Tuoretta kalaa.

Vaimo toi tänään kylmäsavustettavaksi pari filettä kirjolohta; kun tarkastelin fileitä, huomasin, että  nahkapinnat olivat jonkin verran limaisia, lihassyyt  aukenivat liian helposti. Siis kelpaa nipin napin kuumasavustukseen. Tämä siis paikallisen Prisman kalatarjontaa. Tänään kun ilmeni, että luottomyyjäni ei ollut saanut palkattua myyjää; siksi Prismaan. Tuskin toistuu.

Lämminsavua siis piti tehdä.

Onneksi tällä tai viimeistään ensi viikolla saan pyytimet vesiin ja silloin ei tarvitse marmattaa kalakauppiaiden toimia.

Saan taas herkkuani, kylmäsavustettua haukea.

Elämä alkaa taas hymyilemään.

8 vastausta artikkeliin “Tuoretta kalaa.”

  1. Kalle, kyllä täällä on rannat jo pitkälle auki, ainakin rantakatiskan ja rysän saa sopimaan. Jokohan hauki kutee, viime keväänä taisikin tehdä sen jään allle.

  2. Kyllä en ole kuunaan kylmäsavustetusta hauesta kuullut puhuttavan. Jotenkin vaikuttaa eksoottiselta niinkuin paistettu made. Mutta jos Kalle herkuksi sanoo niin on kai se uskottava.

  3. Se tuo kylmäsavustettu hauki on aivan erityistä herkkua; vähärasvainen kala mutta kylmäsavustettuna aivan erityisen herkullista. Olen sitä tehnyt vuosikausia, mausteet vaihdelleet, silti itse kala, se on se kaiken ydin; hauki on oikeasti herkullinen kala.

  4. Minusta ”kirjolohen” nimi pitäisi vaihtaa takaisin sateenkaarirauduksi, koska lohi se ei ole.

    Jenkeissä, missä se on kasvanut luonnonvärisenä ammoisista ajoista, sitä kutsutaan yleisesti nimellä rainbow. (rainbow trout) Siellä sen liha on luontaisesti valkoista, eikä punaista.

    Usassa ja Kanadassa kaikkia lohensukuisia kaloja , jotka eivät kuitenkaan ole lohia, kutsutaan pääteliitteellä -trout. Varsinaista taimenta ei Usan eikä Kanadan alkuperäiskalastossa ole, vaan sitä on viety sinne Euroopasta istutuksina. Siellä meikäläistä taimenta kutsutaan nimellä: German Brown Trout.

  5. Korjaus kommenttiini ….kasvanut luonnonvaraisena ammoisista ajoista…

  6. Ero kalan värissä syntyy kasvatuksessa käytetystä ja rehuun lisätystä astaksantiini nimisestä synteettisesti tuotetusta väriaineesta.
    Tyynellä merellä kasvanut kala saa katkaravuista, krilleistä ja merilevistä astaksantiinia, siis luonnonvaraista. Makean veden kalat taas ovat vaalealihaisia.

  7. Savustettu kala on nyt yön yli levännyt; täytyy sanoa, että herkullista tuli, oma osansa itse tekemälläni (nettiohje muunneltuna) BBQ-maustekastikkeella oli selkeästi osansa.

    Kalan savustus on siitä hieno harrastus, että sitä ei koskaan täydellisesti opi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *