ilman kaikkien lupaa.
    Tietynlaisista rikoksista lainvoimaisen tuomion jälkeen voidaan automaattisesti poistaa oleskelulupa ja karkoittaa.
    Tuomion tultua lainvoimaiseksi ei asiassa enää ole laillista valitusoikeutta, joten asia on sillä selvä, vaikka puolustelijat kuinka valittelisivat.

    1. ”Tietynlaisista rikoksista lainvoimaisen tuomion jälkeen voidaan automaattisesti poistaa oleskelulupa ja karkoittaa.” – ei pidä paikkaansa käytännössä.

      Täytyy toistaa taas- lukekaa tarkkaan aloitus- siinä on asian ydin myös karkotuksesta.

      1. Ei pidä paikkaansa käytännössä ja jotkut haluavat sen kaikin keinoin estää uhrien oikeuksista piittaamatta.

    1. Ratkaisu 1: poliisikyydissä Irakin suurlähetystön portista sisään ja armeija vaikka estämään poistuminen.
      Ratkaisu 2: kaikki rahalliset avustukset Irakille jäihin, kunnes sakki alkaa kelvata.

  6. Poliisin ratkaisu haittamaahanmuuttajien rikoksien torjuntaan, aletaan vahtimaan suomalaisia netissä 🙂

    Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen perää poliisille lisää rahaa. Sillä voitaisiin mm. lisätä poliisin läsnäoloa verkossa. https://t.co/CIHxfJmrvH #oulu #yleuutiset @YleTV1

  7. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/202507-raportti-nain-suomesta-tuli-irakilaisten-unelmakohde-ilmapiiri-muuttui-jo-2010
    30.8.2016

    Raportti: Näin Suomesta tuli irakilaisten unelmakohde – ”Ilmapiiri muuttui jo 2010”

    ***
    Lystinpitoa Oulussa – ei kylläkään liity mitenkään Oulun rikostukintaa

    Vuosiluku 2015 antaa ymmärtää, etä lystinpito alkoi heti pakolaisryhmän saavuttua Suomeen.
    https://www.youtube.com/watch?v=-K4NVh2wOwE
    Julkaistu 11.7.2015

  8. Paitsi Suomi niin myös EU , Suomi osallisena, tukee taloudellisesti Irakia. Tämä maa ’kiittää’ EU-maiden kansoja kieltäytymällä ottamasta takaisin rikoksen tehneitä kansalaisiaan.

    Suomi myöntää lisää tukea Irakille
    https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/suomi-myontaa-lisaa-tukea-irakille
    20.7.2016

    ****
    EU strategy on Iraq: new proposal to strengthen support to the Iraqi people
    https://ec.europa.eu/echo/news/eu-strategy-iraq-new-proposal-strengthen-support-iraqi-people_en
    08/01/2018

    In 2017, the European Commission committed a total of €82.5 million in humanitarian assistance to Iraq in 2017. EU aid finances humanitarian projects providing food, health care, water, sanitation and hygiene as well as protection and shelter to the most vulnerable people. It also funds projects to ensure education for children caught up in the crisis. Since 2015, the EU has dedicated €350 million to provide emergency assistance in response to the humanitarian consequences of the conflict in Iraq.

    Vuonna 2017, Euroopan komissio varasi Irakin humanitaariseen apuun vuonna 2017 yhteensä 82,5 miljoonaa euroa. EU: n tuella rahoitetaan humanitaarisia hankkeita, jotka tarjoavat elintarvikkeita, terveydenhoitoa, vettä, sanitaatiota ja hygieniaa sekä suojelua heikoimmassa asemassa oleville ihmisille. Se rahoittaa myös hankkeita, joilla varmistetaan kriisiin joutuneiden lasten koulutus.
    Vuodesta 2015 lähtien EU on myöntänyt 350 miljoonaa euroa hätäapuun Irakin konfliktin humanitaaristen seurausten ratkaisemiseksi.

    1. Juu ja ne ovat sulaneet ja jäätyneet ja sulaneet ja jäätyvät ja sulavat ja…….
      Tuokin tarina alkaa olla jo kaluttu loppuun, jos tai jos tai sittenkin, jos…..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *