Vatsatautilääke?

Minulle on tullut vuosien mittaan silloin tällöin ihan kunnon ripuli – paska lentää ”kuin varpusparvi”.

Esimerkiksi Georgian reissuillani sitä tuli useampaan otteeseen ennen kuin tajusin, ettei tavallista kraanavettä kannata juoda. Ihan sama asia joskus muuallakin ulkomaanreissuilla.

Olen käynyt kyseisten maiden apteekeista hiilitabletteja ja erilaisia ripulilääkkeitä, mutta ei niistä ole ollut juurikaan apua. Sen sijaan olen vuosien mittaan oppinut, että konjakista tai brandystä on apua.

En edes muista milloin minulla olisi viimeksi ruvennut vatsassa ”rolisemaan” – tänään sellainen tapahtui ja tiesin kokemuksesta, että kannattaa mennä vessanpöntölle. Kannatti.

En keksi mitään muuta syytä siihen kuin kalapyörykät. Niiden maussa ei ollut mitään erikoista, mutta mitään muuta tavallisuudesta poikkeavaa en ole syönyt. Kaikki kuten ennenkin – alkaen kaurapuurosta.

Tällä kertaa käytin lääkkeenä minulle karkeasti vuosi sitten lahjoitettua arvokasta konjakkia. Se auttoi.

8 vastausta artikkeliin “Vatsatautilääke?”

  1. Mulla on ollut ummetusta useammin, kuin ripulia. Ummetukseen on auttanut veteen liuoitettu pellavansiemenrouhe. Ripulin sain viimeksi juustosta, jonka päiväys oli mennyt.

    1. Timo, se että jonkun elintarvikkeen parasta ennen päiväys on mennyt umpeen ei suinkaan tarkoita, että kyseinen elintarvike olisi käyttökelvotonta. Esimerkiksi parhaillaan käyttämäni vehnäjauhojen parasta ennen päiväys on 10.8.2011, eikä niiden kanssa ole mitään ongelmaa.

      Niin, minulla on kunnollinen kotivara, joka kiertää, mutta ei kovin suurilla kierroksilla.

      Seuraavan vehnäjauhopaketin parasta ennen päiväys näkyy olevan 1.6.2011, joten minulla on tainnut mennä kierrätys sekaisin jossakin vaiheessa. On varmaankin ollut ryssien hyökkäysten kanssa parempaakin tekemistä kuin lajitella kotivaraa täsmälleen oikeaan järjestykseen.

      Valittaen täytyy myöntää, että ei ole tullut ladattua kaikkien radiopuhelinten ja kaukolaukaisimien akkujakaan tarpeeksi usein, nyt näkyy olevan akkujen vaihdon tarvetta. Vanhemmat akut eivät toivu siitä, että ne ovat purkautuneet itsestään tyhjiksi, uudemmat näyttävät vielä toipuvan.

  2. Kyllähän jauhot kuivassa säilyy. Pyörittelin viimeksi muikkuja ruisjauhossa, jonka p.e. päiväys oli monta vuotta sitten.

  3. Itsellä kun vatsa oireilee, hosun kauppaan, ostan litran AB-piimää ja kiskaisen sen alas. Se on auttanut isossa osassa tapauksia todella hyvästi.

    1. Kyuu, on hienoa saada kohtalotoveri, AB-piimä on tuote, jota olisi voinut joskus hevosvankkuriaikana myydä ihmeläkkeenä jokaiseen vaivaan.

      Sopivan kylmänä se on vieläpä aivan älyttömän hyvänmakuinen juoma.

    2. Siinä piimässä on ilmeisesti jotakin hyvälaatuisia bakteereja.

      Silloin hyvin kauan sitten yritin estää matkaripulia syömällä maitohappobakteerikapseleita, mutta ei siitä minun mielestäni ollut mitään hyötyä. Oleellisinta oli nähdäkseni luopua kraanaveden juomisesta. Ostin ”pullovettä” ja kaadoin sitä kenttäpullooni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *