Mitähän Kansainliiton – eli Englannin ja Ranskan – olisi kenraali Mattisin mukaan pitänyt tehdä talvisodassa, muuta kuin mitä tekivät?

Mattis on kyllä amerikkalaisena kenraalina vähän jäävi kommentoimaan, sillä Usa ei kuulunut Kansainliittoon, vaikka oli sen perustanut, ja presidentti Wilson oli saanut tästä rauhannobelinkin. Usa olisi koska tahansa voinut liittyä ja sitten vaikuttaa…

Ranskahan olikin tekemässä  muuta, mutta Englanti Churchillin johdolla esti.

Donaldin kerrotaan erottaneen Mattisin puolustusministerin paikalta, koska tämä oli tehtävään liian tyhmä.

Donaldilla ei ole pahoja aukkoja tieoissaan tässä suhteessa: sekä hänen isänsä että setänsä olivat erittäin tärkeitä toimijoita Usan valmistautuessa sammutetuin lyhdyin liittymään sotaan Saksaa ja Japania vastaan. Ja hänestä kasvatettiin klaanin sotilasta.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006343395.html

Yhdysvaltojen entinen puolustusministeri kirjoitti Suomelle kirjeen talvisodan muiston kunniaksi – mukana piikki nykyjohtajille

Yhdysvaltojen entisen puolustusministerin kirjeessä saattoi olla havaittavissa piikki presidentti Donald Trumpille.

Julkaistu: 0:59

Donald Trumpin kanssa riitautunut Jim Mattis veti talvisodan tapahtumista yhteyden nykypäivään.

Suomen Yhdysvaltojen-suurlähetystö järjesti keskiviikkona seminaarin talvisodan alkamisen 80-vuotispäivän muistoksi. Tapahtumassa luettiin ääneen kirje, jonka Yhdysvaltojen entinen puolustusministeri Jim Mattis oli kirjoittanut.

– Talvisota on täynnä opetuksia historian ystävälle, ja se on ollut avainasemassa lukemattomien nuorempien upseerien ja sotataktikkojen kehityksessä. Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin sillä on paljon opetettavaa meille, Mattis kirjoitti.

– Ennen kaikkea konflikti on iskulause patriooteille. Se todistaa, että kotimaansa puolesta taistelevan kansan sinnikkyys ja päättäväisyys voi antaa heille voimaa, joka korvaa puutteet aseissa ja henkilömäärissä. Suomalaisten puolustuksen pelottomuus Neuvostoliiton hyökkäyksen edessä on edelleen erittäin vaikuttavaa.

Mattis jatkaa kuvailemalla suomalaisten sotilaiden taktista neuvokkuutta ja kykyä sopeutua vallitseviin olosuhteisiin.

– Lopuksi, talvisodan historia vaatii meitä tunnustamaan Venäjän ja muiden revisionististen valtojen kasvavan sotaisuuden. Silloin, aivan kuin nytkin, heidän toimensa paljastavat ennaltaehkäisevän verkoston rapistumisen, Mattis kirjoitti.

– Kansojen liiton kyvyttömyys torjua Neuvostoliiton aggressiivisuutta vain 20 vuotta ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli seurausta maailman johtajien kyvyttömyydestä ymmärtää tuolloisten instituutioiden riittämättömyys nousevien turvallisuusuhkien edessä. Meidän ei tule toistaa tätä virhettä nykypäivänä.

Mattis toimi Yhdysvaltojen puolustusministerinä tammikuusta 2017 joulukuuhun 2018. Hän erosi vastalauseena amerikkalaisjoukkojen vetämiselle Pohjois-Syyriasta. Presidentti Donald Trump suuttui Mattisin erosta ja sanoi antaneensa tälle potkut.

Mikko Marttinen, New York

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *