Taas kerran takseista ja sairaalasta

Takseista on kerrottu ihan riittävästi, mutta otetaan hiukan eri näkökulmasta, eli omasta kokemuksesta niin ei olla huhujen varassa.

Maanantaina minä menin Taysiin kutsuttuna pieneen päiväoperaatioon. Vaimo kyyditsi minut ja jäi kaupungille odottelemaan. Päivä oli melko varhainen kun piti jo 7.30 olla paikalla. Aikataulussa kuitenkin edettiin ja minun piti iltapäivän alussa päästä pois. Kävi kuitenkin niin, että minulle tyypillisesti tapahtui jotakin, eli jotain meni pieleen. Lääkäri ilmoitti pois pääsyn siirtyvän seuraavalle päivälle. Vaimo jäi yöksi tyttären luo odottelemaan minua seuraavaksi päiväksi.

Sama kuitenkin toistui tiistaina, keskiviikkona, vielä torstainakin, eli lääkäreiden vastatoimet eivät onnistuneet kaikista yrityksistä huolimatta. Vaimo tietysti poistui kaupungista ilmoittaen, että tule millä tulet se on sinun asiasi. Tämä on kuitenkin sivujuonne, eikä suoraan liity takseihin.

Eilen ei sitten lääkärit tehneet mitään ja tämän aamun röntgenkuvan mukaan asia olikin korjaantumassa ihan itsestään, ilman toimenpiteitä. Silloin alkoi selvittely millä minä lähden pois Tampereelta. No onhan olemassa edullinen KELA-kyyti, jota ennen en ole kokeillut. Sanoin ottavani sen sairaalan pihasta pirun pitkästä jonosta, ei se sitten kuulemma menekään niin, se pitää sairaalan sihteerin tilata. Sihteeri ilmoitti sen tilanneensa ja tulee klo. 13.00. Sanoin taas meneväni pihalle vastaan, sekään ei sitten onnistunut, pitää odottaa huoneessa kuski tulee hakemaan. Ihan ajalleensa se kuski tuli ja me menemme peräkanaa pihalle ison pikkubussin viereen jossa on täydellinen invavarustus. Ei hitto, tuleeko meitä montakin ja joku pyörätuoliasiakaskin vielä. Eikun sinä ole ainoa kuskattava, muita ei ole siihen suuntaan tulossa.

Matkalla juttelimme kuskin kanssa, minä kun olen kova höpöttämään enkä saa pidettyä suutani kiinni vieraankaan kanssa. Hän kertoi olevansa Pälkäneeltä ja aikansa odottanut siellä noin kello kymmeneen, mutta yhtään kyytiä ei tullut. Siirtyi sitten Tampereelle sairaalan jonoon, jossa hän oli silloin 60;s kyytiä odottava taksi. Minä olin sen päivän ensimmäinen asiakas, jolloin hän ajatteli tekevänsä edes jotakin. Minua kuskaaminen hänen mielestään ei ollut alkuunkaan kannattavaa, heidän palkkionsa Kelakilpailutuksensa jälkeen oli noin 20% halvempaa kuin hänen laskemansa kannattavuushinta.

Auton varustelua ihmettelin, se oli kuin tietokonetoimistossa. Siinä oli kaksi kännykkää, joista toinen oli puhumista varten, toinen toimi navigaattorina. Oli kortinlukija, sekä tulostin ja pakollinen taksamittari. Johan niiden operaattorimaksut tekevät kuukaudessa jotakin. Itse auto on kallis niillä invavarusteilla. Minun kuskaaminen ei taatusti ollut kannattavaa.

Minua kuskaaminen ei varmasti ollut kannattavaa, koska meiltä hän ajoi tyhjänä Tampereelle takaisin. Hän olisi voinut jäädä odottelemaan paluukyytiä, mutta se olisi voinut olla vaikka kohti Turkua, jolloin hän olisi ollut aina vaan kauempana Tampereesta.

Palvelu häneltä oli ihan ensiluokkaista, mutta joku mättää pahasti näissä nykysäännöissä. Hän itse sanoi, että näillä säännöillä ei sen ammatin harjoittaminen kannata pitkän päälle, ei yksi kannattamaton kyyti päivässä elätä.

Minun omavastuuosuuteni oli siitä matkasta 25 euroa. Siis yhteiskunta maksoi todella paljon, taidan edelleenkin kulkea omalla autolla.

Sairaalan palvelut ja hinnat ovat muuttuneet sitten viimenäkemän, mutta se on ihan oma tarinansa.

10 vastausta artikkeliin “Taas kerran takseista ja sairaalasta”

  1. Heikki, eiköhän se suurin syyllinen löydy sieltä ylimmältä rapulta, eli ministeri Berner ja hänen klaaninsa.

  2. Pentti – niin löytyy, mutta kyllä tässä hölmöys pitää ylittää paikallisesti. Möttökin olisi hoitanut sinut pois sairaalata, jos olisit piruuttasi soittanut hänelle.

    1. Heikki, kyllä varmasti Möttö ja moni muukin, yritin vaan kertoa asiasta yleisellä tasolla, joka on täysin mätä. Näitä juttujahan on lehdet täynnä vieläkin, vaikka uudistuksesta tulee kesällä vuosi täyteen.

      Unohtaa ei voi tilannetta täällä maaseudulla, jossa taksin saaminen on suuri ongelma tiettyinä aikoina vuorokaudesta. Minulle kertoi tuo jutun taksikuski, että ennen oli varaa lähteä matkoille, mutta ei ollut aikaa. Nykyään on aikaa, mutta ei varaa.

    1. Oiskohan mainittu minsteri omassa atmosfäärissään ja vähintäin hiukka pois tämän ajan arkirealismista : Sipilän tahtotila.

      Se mikä toimii suhtkoht hyvin että ollaan tyytyväisiäkin,niin miksi sekoittaa pakkaa MustaPekalla_ ilman jokeria ?

      Liian nopealla aikataululla täysuudistus,ilman pienintäkään kokeiluaikaa saanee useinkin jopa tietyn kansanosan ”lumipalloefektin poliit.tekij.kohtaan”.

  3. Niin maalaisjärjellä luulisi että taksijonosta voi ottaa ensimmäisen auton,
    joka sitten ajaa kyydin kelahinnalla ?
    – Mitä älliä hallitusBerner käytti saadakseen yksinkertaisen asian monimutkaiseksi.?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *