Euroopan unionin tulisi luopua ajatuksesta, että metsäpohjainen bioenergia olisi hiilineutraalia

Kauppalehdessä on hyvä artikkeli hiilineutraaliuden idioottimaisuudesta.

Lainaus: ”Tutkijaryhmän mukaan metsäperäisen biomassan energiatiheys on jo lähtökohtaisesti niin alhainen, ettei siitä ole fossiilisen energian korvaajaksi.

”Biopohjaisesti tuotetun energian hiilidioksidipäästöt ovat tuotettua energiamäärää kohden selvästi jopa pahinta ilmastosaastuttajaa, kivihiiltä, suuremmat”, tiedotteessa sanotaan.

Tutkijat vaativat, että hiilineutraalisuuden käsitteestä luovutaan. Tutkimuksen mukaan vain teollisuuden sivuvirroista saatu bioenergia täyttää hiilineutraalisuuden vaatimukset, mutta silloinkin vain tietyillä reunaehdoilla.

”Mikäli hakkuut ja metsämaaperän muokkaus lisääntyvät, menettää myös jätepohjainen metsäenergia ilmastoetunsa”, tutkimuksessa todetaan.

Bioenergian suosiminen saattaa tutkimusryhmän mukaan lisätä hakkuukiertoa. Suomessa kierto on Korholan mukaan lyhentynyt viime aikoina, ja valtion metsistä hakataan liian nuorta metsää.

”Tilanne on vielä epäedullisempi, mikäli puubiomassan tuotannon koko elinkaari otetaan huomioon. Päästöjä syntyy varsinaisen polton lisäksi myös esimerkiksi korjuusta, raaka-aineiden kuljetuksesta ja käsittelystä”, Korhola sanoo tiedotteessa.”

——

Seuraava ongelma tässä ilmastovouhotuksessa on, että hiilidioksidi ei ole myrkky, eikä saaste, vaan kuuluu oleellisena osana luonnon normaaliin kiertokulkuun.

Jos halutaan aikuisten oikeasti tehdä hyvää, niin pitää rakentaa ydinvoimaa suuressa mittakaavassa ja lopettaa haitallisen sattumavoiman tuulivoima rakentaminen.

8 vastausta artikkeliin “Euroopan unionin tulisi luopua ajatuksesta, että metsäpohjainen bioenergia olisi hiilineutraalia”

  1. Ydinvoima on puhdasta, halpaa, ei tarvitse tukiaisia, tuottaa sähköä erittäin suurella toimitusvarmuudella juuri silloin kun Suomessa kulutetaan sähköä eniten. Ydinvoiman huoltovarmuuskin on hyvä.

  2. Tärkeä juttu Juhanilta tämä. Metsä on hyvä raaka-aineen lähde paperille, rakentamiselle, monelle muulle – mutta polttoaineena jääköön se lähinnä kiukaita varten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *