Tämä sivusto ja mahdollinen tulevaisuus.

Alusta saakka kun tällä sivustolla olen kirjoitellut. Toivoin silloin, kuten varmasti ylläpitokin; sivustosta muodostuisi esim erilaisten mielipiteiden, arkipäivän asioita ja kaikenlaisia asioita esille tuova sivusto mielipiteineen.

Vaan missäs ollaan nyt ? Politiikkaa, ääripolitiikkaa, sotaa, yms.

Kyllä ylläpitokin sen aikanaan esiintoi, että sivusto on kirjoittajiensa näköinen, niinhän se onkin… mutta mitä saammekaan lukea?

Omalta osaltani politiikan sivuutan, kaikenlaisia arkipäivän asioita avauksissani esille tuon, sotapoliittiset asiat eivät minua kiinnosta.

Em syistä varsin monikin kirjoittaja on karkonnut muualle. Minä lienen yksi sitkeimpiä.

35 vastausta artikkeliin “Tämä sivusto ja mahdollinen tulevaisuus.”

  1. Menisi muualle ainakin välillä, mutta omalla nimellä en ala kirjoittaa. Siksi en ole laittanut riviäkään Uuteen Suomeen.

  2. Miksiköhän ne suuret määrät muualle menneitä eivät itse ole aloittaneet blogeja muista asioista?
    Turha syyttää täällä kirjoittavia siitä.

  3. ”Vaan missäs ollaan nyt ? Politiikkaa, ääripolitiikkaa, sotaa, yms.”

    ”Em syistä varsin monikin kirjoittaja on karkonnut muualle. ”……….

      1. Pohjola on hyvällä asialla toiveineen.
        Itse tunnen pistoksen omassa tunnossani kun esim.en täällä blogeile lainkaan.

        Monipuolisuus on/olisi hyvästä !

    1. Juhak, karkotit ainaki minut, et koskaan kommentuinu, kunnes äiväsit, kuinka kirjotin 2 x samasta asiasta eli äänestämisen vaikeudestani.

      1. Niin tuosta Hilkka; nuo reseptit, minulle tärkeimmät kalareseptit; olisi mukava lukea muiltakin kirjoittajilta heidän kokemuksiaan.

  4. Sanoisin, että Pirkan Blogeilla olisi jopa mittavat mahdollisuudet kaikenlaiseen keskusteluun kaikkialta elämisen aloilta,
    Sitä vain ihmettelen kun pääosa aiheista kutistuu niin pieneen kokonaisuuteen.
    Jälleen voisi sanoa, että se olisi meistä kirjoittajista kiinni … mutta kun.

  5. Monista aiheista olisi ajatusta kirjoittaa joista nyt vaikkapa valokuvauksen voisi mainita, mutta on tässä ollut vähän märkätilaprojektia päällä, sekä ala, että yläkerrassa (siis talossa). 😉

  6. Onneksi on Kalle joka kirjoittaa ruuasta.
    Usarissa laajempi pohja, mutta ei se viehätä ainakaan minua.
    Näille sivuille kaipaisin myös naisia laajentamaan aiheita.

  7. Niinhän se Niilo olisi mutta kun aika ajoittain nämä sivut ovat joko ruudinkatkuisia tai sitten lähes apardhaidpolitiikkaa.

    Mielelläni lueskelisin naispuolisten esim ruoka-, perhe-, ja yhteiskuntapolitiikkaa.

  8. Meinaatko Pohjola, että on lähes apartheidia, kun ei halua lisää kielitaidottomia, ammattitaidottomia ja suomalaisiin tapoihin ja lakeihin sopeutumishaluttomia tänne elätettäväksi?

  9. Juhak; mitenkäs tuo liittyykään näihin sivustoihin ja niiden sisältöön? Tämä muukalaisviha lienee yksi tyypillisimmästä ilmiöstä näillä sivustoilla.
    Kyllä minä myönnän, että nämä maahanmuuttajat osaavat; hyvä esimerkki parin vuoden takainen jostain lähi-idästä tullut, jota suitsutettiin ilmeisen vakavaraisen vanhan rouvan avustajana. … Hmm. Aivan pyyteettömästikkö? Tuskin. Tästä oli melko näyttäväkin lehtiuutisointi, siltikin jäin hieman epäilemään.

    1. ” nämä sivut ovat joko ruudinkatkuisia tai sitten lähes apardhaidpolitiikkaa”

      Liittyypä tuohon omaan kommenttiisi.
      Kiinnosti nimittäin, että mitä tuolla tarkoitat.

      Toisaalta onko mielestäsi muukalaisvihaa se, ettei halua Suomeen turvapaikkaan oikeuttamattomia elintasoturisteja suomalaisten työllään hankkimilla verorahoilla elätettäväksi?
      Minusta siihen ei suoranaisesti liity minkäänlaista vihaa.

      1. juhak, turha kommentoida tälle kun tämän pitäisi olla joku pitsinnypläämis blogi että kaikkia mielyttäisi. Minäkin kun laitan mökiltä jonkun mökkiaiheisen blogin niin ketään ei kiinnosta. Eli on kaikkien oma asia mitä tänne kirjoittaa…

        1. Niin, ettäkö haluaisin jonkin pitsinnypläämisplogin; näin vedin johtopäätöksen Markon kommentista.

          Ei se liene mitään pitsinnypläämistä jos haluaa keskustelua kaikenlaisista yhteiskunnallisista asioista ja arkipäivää koskevista asioista, se on elämää.

          Minulla kun ei ole vahvoja poliittisia-, sotilaallisia-, eikä itseäni korostavia aiheita; siksi haluaisin kaikenlaista keskustelua.

          Minulle kalastus ja kalaruuat ovat tärkeitä asioita; ei pidä solvata minua silloin joksikin pitsinnyplääjäksi.

  10. Olisit vain sanonut, että ”valitettavasti” kirjoitellaan ”vain” mtä kielenpäällä on. Kaiken lisäksi sitäkin on ilmennyt, että ei muisteta aina mitä joskus tuli kirjoitettua. En ehkä sanoisi, valehdellaan mutta ehkä muistetaan väärin.

  11. Tasaisin välein täällä kirjoitetaan tämän sivuston huonosta tasosta. Tämän sivuston yksipuolisuudesta ja kirjoittajien väärästä asennemaailmasta.

    Mielestäni ongelma ei niinkään ole aiheiden yksipuolisuus, vaan käydyn keskustelun tyyli. Aika nopeasti keskustelu kohdistuu avauksen tekijään sen sijaan että keskusteltaisiin itse avauksen aiheesta. Täällä ollaan myös erittäin hyviä käsittämään asioita tahallisesti väärin.

    Kun joku arvostelee Suomen harjoittamaa maahanmuuttopolitiikkaa tai turvapaikkaprosesseja, asia käännetään alta aikayksikön muukalaisvihamielisyydeksi. Keskustele siinä sitten asiapohjaisesti.

    Kuten muutenkin elämässä, niin täälläkin on vaikea hyväksyä muiden eriäviä mielipiteitä ilman asiattomia syytöksiä.

  12. Sanoisin itseasiassa JuhaU:n mielipiteissä, aivan hyvin ilmituotuja seikkoja.
    Vastakkaisen mielipiteen esittäjälle aivan liian usein käytetään DEL-nappia vaikka keskusteluun syytäkin olisi.
    Kokoomus vs vasemmisto ei itseasiassa ole mikään jakokysymys; molemmin puolin saattaa olla vastapuolenkin hyväksyttäviä asioita.

  13. Niin, silloin tällöin tulee näitä ”aivopieruja” jotka arvostelee tätä blogia jotta kuinka sen tulevaisuus.

    Vinkki. Kirjoittakaa niitä blogeja mitä haluatte, älkää pahoittako mieltänne muisten blogeista, keskittykää omaanne, ei minuakaan kiinnosta naapurin vaimo kun on omakin. Semmottii.

  14. Jatkaisin vielä edelliseen; onko pitsinnypläystä? Armeija-aikani jälkeen yrittäjäksi, koulutin vartijoille voimankäyttöä; itsepuolustusta, välineitä. pamppu, kaasu- sekä ampuma-aseiden käyttöä. Ei liene mitään pitsinnypläystä. Sittemmin koiravaljakkosafareita, opetin turisteille alkeita, tulenteko, majoittuminen, ruuanlaitto; ei liene pitsinnypläystä. Sittemmin markkinakauppaa lemmikkieläintarvikkeilla. Aamulla markkinoille klo 04.00 ja takaisin kotiin siinä 18-19 aikaan, ei liene mitään pitsinnypläämistä.

    Nykyisellään enää kalastus ja kalavalmisteiden teko. Lähdeppä Marko aamukuuden aikaan talviverkoille; pakkasta voi olla n 15 astetta, jos sormet palelevat, ei kun avantoon ja homma jatkuu. Ei tämäkään mitään pitsinnypläämistä. Voisit jopa kokeilla.

    Helppoa on ajaa autolla liki majoitetta, tehdä tulet ja ruoka esim nötkötistä, toisaalta, sitäkään en oikeasti väheksy. Älä Sinäkään minun avauksiani/kommenttejani.
    Niin ja muuten Marko vielä; en ole Putkinen, enkä deletoi kenenkään kirjoituksia, vaikka blogi omanikin on.

    En kuitenkaan oikein pidä siitä, että blogiani aliarvioidaan pitsinnypläämiseksi, varsinkaan en sitä osaa. Toivoisin asiallisia kommentteja.

    1. No pärekorien tekemistä. Sekin on vaikeaa. Eikä minun mökille pääse autolla, tiedoksi…

      1. Ei se pärekorin tekeminen vaikeata ole, kunhan osaa. Vanha tuttavani opetti minut punomaan koreja, itse kun leipänsä sai koppia tekemällä ja myymällä.
        Meillä käyttökorit ovat muovipäreestä ja sangat rottinkia. Siitä muovipäreestä tulee muuten kestävä kori.

  15. En kyllä maininnut, että mökillesi autolla pääsisit; sanoin liki. Itse mainitsit joku vuosi sitten, että 60 kg reppu selässä ja käsissä kaksi kaasupulloa; tuolla kuormalla ei lumihangessa pitkään käsittääkseni kuljeta.

    1. 8 km menin silloin talvella kaasupullojen ja rinkan kanssa reippaassa pakkasessa. Semmottii…

      Mutta tämä tässä. Ok.

  16. Se 60 kg rinkka; en ikinään ole selkääni nostanut, en edes ajatellut. Varusmiesaikanani kannoin Topia ja tst-varustuksen sisätävää reppuani + hk ase. Oli se melkoisen raskasta.
    Jonkinlainen ”teräsmies” lienet kun ottaa huomioon kertomasi sairaskertomukset, mm sydämen vajaa toimivuus.

      1. Se kg on ollut litroja, semmoinen kirj virhe siellä ja kaasupullot oli isoja komposiittipulloja… Eli ihan normaali ironman.

  17. Niin, muuten isot komposiittipullot sisältävät n 10kg/pullo. Kaasuautoilijana olen tottunut käsittelemään näitä kaasun painoja kiloina.
    Vanha hyvä ystäväsi Putkinen jo silloin ihmetteli kantamuksiasi ja perustellen. Ja kun huomioon otetaan kertomasi sairaudet; sanoisin melko uskomaton suoritus, no ironmanilta ei ehkä mahdottomuus.

  18. Pitsinnyplääminen on kuitenkin todellista tekemistä, verrattuna esimerkiksi jääkiekon katselemiseen. Äitini joskus tapasi lepuuttaa hermojaan nypläämällä pitsiä, me pojat vähän ilkuimme, nyplääminen on niin hauska sana.
    No aikuisena arvostan, käynyt Raumalla lähemminkin tutustumassa.

    Vaikea on minun luokitella kumpi on parempi, perhojen sidonta vai pitsin nypläys, tai oikeastaan helppo, molempi parempi.

    Mitä se nyt tähän kuuluukan niin catch and release ”kalastusta” en hyväksy vaikka kuinka omasitoman perhon avulla sitä harrastettaisiin.

    1. Tuohon Matin sanomiseen omakin kannanottoni; kaikki kädentaitoja vaativa tekeminen, ansaitsee ehdottomasti arvostuksen. Minä kuljen vaimon kutomissa sukissa, ei ole juuri osteskeltu. Tuosta kopan punomisen taidosta ja opiskelusta olen erityisen ylpeä.
      Kalastuksessa minua ärsyttää se, ettei saalista hyödynnetä, puhumattakaan tuosta C&R-”kalastuksesta”, en oikein jaksa hyväksyä noita kalastuskilpailujakaan, saalis useasti päätyy roskalavalle punnituksen jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *