Julkaistu: 3.7. 2:00 , Päivitetty: 3.7. 6:56

Jopa puolet maamme psykiatrian avohoitoyksiköiden asiakas­käynneistä on todennäköisesti terveyshyödyltään kyseenalaisia. Pääasiallinen ongelma on, että mielenterveyshoito on hoito­suhteen alusta ­alkaen liian harvajaksoista ja hoito kestää tarpeettoman pitkään. Ani harva akuutissa avuntarpeessa olevista uusista potilaista saa riittävän intensiivistä psyko­sosiaalista hoitoa. Lisäksi hoidossa on potilaita, joille erikoissairaan­hoidon hoito­toimenpiteistä ei ole enää hyötyä.

Kyse ei ole niinkään voimavarojen puutteesta vaan niiden asianmukaisesta kohdentamisesta. Ongelmana ei ole taitamattomuus vaan se, että työtavoissa on paljon historiallisia jäänteitä ajalta, jolloin voimavarat ja avohoidon potilaskunta olivat erilaisia kuin nykyään.

Tilanne olisi korjattavissa työn uudelleen organisoinnilla ja työ­tapojen muutoksella. Laatupainotteisia elinvuosia merkittävästi lisäävien ja tutkitusti tehoavien hoitomenetelmien siirtyminen käytäntöön on hidasta. Hollannissa avohoitoa uudistettiin karsimalla pitkäaikaisia, harvemmin kuin kerran viikossa toteutuvia hoitojaksoja, ja nyt tehoavia psykoterapiamuotoja on siellä paljon enemmän saatavilla.

Psykiatrista hoitoa voitaisiin kehittää myös toipumislähtöisellä hoito­ideologialla, lisäämällä hoidon suunnitelmallisuutta ja vaikuttavuuden seurantaa sekä laadukkailla tieto­järjestelmillä, jotka ohjaisivat hoitoa vallitsevan tutkimustiedon ja Käypä hoito -suositusten mukaiseksi. Potilaan yksilöllinen toipuminen on saatettava palvelujen keskiöön.

Toipuminen mielen­terveys­häiriöistä on sitä tuloksekkaampaa, mitä nopeammin ja intensiivisemmin ­uusi potilas saa hoitoa. Hoidon tulisi alussa toteutua vähintään kerran viikossa 3–6 kuukauden ajan ja tähdätä siihen, että potilaan kokemus pystyvyydestään vahvistuu mahdollisimman hyvin. Tämä perustuu kansainväliseen tutkimus­tietoon.

Silti Suomessa hoitosuhteen alussa – jo kolme kuukautta hoidon aloittamisesta – potilaan käynti­tiheys on keskimäärin laskenut kahteen käyntiin kuukaudessa. Vuoden päästä käyntejä puolestaan on suosituksiin nähden liian usein, ja ne jatkuvat samanlaisina vuodesta toiseen. Osalle potilaista hoitosuhde saattaa olla ainoa läheisempi ihmissuhde. Henkilökunnan työpanoksesta huomattava osa kuluu vuosia hoidossa olleiden parissa.

Toipumisorientaatiosta on tullut keskeinen viitekehys mielenterveyspalveluiden tuottamiseen ja järjestämiseen monissa maissa. Se on ajattelun ja toiminnan viitekehys, jossa painottuvat potilaiden voimavarat, osallisuus, toivo, merkityksellisyys ja myönteinen mielenterveys. Henkilökohtainen toipumisprosessi johtaa tyydytystä tuovaan elämään psyykkisen sairauden aiheuttamista rajoituksista huolimatta.

Muiden kuin vaikea-asteisten häiriöiden onnistuneessa hoidossa työntekijä kykenee tekemään ­itsensä tarpeettomaksi. Silti potilaan pitäisi aina pystyä ­palaamaan hoitoon, jos haittaavat oireet palaavat tai toimintakyky ­laskee. Hoitojen välisten seurantojen tulisi olla sähköisiä. Tarpeen mukaan olisi käytettävä nykyistä enemmän ryhmämuotoisia hoitoja.

Hoidon vaikuttavuutta ja asiakaspalautetta pitäisi mitata systemaattisesti. Ilman mittaamista hoidon prosesseja on vaikeaa parantaa. Hoitotoimenpiteillä olisikin oltava rakenne eli sisältö, kesto, tavoitteet ja mittarit: mitä tehdään, kenelle, kuka tekee, kuinka pitkään ja tiiviisti, mitä halutaan saavuttaa – ja miten tavoitteiden saavuttamista eli vaikuttavuutta mitataan. On myös pystyttävä lopettamaan hoitoja.

Tällaista rakenteellista ja tiedon perusteella ohjattua hoitoa ei nyt ole saatavilla, vaikka näin toimimalla potilaan asema paranisi ja todennäköisesti säästyisi rahaa. Hoito­kokonaisuuksien kustannusvaikuttavuutta ei mallinneta, eikä palvelujärjestelmää ohjata tai kehitetä kustannusvaikuttavuuden mukaisesti. Tilannetta voidaan kohentaa digitaalisilla tietojärjestelmillä.

Kun palveluja kehitetään, yhä keskeisemmällä sijalla tulisi olla potilaiden hoito henkilökohtaista toipumista tukevalla tavalla. Mutta sen ohella pitäisi toteuttaa työtapojen vallankumous eli varmistaa hoitojen tarpeenmukainen tiheys ja kesto, saatavilla olevien hoitomuotojen tarpeenmukainen yhteiskäyttö ja hoitosuunnitelmassa pysyminen.

Jyrki Korkeila

Kirjoittaja on psykiatrian professori Turun yliopistossa ja ylilääkäri Satakunnan sairaanhoitopiirissä.

Miten tähän kaikkeen nyt sitten taas liittyy Tarja-mummeli Halonen?

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/08/terve-menoa-tarja-halonen-europuoskaritieteen-gangsterikummitati

Terve menoa Tarja Halonen, europuoskaritieteen gangsterikummitäti!!!

GIN ”

HÄN ”JOHTAA TIETEELLISESTI” HOMMIA HELSININ ”YLIOPISTON” HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJANA!!!!

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712202200619317_pi.shtml
” Presidentti Tarja Halonen Helsingin yliopiston hallituksen johtoon

Keskiviikko 20.12.2017 klo 16.15

Presidentti Tarja Halonen ryhtyy johtamaan Helsingin yliopiston hallitusta.

Helsingin yliopiston hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan keskiviikkona puheenjohtajakseen presidentti Tarja Halosen. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Teija Tiilikainen. Hallituksen toimikausi on neljä vuotta 1.1.2018-31.12.2021.

Halonen näkee yliopistolla olevan merkitystä yhteiskunnassa monella tasolla.

– Suomella on mahdollisuus pärjätä kansainvälisessä kilpailussa ja pitää huolta pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Opetuksella, tutkimuksella ja innovaatioilla on tässä työssä iso merkitys, Halonen toteaa tiedotteessa.

– Vaikka ajan tasalla pysyminen ja kilpailussa selviäminen ovat tärkeitä asioita, toivon että yliopiston puolella voidaan pitää näköalaa tätä laajempana. Tämän vuoksi sivistykseen, koulutukseen ja tutkimukseen tehtävät perussijoitukset ovat ehdottoman tärkeitä. Toivon myös, että suomalaisten perinteinen suuri kunnioitus tätä sektoria kohtaan säilyy, Halonen lisää.

Hallitus valitsee rehtorin

Yksi ensimmäisistä tehtävistä uudella hallituksella on päättää keväällä 2018 yliopiston seuraavasta rehtorista. Helsingin yliopiston hallitus näkyy myös yliopiston ulkopuolella.

– Helsingin yliopistolla on jo tunnustettu asema sekä suomalaisessa tiede- ja kulttuurielämässä että kansainvälisesti. Yliopiston hallitus kattaa hyvin yhteiskunnan eri sektoreita ja voi verkottua sekä Suomessa että kansainvälisesti entistä aktiivisemmin. Hallituksen puheenjohtajana koetan käyttää hyväkseni sitä kansainvälistä kosketuspintaa ja kokemusta, jota minulla on, Halonen lupaa.

Helsingin yliopiston hallitus 2018-2021: Tarja Halonen (puheenjohtaja), Teija Tiilikainen (varapuheenjohtaja), Ilona Herlin, Tommi Laitio, Jussi Pajunen, Ilona Riipinen, Jukka Kekkonen, Kalle Saksela, Pirjo Hiidenmaa, Thomas Wallgren, Elisa Hyytiäinen, Antti Kähkönen (toimikausi 1.1.2018-31.12.2019), Johanna Riitakorpi (toimikausi 1.1.2018-31.12.2019).

JUHA KESKINEN
juha.keskinen@iltalehti.fi ”

Hallituksessa ei näyttäsi olevan ketään, joka ymmärtäisi tieteestä yhtään mitään.

Kaikki ovat joko taäysin ulkopuolisia- ta i haistapaskantieteilijöitä.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/08/tasavallan-presidentille-16-11-2003-hallituksen-esityksen-vuoksi-akatemian-puheenjohtajaksi

Arvoisa Tasavallan presidentti

Hallitus (opetusministeri Tuula Haatainen) on tänään päättänyt esittää Suomen Akatemian johtajaksi Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumin johtajaa YT Raimo Väyrystä.

Hallituksen perusteluna ehdotukselleen eivät ole niinkään YT Väyrysen omakohtai-set perustutkimusansiot, vaan hänen oletettu ”kansainvälisyytensä”.

Perustutkimus onkin aina jo suorastaan olemukseltaankin kansainvälistä, tiedän sen asian itsekin perustutkijana aivan tarkalleen. Mutta valitettavasti YT Väyrysen ja hä-nen joidenkin alaistensa Tutkijakollegiumissa kansainvälisyys ei ole hänen johtaja-kaudellaan ollut lainkaan perustutkijan tieteellistä kansaivälisyyttä, vaan jotakin muu-ta, hallinnollista, muodollista, tieteellisesti sisällötöntä kansainvälisyyttä, kaikkein pahimmassa tapauksessa se on ollut todellisen kansainvälisen perustutkijayhteisön ulkopuolella olevaa pseudotieteen ”kansainvälisyyttä”, eräänlaista kansainvälistä terrorismia.

Ja tämä on siksikin erityisen ikävää, että samalla kun Väyrysen johtaman Kollegiu- min tutkijoiden käytetävissä ovat olleet esimerkiksi muiden suomalaisten perustutki-joiden kehittämät maailman hienoimmat aivokuvantamislaitteistot, niin keskeiset tut-kijat ovat olleet kansainvälisen efektiivisen, etenevän perustutkijayhteisön ulkopuo-lella, eivätkä ole tunteneet keskeisimpiäkään alansa tuloksia ja teoriota, kuten Ivan Petrovitš Pavlovin ehdollistumisteoriaa ja Lev Semjonovitsh Vygotskin kielellistä ajat- teluteoriaa. Väyrysen ja hänen kaltaistensa johdolla Suomelta on saatettu jo ”mämmätä” yksi tai vaikka useampikin kätten ulottuvilla ollut Nobelin palkinto.

Minä henkilökohtaisesti en ole näiden asioiden asioiden ammattilainen, vaan tek-nisen mekaniikan alaan kuuluvan rakennusstatiikan perustutkija, ja siinä kyllä tut-kimieni kysymysten alalla kansainvälisen kärjen joukossa,kuitenkaan vailla mitään mahdollisuutta saada miltään ”Väyrysen akatemialta” penniäkään taatusi aitoon ja vielä- pä taatusti tulokselliseenkin perustutkimukseen. Mutta perheeseeni kyllä kuuluu myös psykologisen tutkimuksen ammattilainen.

Tutkijakollegiumin rooliksi on muodostunut jankuttaa ”sosiobiologiaksi / evoluutio-psykologiaksi/neurotaloustieteeksi” nimitettyä pseudotiedettä muka oikeaksi todistet-tuna tieteenä, kun se tosiasiassa on vääräksi todistettua, ja biologisestikin erittäin hy-vin perustellun vallitsevan tieteellisen ihmiskuvan (josta sosiobiologistit käyttävät si-nänsä oikeaan osuvaa nimitysta ”yhteiskuntatieteiden standardimalli”, Standard So-cial Science Model, SSSM) vastaista perusolettamuksiltaan, jotka ovat todistamatto-mia, eikä tuo asenne perustu SSSM:n tieteelliseen kritiikkiin, vaan sen vääristelyyn ja esittämiseen aksiomaattisesti esimerkiksi ”neuvostotieteenä” (minkä ei sinänsä ollenkaan pitäisi automaattisesti olla mikään kirosana!).

Arvoisa Tasavallan presidentti, nimittämällä YT Raimo Väyrysen Suomen akatemian johtoon tuhoamaan maamme entuudestaankin laiminlyötyä ja hyljeksittyä perustutki-musta, ja kaatamaan meidän veronmaksajien varoja läpipoliittiseen hölynpöly”tietee- seen” sosiobiologiaan ja ”neurotaloustieteseen” jne., myös Te tulette ottamaan pääl-lenne raskaan vastuun väärästä ratkaisusta, josta Tiedät ehkä tulevaisuudessa nimenomaisesti ikuisesti muistetaan.

Te olette mukana antamassa meille oikeille perustutkijoille signaalin, että ”älkää tutkiko, vaan ruvetkaa lässyttämään joillekin poliitikoille mieleistä potaskaa; siitä maksetaan, eikä tieteellisestä objektiivisuudesta”.

Kuka tahansa viran muista hakijoista olisi sen haltijaksi ansioituneempi, pätevämpi ja sopivampi henkilö kuin YT Raimo Väyrynen. Erityisesti mielestäni olisi juuri tuolla psykologian alalla tarpeen Väyrysen johdolla muodostuneen epätyydyttävän tilan-teen perkuu ja oikaiseminen myös asiansa osaavan ylemmän tiedehallinnon kuten Akatemian johdon asemista käsin alansa perustietämyksen hallitsevan oikean perustutkimusasiantuntijan toimesta.

Samalla ilmoitan raskain sydämin, että mahdolliselta YT Raimo Väyrysen johtamalta Suomen Akatemialta minä henkilökohtaisesti en tule ottamaan vastaan rahoitusta perustutkimuksiini, niin kipeään tarpeeseen kuin sellainen olisikin, ja myöskin liittyisi välittömästi viime aikoina käytyy keskusteluun rakentamisen turvallisuudesta ja sen teknisestä kehittämisestä.

Kunnioittaen

Risto Koivula, DI, Tampere
Muroleenkatu 6 A 1, 33720, Tampere
Risto.Koivula@tut.fi