Kalmarin unioni oli personaaliunioni Pohjoismaissa vuosina 1397–1523. Unioniin kuuluivat aikoinaan Tanskan, Norjan ja Ruotsin valtakunnat. Näiden valtakuntien alueisiin kuuluivat myös suuri osa Suomesta, Islanti ja Färsaaret, pieni osa Pohjois-Saksaa ja aina 1470-luvulle asti sittemmin Skotlannille siirtyneitä saaria, kuten Shetlanti ja Orkneysaaret. Teoriassa myös Grönlanti oli unionin aluetta. Unionin jäsenvaltakunnat säilyttivät erilliset lakinsa ja valtaneuvostonsa, mutta niillä oli yhteinen kuningas.
Vuonna 1809 Suomi vapautui Ruotsin alamaisuudesta ”kansakunnaksi kansakuntien joukkoon”.
Suomen ja Venäjän keskinäinen suhde oli tuosta alkaen Kalmarin Unionia muistuttava personaaliunioni, jossa oli yhteinen hallitsija. Myös Brittiläinen Kansainyhteisö muistuttaa tätä unionia.
Suomella oli oma perustuslaki, oma tullilaitos ja lopulta myös oma valuutta, markka.
1800-luvun lopulla Venäjällä virisivät pyrkimykset Suomen integroimiseksi Venäjään. Suomen suuriruhtinas, Nikolai II, unohti velvollisuutensa Suomea kohtaan ja antoi vähä vähältä periksi noille integraattoreille, vaikka Venäjällä oli muutamia Suomen asemaa tukevia vaikutusvaltaisia henkilöitä.
Integrointi meni niin pitkälle, että historioitsijat ovat määritelleet ”ensimmäisen sortokauden” alkaneeksi.
Ensimmäinen sortokausi – Wikipedia
Ensimmäinen sortokausi on Suomessa käytetty nimitys ajanjaksosta 1899–1905, jolloin Venäjän keisarikunta pyrki lujittamaan ja yhtenäistämään Venäjän valtakuntaa toteuttamalla vähemmistökansallisuuksiin kohdistuvaa venäläistämispolitiikkaa Suomen suuriruhtinaskuntaa kohtaan. Sortokauden tunnetuin tapahtuma oli vuoden 1899 Helmikuun manifesti, jota Suomessa pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää. Tämän johdosta syntyi hyvin organisoitu passiivinen vastarinta ja kerättiin Suuri adressi, johon kertyi yli puoli miljoonaa nimeä muutamassa viikossa. Samoin syntyi Kulttuuriadressi, jonka allekirjoittajina oli muun muassa tunnettuja ulkomaalaisia tiedemiehiä ja lakimiehiä. Asevelvollisuusmanifestin ja uuden asevelvollisuuslain avulla lakkautettiin Suomen kansallinen sotaväki.
Toinen sortokausi oli Suomen historiassa sortokausiksi kutsutun ajanjakson jälkimmäinen vaihe vuosina 1908–1917, jolloin Venäjä pyrki merkittävästi kaventamaan Suomen autonomiaa.
Toinen sortokausi alkoi Pjotr Stolypinin tultua Venäjän pääministeriksi ja hänen toteuttaessaan 1908 Suomen asiain esittelyjärjestyksen, jonka jälkeen Suomea hallittiin enemmän Venäjän ministerineuvoston kautta. Aikaisemman käytännön mukaan suomalainen ministerivaltiosihteeri oli esittänyt Venäjän keisarille ne Suomea koskevat lakiasiat, jotka tulkittiin kuuluviksi yleisvaltakunnallisiin asioihin. Uuden esittelyjärjestyksen jälkeen tämä valta oli Venäjän ministerineuvostolla. Vuonna 1910 annettiin laki yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä, joka käytännössä riisti Suomen senaatilta ja eduskunnalta lähes kaiken lainsäädäntövallan. Sen turvin säädettiin vuonna 1912 myös yhdenvertaisuuslaki, joka antoi Venäjän kansalaisille Suomessa samat oikeudet kuin Suomen alamaisilla oli, äänioikeutta lukuun ottamatta. Tämä mahdollisti venäläisten nimittämisen korkeisiin virkoihin Suomessa.
Ensimmäisen sortokauden aikana merkittävässä roolissa olleen myöntyväisyyssuuntauksen kannattajat menettivät toisen sortokauden kuluessa uskonsa myöntyväisyyden hyödyllisyyteen ja lähentyivät passiivisen vastarinnan kannattajia. Toisen sortokauden loppuvaiheiden aikana Suomessa syntyi sotilaalliseen vastarintaan valmistautunut jääkäriliike. Ensimmäinen maailmansota esti suureksi venäläistämisohjelmaksi nimetyn ohjelman toteuttamisen. Toinen sortokausi päättyi Pietarissa maaliskuussa 1917 tapahtuneeseen helmikuun vallankumoukseen, jonka jälkeen Venäjän uudet vallanpitäjät palauttivat Suomen autonomian vuotta 1899 edeltäneessä laajuudessaan.
Koska personaaliunioni Suomen ja Venäjän välillä oli lakannut, niin sosialidemokraatit ja muutamat liberaalit säätivät valtalain, jonka tarkoituksena oli lisätä suomalaisten lainsäädäntövaltaa niin, ettei maan sisäisiä lakeja tarvitsisi hyväksyttää Pietarissa. Oikeisto kuvitteli Suomen palaavan personaaliunionin päiviin, vaikka personaaliunionin perusta eli hallitsijakuningas oli kaatunutkin. Yhdessä Venäjän pääministerin, Kerenskin, kanssa oikeistomme hajoitti eduskunnan ja järjesti uudet vaalit. Venäjän bolshevikkivallankumouksen jälkeen syksyllä 1917 oikeisto tuli toisiin ajatuksiin ja rupesi edistämään irtautumista Venäjästä.
Itsenäisyytemme nykytila:
Ei omaa tullilaitosta, ei omaa valuuttaa ja lainsäädäntövallankin kanssa on tilanne vähän niin ja näin.
Kooste Sauli Niinistön puheista ja Suomen perustuslaista | Jorma Jaakkolan kotisivut
Ensinnäkin on hienoa todeta, että istuva Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on kansanedustajana ollessaan ajatellut ja puhunut itsenäisesti! Eduskunnan pöytäkirjaan nimittäin on kirjattu koko joukko kansanedustaja Sauli Niinistön puheita, joista kokoomuslaisena voin olla ylpeä.
Tässä on todella hieno sitaatti Eduskunnan pöytäkirjasta sivulta 2718, keskiviikkona 17.6.1992:
Ed. Niinistö: Arvoisa puhemies!
Olen useaan otteeseen parin viime vuoden aikana tässäkin salissa todennut, että EY-jäsenyys tulee merkitsemään dramaattista muutosta suomalaisessa oikeusjärjestelmässä ja että tuo dramaattinen muutos väistämättä heijastuu myös suomalaiseen poliittiseen järjestelmään. EY-selonteko osoittaa, että näin tulee käymään.
Tässä tilanteessa kannattaa esittää yksi kiteytetty kysymys, ja se on se, minkälaisen arvon me Suomessa annamme omille perustuslaeillemme. Nimittäin EY-jäsenyyden myötä me annamme EY:n oikeusjärjestykselle, EY-oikeudelle, erittäin suuren arvon. Me annamme sille niin suuren arvon, että me sitoudumme siihen, että jos Suomessa on tullut säädettyä EY-oikeuden kanssa ristiriidassa oleva laki, EY-tuomioistuin saa soveltaa suoraan EY-oikeutta, siis mitätöidä sen suomalaisen eduskunnan ratkaisun, joka on ristiriidassa EY:n käsitysten kanssa. EY-tuomioistuin voi suoran oikeusvaikutuksen periaatteen vuoksi soveltaa suomalaiseen asiaan suoraan EY-oikeutta, olipa suomalainen laki minkä sisältöinen tahansa, kunhan se vain on ristiriidassa EY-lain kanssa. Tämä on peruslähtökohta. Miten tämä liittyy suomalaisten perustuslakien kunnioittamiseen? Se liittyy sillä tavalla, että Suomessa ei ole mahdollisuutta kontrolloida tämän talon työtä sillä tavalla, että jos täältä sattuu lipsahtamaan ulos laki, joka on Suomen valtiosäännön kanssa ristiriidassa, siihen voisi joku vedota.
Se on suorastaan perustuslaissa kielletty.”
Tuo Niinistön loppuyhteenveto on mielestäni hämärästi sanottu.
Toivon, että näiden linkkien antamassa historian valossa kukin pääsisi fundeeraamaan jopa Suomen tulevaisuutta.
Ehkä sinun olisi pitänyt käydä Lahden Historiapäivillä, jota isännöi useasti ex- suurlähettiläs Heikki Talvitie. Olisit saanut Kalmarin unionista perusteellisia historiatieoja. Mutta pystyyhän sitä pätemään kopioimalla Wikipediaa, joka on Savikiven raamattu.
Olet hassuttelupäällä jo aamutuimaan. Kyllä sanakirjat ovat jokaiselle hyvä lähtökohta asioihin. Uteliaat voivat jatkaa tutkimuksiaan pidemmälle, jos haluavat.
Mutta jos uppoutuu metsään, ei enää näe metsää puilta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_suuriruhtinaskunta
”Suomalaisen historiantutkimuksen nykyisten tulkintojen ja venäläistulkintojen mukaan Suomi ei ollut valtio-opillisesti erillinen valtio, vaan provinssi, kuvernementti, fiskaali- tai osavaltio (tai 1600-luvun termein ns. ”finanssivaltio” eli lähinnä talouteen liittyvä keskushallintokoneisto). Porvoossa vuonna 1809 ei valtiosta eikä autonomiastakaan ollut tehty mitään valtio-oikeudellisesti pätevää kaksipuolista valtiosopimusta Suomen ja Venäjän välillä, vaan Suomen suuriruhtinaskunnan asema ja sitä koskevat päätökset olivat täysin Venäjän keisarin hallinnassa. Näin muodoin kukin Venäjää hallinnut keisari päätti itsenäisesti suomalaisten aseman säilyttämisestä tai muuttamisesta. Suomalaisnäkemyksen mukaan keisarin valtaa Suomessa rajoittivat vuoden 1772 ja 1789 perustuslait. He yrittivät saada tsaareja hyväksymään maalle näihin lakeihin pohjautuvan hallitusmuodon ja muuttamaan ne suomalaisten muuttuneeseen asemaan paremmin soveltuviksi, siinä onnistumatta (esim. suomalaisten luterilaisuus vs. keisarien ortodoksisuus ja hallitsijan perimysjärjestys). Venäjällä ei ollut lainkaan vallalla, tiukan itsevaltiuden takia, länsieurooppalaista käsitystä perustuslaeista muun lainsäädännön yläpuolella olevina valtiosääntöinä. Keisarit olivat vain lupautuneet käyttämään itsevaltiuttaan suuriruhtinaskunnassa aiemmin vallinneiden lakien avulla. Toisin sanoen, he katsoivat voivansa hallita Suomea sen perustuslakien mukaan sitomatta itseään niihin ja alistumatta niiden alaisiksi. Käytännössä he johtivat suomalaisaluettaan hallinnollisilla määräyksillä, ukaaseille ja manifesteilla.”
———————————————————–
Eli toisin sanoen Venäjä keisari saattoi kunnioittaa Suomen lakeja tai olla kunnioittamatta. Sama valta on nyt annettu EU:n tuomioistuimelle.
Jotkut keisarit olivat sallineet Suomelle oman tullilaitoksen ja oman valuutan, joita EU ei ehkä meille tule suvaitsemaan.
Mitä tulee perustuslakiimme sitä on tainnut kolkutella nykyhallituksemme jopa liiaksi.
Sauli Niinistö sanoi näin eduskunnassa vuonna 1992:
”EY-tuomioistuin voi suoran oikeusvaikutuksen periaatteen vuoksi soveltaa suomalaiseen asiaan suoraan EY-oikeutta, olipa suomalainen laki minkä sisältöinen tahansa, kunhan se vain on ristiriidassa EY-lain kanssa. Tämä on peruslähtökohta.”
On todennäköistä, että integraation edetessä EU-tuomioistuin tulee puuttumaan asioihin enemmän kuin nykyään. Voimme ainakin toivoa, että EU tyrmää tai giljoniteeraa freudentalistien tahdosta täällä toteutettavan kahden kastin politiikan.
Toi oli niin pitkä juttu, että en jaksanut lukea ihan loppuun asti, mutta vähän jäi vaivaamaan se, että missä se Kala Mari sitä Unioniaan piti ja mahtaakohan siellä nykyään olla jonkun muun firman kylmäasema, koska noi Unionit hävis 30-vuotta sitten!?