Kokoomukselle vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia: uudeksi puoluesihteeriksi pappi

… – muka ”tasapainottamaan ruudinsauhu-NATO-(pää)linjaa…?

https://yle.fi/uutiset/3-10957535

STT:n mukaan kokoomuksen puoluesihteeriksi on nousemassa ammattiliitto Akavan kehityspäällikkö Kristiina Kokko. Hän on toiminut aiemmin muun muassa kokoomuksen ministeriryhmän erityisavustajana.

Kristiina Kokko työskentelee tällä hetkellä Akavan kehityspäällikkönä.

Uusi puoluesihteeri valitaan tulevana lauantaina kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa. Käytännössä kokoomuksessa puoluesihteeri valitaan puheenjohtajan esityksen perusteella.

Ylen tietojen mukaan kokoomuksen puoluehallitus ja -valtuusto ovat saaneet esittää tehtävään sopivia ehdokkaita. Useiden kymmenien nimien joukosta puoluejohto on valinnut haastatteluun muutamia.

Nykyinen puoluesihteeri Janne Pesonen kertoi kesäkuussa jättävänsä tehtävänsä. Pesonen ehti toimia puoluesihteerinä reilut kolme vuotta.

Puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo on aiemmin sanonut, että oppositioasema edellyttää kokoomukselta uudenlaista asennoitumista, jonka myötä myös puoluesihteerin roolia uudistetaan. Ylen tietojen mukaan uudelta puoluesihteeriltä on toivottu erityisesti uutta otetta puolueen poliittisen strategian hiomiseen.

Kristiina Kokko on koulutukseltaan teologian maisteri. Hän on työskennellyt myös seurakuntapastorina.

Kokko ei halunnut torstaina kommentoida asiaa STT:lle.

7 vastausta artikkeliin “Kokoomukselle vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia: uudeksi puoluesihteeriksi pappi”

  1. Mitäs väliä sillä sitten on, jos on pappi? Koti, uskonto ja isänmaa eivät kyllä enää sovi Kokoomukseen.

    Enempi ihmetyttää tuo, että tulee Akavasta. Akavan pitäisi kumminkin olla ammattiliitto. Vaikka se edustaakin akateemisia, niin eivät kikyt ja julkisen sektorin lomarahojen leikkaukset akateemisillekaan myönteinen asia ole olleet. Varsinkin kun tuo kiky voi olla monella alalla täyttä pelleilyä eikä edistä kilpailukykyä millään tavalla.

  2. Tämä pingottakin työnantajaliittoon – jos vanhat merkit paikkansa pitää. Tai valtakunnansovittelijaksi.

  3. Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö ja sen jäseniä on niin yrittäjiä kuin työläisiä. Eli ammattiliitto. Tässä nähdään kuinka Monikansallinen Kokoomus on myös ayy:tä kannatrava puolue. Ei uutta auringon alla, käyhän kokoomus joka vuosi neuvottelemassa ryssän kanssa Moskovassa.

    1. Kannattaako yrittäjän kuulua ammattiliittoon? Vaatii työntekijöilleen palkankorotuksia ja samalla vastustaa niitä? Vaatii kikyjä ja samalla kiroaa niitä?

      1. Etujärjestönähän tämä toimii yrittäjille kuten näille työntekijöille, hyvin viereltä liippasee ayy touhua, eikös vain. Eli puhuisin hyvin samankaltaisesta asiasta…

        Itse kun en halua eritellä yrittäjiä, työntekijöitä, eläkeläisiä, työttömiä, opiskelijoita jne, olemme kaikki täällä Suomessa samassa junassa eri vaunuissa, eriarvoisuus ja vainoharjaisuus heiluttaa vaunua jossa on vain sirkuksen väkeä…näinhän se on ollut aina ja näin tulee olemaan.

        1. Silloin kun neuvotellaan työehdoista ollaan joka tapauksessa eri puolilla pöytää. Jos vaatii itselleen palkankorotusta ja samalla tyrmää sen niin onhan se aika skitsofreenistä.

  4. Vastaisin tuohon, että ei. En ole koskaan edes kuulunut Suomen Yrittäjien keskusjärjestöön; melkein aivan itse olen asiani hoitanut ja arvioinut. Ammattiliittojen työehtosopimusmalleista minulla on ollut paljonkin hyötyä, ei liitoista. Olen jo aiemminkin tämän asian moneen kertaan julkituonut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *