Taitaa kalastus pitkällä siimalla olla päivinämme katoavaa kansanperinnettä. No salakkasyötillä naapurin kanssa verestimme vanhoja muistoja. Kuvaa saaliista ohessa.
Poikaiällä muistan kun enoni kanssa entisiltä savennostolammeista pitkävartisella haavilla haalattiin ruutanoita kuhasiimaan syöteiksi. Joskus taas illan kynnyksellä sateen jälkeen kastematoja Mustialan koulutilan pelloilta noukimme ahvenille syöteiksi, jännää touhua se oli.
Ankeriassiimalla en ole ikinä ollut mutta kuullut sitäkin hurjempia juttuja suurista saaliista.
Sain naapurilta lahjaksi pitkän, hyvin pitkän, melko isot koukut, kalatäkyyn sopivat. Täytynee ottaa pätkä, millä harjoitella. Uimarille voi viritys olla vaaraksi. Pitäisi ehkä ottaa uintiretkelle linkkuveitsi mukaan.
Se pitkäsiima on taitolaji. Jos ei osaa, niin siima on sekaisin ja siinä sitä sitten ollaan. Jos soutajakaan ei osaa, niin ei siitä mitään tule.
On hyvä asia, että vanhaa kalastustapaa verestetään. Nykyisin yleisin kalastustapa taitaa olla ostaa kaupasta kalaa vaikkapa säilykepurkissa, pakasteena tai savustettuna.
Sinänsä ainakin Virosta saa melkein syötäviä kalasäilykkeitä kohtuulliseen hintaan. Se syötävyys on tietysti makuasia. En ymmärrä pätkääkään, että jotkut tekevät makeita kalasäilykkeitä. Kuten en ymmärrä sitäkään että jotkut lisäävät ruisleipään sokeria tai siirappia.
Pitää olla tarkkana mitä ostaa.
Kun nyt kalasäilykkeistä ja leivästä tuli puhe; mustleib ei ole ruisleipää vaan mallastetusta ohrasta, ruis- ja vehnäjauhoista valmistettu ja siirapilla maustettu ja voideltu leipä. Ruggileib taas on aivan kuten meilläkin mutta sitä saa myöskin esim valkosipulilla maustettuna, voin suositella.
Parhaat kalasäilykkeet mielestäni valmistaa Virurand. Kilurullid, räimerullid, suisutadud peipsitint (Peipsin kuore), vürtsikilu; etikkaperusteiseen mausteliemeen valmistettuja.
Kaikkein halvimmalla kilohinnalla ei kannata ostaa. Jos kilohinta on yli 15€, voi olettaa laatuakin, ellei entuudestaan tunne tuotetta.
Sitä lukee tätä sivusta ja ihmettelee, kun hädin tuskin mato-ongen kanssa olen joskus pelannut. Se on kun tuo ruoansulatus ei oikein kalaruokaa saa alas niin ei tule harjoitettua.
Mutta kukin tyylillään. Tässä maassa sentäs vielä pari järveä on jäljellä.
Onhan sitä siimalla tullut kalasteltua, merellä lohta ja nyt sisävesillä vähän kaikenlaista kalaa.
Nykyisellään minulla on 250 koukkuinen siima, kahdessa laatikossa, koukut 30 – 00 koukkukoolla.
Aiemmin kalastelin lohta 200-koukun siimalla, koukut 60 kokoa. Selkäsiima 2,0 kierrettyä monofilia, kohoissa tapsit, 5-10m pitkiä. Tapsien vahvuus 0,80, vedetty monofil. Siiman kokonaispituus oli n 3 km yhteensä. Siima syötitettiin ja laskettiin, palattiin laskupäähän ja kerättiin koholta koholle kertaalleen, kalat pois ja uudet syöti sitten tunnin päästä kerättiin siima sisään. Siinä se päivä kului; aamuhämärästä iltahämärään ja pimeän tullen ajeltiin kotiin.
Ei onnistuisi tänä päivänä, siksi vilkas laivaliikenne on. Nykyisellään on normaalia, että horisontista horisonttiin näet yhtaikaa puolenkymmentäkin alusta kerrallaan, jopa enemmänkin.
Tuo pyydys on meilläkin, ei montaa päivää aikaa kun katselin sitä rantasaunan pukukuhuoneessa penkin alla. Hyvin näytti olevan pakattu, eikä kalastettu kymmeniin vuosiin. Oli siellä kymmenkunta iskukoukkuakin hyvässä järjestyksessä, en muista milloin viimeksi on koskettu.
Takertui silmäni tuohon kuvan punaiseen palloon, niitä ilmestyi viikolla meidän rantaan melkein laiturin päähän, niitä on kolmekin kappaletta. Ei tullut tutkittua, ovatko viimesyksyisiä vai mitä pyydysmerkkejä. Minä en ainakaan siitä kohdasta ole saanut minkäänlaista kalaa milloinkaan.
Vielä siitä pitkästäsiimasta, kovin on isotöinen. Jo siihen syöttien saaminen tuottaa tuskaa. Enää ei tahdo löytää edes kivennuoliaisia, joita ennen sai melko helposti kiinni.
Ei se pitkäsiima mielestäni ollenkaan vaikea ole käsitellä. Minä kun kalastan aina yksin, olen vuosien myötä myöskin jotain oppinut.
Lohisiiman kanssa ei oikein yksin pärjää, siksi haastava tuo isokoukkuinen pyydys on. Pelkästään turvallisuusseikat lohisiimalla pyytäessä vaatii kaksi henkilöä.
Pelkästään ankeriaan takiahan tuota aikoinaan, kokonaissaaliskin niiden osalta vielä laskettavissa puuttuvista koukuista.
Meidän vesistä ankerias on miltei hävinnyt. Sitä vastoin ankeriasta maukkaampana pidän madetta; yleinen siimakalastussaaliissa. Made pitää heti noston jälkeen verestää ja pistää kylmään. Minulla on veneessä 50l kylmälaukku ja jäärouhetta sen pohjalla.
Yksi suosikeistani mitä kalaruokiin tulee on kermainen sitruunankuoriraasteella ja valkopippurilla keveästi maustettu mademuhennos. Makea vesi nytkin kielelleni herahti kun tästä puhuin.
Eilen savustin kirjolohen puolikkaan (n 500 g) leppäpulikoilla, oli niin herkullinen että ei edes kunnolla jäähtymään kerennyt kun emännän kanssa sen suurella mielihalulla, vähän keskenämme kilvoitellenkin söimme suihimme.
Minä tuota madetta olen fileinä savustanut, hauduttanut, paistanutkin. On aivan surkeaa, että mateen sanotaan kesällä maistuvan mudalta. Jos niin, silloin kalastaja ei edes osaa saalistaan käsitellä. Made on kaikin tavoin valmistettuna herkkukala.
Niistä mateen nahoista muuten olen joitain puukontupen päälisiäkin kaitellut.
Madekeitto on hyvää – meillä siinä oli paljon maitoa.
On tosiasiaan madekeitto aivan herkkua. Meillä vaan ei siihen maitoa sotketa.
Paljon tilliä, valkosipulia, näin keväällä pienien nokkosten silputtuja lehtiä, porkkanaa siivuina, vähän perunaa ja lopuksi mustaa koskenlaskijaa ja madefileitä. Kyllä vaan on herkkua. Hyvän säväyksen keittoon tekee myös hieman raastettua piparjuurta.
Minä aikanaan kalastelin tähän aikaan vuodesta kutuhaukea katiskalla. Kerran sitten nostin katiskaa veneeseen, alkoi siinä melkoinen tohina, muutama hauki siinä oli ja kun käänsin sen väärinpäin ei menosta veneen pohjalla tullut loppua. Veneen pohjalla ollut vesi roiskui ympäriinsä niin, että minäkin kastuin, joku kumman elukka paineli edes takaisin, mutta ei päässyt pitkin lasikuituveneen liukkaita laitoja pois. Minä yritin tarttua elukkaa niskasta kiinni, mutta eihän se onnistunut niin liukas se oli. Eikun kiiruun vilkkaa rantaan ja huutelin naapurin apuun. Hänelle se sitten olikin tuttu tapaus, joskus ennenkin ankeriaan kanssa pelannut. Otti sanomalehden saadakseen otteen limaisesta elukasta. Naulasi sen lankkuun kiinni ja nylki tuppeen. Mittaa mokomalla oli hiukan yli metrin ja minä pelästyin ihan aidosti, kun koskaan en ollut mokomaa nähnyt.
Aikanaan naapuri toi muutaman renkaan siitä savustettuna maistiaisiksi, en kyllä isommin pitänyt.
En ole minäkään ankeriaan ystävä.
Kyllä ankeriaasta hyvää syötävää saa ei saa olla siinä kuitenkaan kädetön silloin se ei onnistu
On niitä muuta tullut käsiteltyä tuppeen ja savupönttö tehnyt loppu silauksen siellä myös tulee pois paljon ankeriaan rasvasta terv tepivaari
No, onhan se ankerias hyvin valmistettuna, esim savustettuna ihan maittavaa. Eestiläiset sen osaavat; ani harva Suomessa osaa kunnon savukalaa ankeriaasta tehdä. Kaiken lisäksi, ainakin Suomessa ankerias luetaan uhanalaiseksi lajiksi.
Joo tänä päivänä en ottaisi aivan heti vaan sais mennä ennen kun ankeriasta oli suurempia määriä asia oli toinen kokonaan terv tepivaari
Sen verran tuolta Hanno Kaskilta opin, että ankeriaan savustamisessa tärkeä asia on, koska se savustetaan vain avattuna ja nylkemättä; kaikki savustimen räppänät pitää olla aivan auki, että kala kuivuu (rasvaa ja kosteutta vähenee). Sokerisuolaaminen ennen savustamista edesauttaa myöskin kosteuden vähenemistä. Savustusaika pitää olla pitkä ja lämpötilan max 70 astetta.
Eestissä on hyvä ankeriaskanta mutta meillä on toisin.
Moni muuten mieltää nahkiaisen ja ankeriaan lähes lajisukulaisiksi, nahkiainen kun ei ole edes kala vaan kuuluu ympyräsuisiin ja saa minusta vapaasti kuulua; en koske.
Onkos muuten monikin kokeillut ruutanaa valmistaa. Siis puhun nyt järviruutanasta, eri kuin lampiruutana. Järviruutanaa meillä esiintyy, elelee 5m ja sitä syvemmissä vesissä, se tulee n 1 – 3kg painoiseksi ja on aivan oivallinen savustuskala, graavattunakin ihan maukas.
Ainahan ankerias on ollut eräänlainen uhanalainen laji Suomessa. Vasta viime syksynä se rauhoitettiin neljäksi kuukaudeksi (01.10 – 31.01.) Ei kai sekään ihan pelkkää tarua ole, että se lisääntyisi pääosin Sargassomerellä. Se mitä minä kerroin saaliistani tapahtui muutama vuosikymmen sitten, joten turha ainakin minua syyllistää.
Ei tässä nyt kukaan ketään syytä; mereen laskevien pientenkin jokien patoaminen kait suurin syyllinen vaelluskalojen ongelmiin. Ankeriaan kohdalla vielä sekin ongelma, että se ei pysty käyttämään kalateitä, siksi niitä tuhoutuu melkoisin määrin voimalaitosten turbiineihin.
Sargassomerellehän se ankerias kutemaan vaeltaa ja lasiankeriaat sitten sieltä yrittävät paluuta kotivesiin ja vaihtelevalla menestyksellä toisinaan.
Ankeriaan kohdalla istutustoimintaakin on tehty mutta tulokset siltikin lienevät heikohkoja. Tänne Hämäläisvesiinkin takavuosina ankeriasta on istutettu mittavia määriä.
Mulla oli kellarissa vanha perintö kalu pitkä siima heitin meneen koukut noukin talteen
Se oli vanhan ajan siimasta koottu elikkä kalastaja lankasta mutta ei siinä ollut kestoa edes räkä kiiskelle sitä mukaa kun otin koukkuun kii lanka katkes terv tepivaari
Moni muuten mieltää nahkiaisen ja ankeriaan lähes lajisukulaisiksi, nahkiainen kun ei ole edes kala vaan kuuluu ympyräsuisiin ja saa minusta vapaasti kuulua; en koske…. Lainaus omasta kommentistani. Kuuluisi olla…ei ole edes oikein kala…
Ympyräsuisista ovat tutkijatkin hieman eri mieltä, ovatko ne oikeastaan kaloja, ne kun ovat leuattomia.
Oli miten oli, eivät minulle maistu.