22 vastausta artikkeliin “Perussuomalaisten koko kuva”

  1. Mitä sillä on tekemistä persujen kanssa? Ukkoahan ei kelpuutettu persujen ehdokkaaksi so what?

  2. Kyllä Koponen on PS:n ehdokkaana, mutta itse en kyllä näe asiassa mitään ongelmaa.

    Esitutkinnassa on selvinnyt ettei hän ole saanut keräyistsä henkilökohtaista hyötyä, eikä myöskään ole merkkejä muista varsinaisista rahojen väärinkäytöksistä, vaan enemmänkin kyse on huonosta byrokratian tuntemisesta.

    On myös ihan aiheellista muistaa, että vielä toistaiseksi henkilö on syytön kunnes toisin todistetaan, paitsi tietenkin kansalaisfoorumeilla ja muualla somessa.

  3. Joo, näin on, mutta kummasti ne hyväntekeväisyysrahat häipyivät. Mutta, mikä ajaa puoluetta ottamaan ehdokkaiksi kaiken maailman hanslankareita vain julkisuuden vuoksi ?

    1. Tilintarkastuksen perusteella rahat eivät kyllä ole häipyneet mihinkään asiattomaan ja kyllähän sen sitten oikeus päättää jos epäselvyyksiä on.

      Itseäni enemmän mietityttää se, että kenen varpaille Koponen toiminnallaan astui?

      En tiedä on kyse kaiken maailman hanslankarista, mutta omalla toiminnallaan jonkilaista yhteiskunnallista kannanottoa Koponen on joulupukkina harjoittanut, joten miksi ei politiikkaan mukaan.

      Ja aika pientä julkisuushakuisuus on ollut vs. demarit ja lelumies, kunnes selvisi…

  4. Ehkä onkin parempi että Eduskuntaan menee yksi joulupukki kun valepukkeja se on jo täynnä 🤣🤣🤣

    1. Eilen oli haastattelu telkussa nimenomaisesta h;klöstä.

      Eri politiikoilla on menneinä aikoina ollut ”ties mitä takana/-tiedossa” kuin toimia,joita on jouduttu tutkimaan – syytön tai ei – loppupäätelmin.

    2. On aihettakin noiden kaikenlaisten ketkujen vuoksi, mitä noistakin puolueista löytyy ja on löytynyt.

      1. Vielä lisätään kepulit ja nuorisosäätiö kymmenien miljoonien huijauksilla…

  5. Tämä ”persujen ketkupukki” ei osaa sanoa muuta kuin ”hallittu maahanmuutto”: ”Joulupukki” sanoi juuri oikein sen, että perussuomalaisilla ei ole muuta puolueohjelmassaan kuin maahanmuutto, jonka sivulauseissa on sitten mainittu joku muu yhteiskunnallinen teema.

    persujen vaaliagendaa:

    – maahanmuutto syö rahat vanhuksilta
    – maahanmuutto estää opiskelun
    – maahanmuutto vie työt suomalailta
    – maahanmuutto estää hävittäjähankinnat
    – maahanmuutto johtaa veronkorotuksiin
    – maahanmuuttajat vankilaan Ahvenanmaalle
    – maahanmuuttajat ainoita rikollisia Suomessa
    – maahanmuutto kumoaa soten
    – maahanmuutto………………………………..

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d4989c31-b870-4849-966e-9090ec61e2c0

  6. Maahanmuuton maksimoivilla on tavoitteena vahingoittaa Eurooppaa pysyvästi.

    Valtiopäivien avauspuheessaan vuonna 2016 presidenttimme totesi tähän tapaan, että ennen kansainvaelluksia olimme tarpeeksi vahvoja auttaaksemme muitakin, mutta on vaara, että kansainvaellus on omiaan heikentämään meitä niin, että emme voi auttaa ketään.

    Edelleen presidentin puheesta ymmärsin, että nykyiset kansainväliset käytännöt eivät anna suojaa oikeudetonta kansainvaellusta vastaan ja että käytäntöjen muutostarve on merkittävä.

    Presidentti kuitenkin antoi ymmärtää, että meidän on turvautuminen EU:n yleisesti hyväksyttyihin menettelytapoihin.

    —————————–

    Nyt koko Eurooppa on havahtumassa siihen, mikä meitä uhkaamassa. Patriootit Euroopan eri maissa tulevat olemaan soihdunkantajina. Saa sitten nähdä millaisiin vastaiskuihin kansallisvaltiovihamieliset tahot ryhtyvät.
    Onko seuraavana iskuna kenties järjestetty taloudellinen kaaos?
    Viisas laajentaisi perunakellariaan.

Vastaa käyttäjälle Markku Savikivi (@MSavikivi) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *